Tilaajat

The Hunt for Red October - Punaisen Lokakuun Metsastys (1989)


Jack Ryan
, tuo Tom Clancyn oma James Bond. Lukuisten kirjojen lisäksi hahmosta on tehty useita filmatisointeja, mutta ne ovlivat jääneet minulta vuosien varrella vähemmälle huomiolle, kunnes nyt päätin ottaa kaverista selvää ja kaivoin hyllystä Jack Ryan Blu-ray boksin. 

Ensimmäisenä vuorossa oli jo legendaariseksi muodostunut Punaisen lokakuun metsästys. Alec Baldwinin näyttelemä Jack Ryan on tässä elokuvassa poikkeuksellisesti lähes sivuhahmona ja pääosaa näyttelee karismaattisesti itse James Bond, eli Sean Connery. Elokuvan on ohjannut John McTiernan, joka tunnetaan ikiklassikoista kuten Die Hard ja Predator. Asettaisin tämän elokuvan noiden leffojen kanssa samaan klassikon asemaan. 

Onpahan elokuva myös tällä hetkellä ajankohtainen, koska Sean Connery pääsee ottamaan mittää itse Putinin kanssa. Putin oli tuohon aikaan myös vakooja, ja elokuvan henkilö muistuttaa häntä huomattavan paljon. Putinin on aika "liukastua teehen".

The Hunt for Red October - Punaisen Lokakuun Metsastys (1989)

Vuonna 1984 venäläisen ydinsukellusveneen kapteeni Marko Ramius (Connery) toteaa, että uusi äänetön alus on liian vaarallinen pelkästään venäläisten omistukseen. Hän päättää kiikuttaa aluksen amerikkalaisten tutkittavaksi ja samalla anoa loikkaavansa maahan. Luotettavan miehistönsä kanssa he lähtevät kohti USA:ta, perässään venäjän armeija ja vastassaan tietämättömät amerikkalaiset. Ainoastaan filosofian tohtori ja CIA:n Agentti Jack Ryan päättelee, että aiemmin tapaamansa Ramius saattaakin olla hyvällä asialla ja päättää estää konfliktin syntymisen keinolla millä hyvänsä...

Ensiksi täytyy mainita, että elokuva pursuaa huippunäyttelijöitä. Sean Connery on erittäin karismaattinen valkoisessa parrassaan ja 20 000 dollarin peruukissaan (mikä näyttää todella hyvältä). Vaikkei häntä ihan liettualaiseksi uskokkaan. Ydinsukellusveneen kapteenina hän on kyllä uskottava.

Alec Baldwin on Jack Ryanina erittäin sympaattinen. Hänen tulkintansa hahmosta on hyväntahtoinen ja kirkasotsainen, mutta periksiantamon tapaus. Hahmo, johon useimmat voivat samaistua.

Sam Neil (Jurassic Park) tekee myös todella hyvän roolin. Hänen haaveensa Montanasta on ikimuistettava. Sam Neil on lähes yhtä tärkeässä roolissa, kuin Baldwin Conneryn rinnalla. 

Tim Currya (Stephen Kingin It - Se) on aina mukava nähdä elokuvissa ja tässä hän näyttelee aluksen lääkäriä.

Legendaarinen Scott Glenn (Silverado) näyttelee amerikkalaisen aluksen komentajaa. Darth Vaderin äänenä tunnettu James Earl Jones on taas CIA:n isopomo. 

Stellan Skarsgård on Ramiuksen entinen oppilas. Myös hän kuuluu suosikkinäyttelijöihini. Joss Ackland on Andrei Lysenko ja Putinia näyttelee englantilainen Peter Firth.

Elokuva on edelleen visuaalisesti näyttävä ja valaistuksen aluksen sisällä ovat tehty hyvin. Myös pienoisvenemallit vedenalaisissa kohtauksissa ovat kestäneet aikaa. Ainoastaan alkeellisella tietokonegrafiikalla toteutetut torpeedot ovat vähän valjun näköisiä, mutta eivät haittaa elokuvan tunnelmaa.

Tunnelma elokuvassa onkin aivan huippukova. Alusta asti hiipivä jännitys kasvaa loppua päin ja pitää katsojan tiiviisti penkissään, vaikkakin perinteistä toimintaa ei elokuvassa nähdä kuin aivan lopussa muutaman minuutin ajan. Kuten alkuperäisestä Predatorista ja Die Hardista voi todeta, on McTiernan huippu-ukko luomaan jännitettä elokuviinsa.

Elokuvan musiikit ovat mahtipontisuudessaan ja jylhyydessään huippuluokkaa. Venäjänkielisen kuoron säestämä tunnari jää päähän pyörimään vielä elokuvan jälkeenkin. Useat ihmiset ovatkin luulleet, että kyseessä on vanha venäläinen hymni. Niin vakuuttava se on. Huikean soundtrackin on luonut myöskin legendaarinen Basil Poledouris (Robocop, Conan barbaari). Tähän ukkoon voi luottaa.

Tarina kertoo, että Alec Baldwin sai Ryanin roolin, koska Harrison Ford aikanaan kieltäytyi siitä. Seuraavaan Jack Ryan leffaan Baldwin taas pyysi niin isoa palkkiota, että studiopamput totesivat saavansa sillä rahalla jo itse Harrison Fordin, joten trilogian jatko-osissa Ryania näyttelee alunperin kaavailtu Ford. Jack Ryanin hahmolle on tällä hetkellä tehty viisi elokuvaa neljällä eri näyttelijällä ja sen lisäksi uusi televisiosarja. Elokuvista kolme kuuluu samaan jatkumoon ja loput on rebootteja. Itse kirjoja joissa hän seikkailee on jo yli 30. Elokuvan tullessa ulos, sen kirjaversio oli jo huikea best seller ja sitä luettiin ympäri maailmaa joka kolkassa. Elokuvasta tehtiin myös useita videopelejä mm. Super Nintendolle ja Game boylle.

Punaisen lokakuun metsästys on huikean tiivistunnelmainen teknothrilleri, joka on mielestäni jo klassikon aseman saavuttanut. Suositellaan katseltavaksi kaikille elokuvien ystäville huikean näyttelijäkaartin, jännittävän tunnelman ja laadukkaan toteutuksen takia, tai jos et ole jostain syystä sitä vielä nähnyt.

- Kai Kumpulainen 24.3.2022




Julistetaidetta:


















Kommentit

Tämän hetken suosituimmat arvostelut

Heikki Silvennoisen muistoa kunnioittaen (1954-2024)

Rendel: Cycle of Revenge (2024)

Jouluelokuva: Die Hard - Vain Kuolleen Ruumini Yli (1988)

Rankataan Jack Ryan-elokuvat

Jurassic Park maratoni, arvostelussa 1, 2 ja 5

Ensifiilikset: Joker: Folie à Deux (2024)

Jouluelokuva : Batman Returns (1992)

Onnellinen Mies (1979)

Game of Thrones (2011-2019)