Ghostbusters: Afterlife (2021)

Ghostbusters oli minulle lapsuudessa ja nuoruudessa yhtä kova juttu, kuin monelle muulle ikäiselleni. Katsoin molempia leffoja kymmeniä kertoja, omistin kaikki Suomessa julkaistut sarjakuvat, omistin leluja, katsoin piirrossarjaa (sitä The Real.. versiota) ja pelasin kavereilla videopelejä mm. Commodore 64:lla. Voi sanoa, että olin aika kova fani ja nämä kaverit olivat minun sankareita. Olin jopa niin kova fani, että pidin melko paljon myös vuoden 2016 rebootista, vaikka eihän se mikään "hyvä" elokuva ole, mutta tarpeeksi viihdyttävä, hauska ja täynnä bongailtavaa.

Siksi olin melko pettynyt, kun en päässyt elokuvateattereihin näkemään uusinta Ghostbusters elokuvaa vuodelta 2021. No nyt vihdoin sain sen käsiini ja pääsin sen näkemäään, ilman minkäänlaista spoilaantumista. Voi pojat, mikä leffa!

Koitan itsekkin välttää spoilereita tekstissä.

Ghostbusters: Afterlife (2021)

Omituinen (tomu)farmari heittää henkensä ja hänen katkera rahapulassa oleva tyttärensä muuttaa asumaan isänsä maatilalle perheineen, vaikka ei ole nähnyt isäpappaansa iäisyyksiin. Pian perheen fiksut lapset rupeavat löytämään tilalta kaikkea pappansa mielenkiintoiseen menneisyyteen liittyvää roinaa ja alkavat ottamaan selvää, mitä kylässä jatkuvat kummalliset järistykset ovatkaan. Avukseen perheen tyttö saa koulun opettajan, joka on kiinnostunut järistyksistä myös. Vyyhti alkaa avautua...

Heti kärkeen täytyy sanoa, että mielestäni tämä ratkaisu tehdä "Stranger Things meets Ghostbuster"-tyylinen juoni oli nerokas ja huomattavasti toimivampi, kuin pelkästään vaihtaa päähenkilöiden sukupuolta. Jokin kyyninen katsoja voisi todeta, että tässä tehdään kaikki sama uudelleen, mitä ensimmäinen elokuva teki, mutta itse rakastin jokaista hetkeä, ääntä ja musiikkia, joka toistui identtisesti alkuperäisen leffan kanssa, toki uudessa ympäristössä. Tämä leffa osasi vedellä nostalgianaruja juuri oikein ainakin omalla kohdallani. Täytyy jopa myöntää, että herkistyin lopussa useassa kohdassa. Tällä tavalla nostalgialla kalastelu on tehty oikein, jos se herättää näin vahvoja tunteita. Samalla elokuva tekee hienon esittelyn nuoremmille katsojille, jotka eivät ole vielä ghostbustereita nähneet. 

Visuaalisesti elokuva on mielestäni komean näköinen ja hienosti valaistu. Elokuva ei näytä komedialta vaan enempi draamalta, mikä lisää sen arvokkuutta. Vanhat laitteet ja niiden esittely on tehty komeasti. Ainut mistä täytyy vähän nillittää, on se että olisin halunnut nähdä vanhaan tyyliin tehtyjä haamuja, eli praktikaalitehostenukkeja, niinkuin alkuperäisissä leffoissa. Nyt suurin osa haamuista oli tehty cgi:llä, mikä on ihan jees. Täytyy mainita, että yksi "silmämonsteri" oli loistava veto. Hahmoa ei olla koskaan nähty leffoissa, mutta se oli alkuperäisen lelusarjan suosikkihahmoja. Hieno lisä vanhoille tosifaneille. 

Näyttelijöistä nuori Mckenna Grace vetää todella hyvän roolin Pheobena ja onkin leffan valopilkku. Stranger Thingsistä tuttu Finn Wolfhard on se alleviivaava yhteys, mikä paljastaa tämän leffan ottaneen sarjasta vaikutteita, mutta homma toimii hyvin. Carrie Coon on mainio ja uskottava katkerana perheen äitinä. Paul Rudd näyttelee itseään, mutta tekee sen varmalla karismaattisen rennolla otteella. Muista näyttelijöitä en viitsi paljastaa, että ei mikään spoilaannu, mutta voi pojat...

Mielestäni Ghostbuster: Afterlife on hieno tribuutti franchiselle ja alkuperäiselle elokuvalle. Se tarjoilee vanhoille faneille melkoisen nostalgiapaukun ja esittelee franchisen samalla nuoremmille katsojille. Se on pakko katsottavaa kaikille haamujengi-faneille, mutta kyynikot älkää vaivautuko. Elokuva on parasta katsoa täysin spoilaantumatta, saadakseen siitä irti parhaimmat hetket. Tämän jälkeen en ihmettele, miksi vuoden 2016 leffaa ei lisätty uuteen ultimaattiseen Ghostbuster-leffaboksiin. Elokuvan on muuten ohjannut muuan Jason Reitman, wink wink.

- Kai Kumpulainen 25.3.2022