Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2022.

Tilaajat

The One (2001)

Kuva
Vuonna 1999 Matrix mullisti elokuvien maailmaa sen verran, että kopioilta ei voinut välttyä. Varsinkin bullet time-tyylistä kuvakikkailua alkoi näkyä yhä enempi toimintaelokuvissa. Yksi aikansa pätevimmistä tapauksista toimintaleffojen osastolla oli Jet Lin tähdittämä The One, vuodelta 2001. Vaikkakin Matrixin syvällisempi puoli loisti poissaolollaan ja kyseessä on enempi Demolition Manin ja Timecopin hengenheimolainen, niin aikanaan The Onen tehostekohtaukset olivat uutta ja hienoa. Olikin aika ottaa selvää, miten tämä entisaikojen suosikkileffani oli kestänyt aikaa, kun viimekerrasta alkaa olla jo huikeat 20-vuotta. Kylläpä aika rientää... The One (2001) Gabriel Yulaw (Jet Li) on entinen multiversumien välinen agentti, joka on päättänyt etsiä eri universumeista kaikki variantit itsestään ja tappaa heidät, koska jokaisesta tapetusta variantista hän saa moninkertaiset elämänvoimat itselleen. Hänellä on kova usko, että kun kaikki 124 eri varianttia on tapettu, saavuttaa hän jumalan kal...

Everly (2014)

Kuva
Salma Hayekista tuli heti yksi suosikkinäyttelijöistäni, kun aikoinaan näin Robert Rodriguezin ohjaamat Desperado ja Hämärastä Aamunkoittoon . Aikalailla samalla linjalla on Hayekin vuoden 2014 elokuva Everly. Mukana on myös Rodriguezin kaverin Quentin Tarantinon  "henkeä" ja leffa ottaakin vaikutteita Kill Bill-elokuvista. Eikä vaikutteet siihen lopu. Mukana on ripaus exploitaatiota, grindhousea ja jopa aikuisten animea. Väkivaltainen ja sadistinen puolitoistatuntinen ei ole niin iso elokuva, kuin aiemmin mainitut, mutta huippu viihdyttävä. Olen aina pitänyt tästä pienimuotoisesta verikekkeristä ja ajattelin katsoa sen taas kerran. Elokuvan on ohjannut Joe Lynch . Everly (2014) Everly (Hayek) on ollut neljä vuotta loukussa yhdessä ja samassa asunnossa japanilaisen mafian seksiorjana. Erään joukkoraiskauksen jälkeen hän ryömii vessaan päättämään päivänsä, mutta viime hetkellä tuleekin toisiin tuloksiin ja ampuukin kaikki paikalla olevat mafiosot. Tästä alkaa loputon veriba...

Citizen Toxie: The Toxic Avenger IV (2000)

Kuva
Oli aika siirtyä Toxic Avenger-leffojen katselussa toistaiseksi viimeiseen, eli neljänteen osaan. Elokuva ilmoittaa heti alussa, että kannattaa unohtaa kaksi viimeisintä osaa, koska ne on ihan nössöjä tämän rinnalla ja nelososa jatkuu suoraan siitä mihin ykkönen jäi. Troma-tiimi onkin varmasti miettinyt tarkkaan mitä heidän elokuviltaan halutaan ja pistänyt nupit tosissaan kaakkoon. Nyt nimittäin mennään roskan ytimeen. Tällaista saastaa ei vielä ollakkaan nähty koko leffasarjan aikana ja ensimmäinen osa alkaa vaikuttaa jo laatuelokuvalta tähän verratuna. Mutta kuinka Toxic pärjää elokuvallisesti vielä 2000-luvulla, kun sen aiemmat osat ovat silkkaa kasaria. Citizen Toxie: The Toxic Avenger IV (2000) Kaikki on Tromavillessa hyvin, kunnes erikoinen "vaippamafia" valtaa Tromavillen vammaisten koulun. Vaippamafia alkaa surutta lahtaamaan "vajakkeja" ja uutisissa epäillään, että tähän on syynä videopeli "kill all the retards" tai sitten rap-musiikki. Toxic Ave...

Ghostbusters: Afterlife (2021)

Kuva
Ghostbusters oli minulle lapsuudessa ja nuoruudessa yhtä kova juttu, kuin monelle muulle ikäiselleni. Katsoin molempia leffoja kymmeniä kertoja, omistin kaikki Suomessa julkaistut sarjakuvat, omistin leluja, katsoin piirrossarjaa (sitä The Real.. versiota) ja pelasin kavereilla videopelejä mm. Commodore 64:lla. Voi sanoa, että olin aika kova fani ja nämä kaverit olivat minun sankareita. Olin jopa niin kova fani, että pidin melko paljon myös vuoden 2016 rebootista, vaikka eihän se mikään "hyvä" elokuva ole, mutta tarpeeksi viihdyttävä, hauska ja täynnä bongailtavaa. Siksi olin melko pettynyt, kun en päässyt elokuvateattereihin näkemään uusinta Ghostbusters elokuvaa vuodelta 2021. No nyt vihdoin sain sen käsiini ja pääsin sen näkemäään, ilman minkäänlaista spoilaantumista. Voi pojat, mikä leffa! Koitan itsekkin välttää spoilereita tekstissä. Ghostbusters: Afterlife (2021) Omituinen (tomu)farmari heittää henkensä ja hänen katkera rahapulassa oleva tyttärensä muuttaa asumaan isän...

The Hunt for Red October - Punaisen Lokakuun Metsastys (1989)

Kuva
Jack Ryan , tuo Tom Clancyn oma James Bond. Lukuisten kirjojen lisäksi hahmosta on tehty useita filmatisointeja, mutta ne ovlivat jääneet minulta vuosien varrella vähemmälle huomiolle, kunnes nyt päätin ottaa kaverista selvää ja kaivoin hyllystä Jack Ryan Blu-ray boksin.  Ensimmäisenä vuorossa oli jo legendaariseksi muodostunut Punaisen lokakuun metsästys . Alec Baldwinin näyttelemä Jack Ryan on tässä elokuvassa poikkeuksellisesti lähes sivuhahmona ja pääosaa näyttelee karismaattisesti itse James Bond, eli Sean Connery. Elokuvan on ohjannut John McTiernan , joka tunnetaan ikiklassikoista kuten Die Hard ja Predator. Asettaisin tämän elokuvan noiden leffojen kanssa samaan klassikon asemaan.  Onpahan elokuva myös tällä hetkellä ajankohtainen, koska Sean Connery pääsee ottamaan mittää itse Putinin kanssa. Putin oli tuohon aikaan myös vakooja, ja elokuvan henkilö muistuttaa häntä huomattavan paljon. Putinin on aika "liukastua teehen". The Hunt for Red October - Punaisen Lokaku...