The Girl in the Spider's Web (2018)

Stieg Larssonin Millennium trilogia upposi meikäläiseen siinä, missä keneen tahansa muuhun nordic noir faniin, jopa niin paljon, että tuli hommattua kirjat ja lueskeltua jopa sarjakuva-adaptaatiot (mitä suosittelen). Pidin todella paljon myös David Fincherin jenkkisovituksesta The Girl With The Dragon Tattoo. Kun huomasin, että samaan jenkkisarjaan oli tullut uusi osa, tilasin sen välittömästi sen enempiä tutkimatta aihetta. Leffa oli sen verran oudosti nimetty, että en tunnistanut sitä trilogiasta, mutta ajattelin, että se on jokin amerikkalaisille suunnattu nimi ja kyseessä olisi trilogian kakkososa. En kumminkaan pitänyt kiirettä leffan katsomisella, koska katsottavien leffojen jono on järkyttävän pitkä, joten neljä pitkää vuotta leffa odotti hyllyssä katseluvuoroaan. Nyt päätin vihdoinkin avata muovit komean steelbookin yltä ja tutkia mitä paketti pitää sisällään. Samalla kun leffan omituinen nimi selvisi, selvisi samalla, että Larssonin kirjasarjaan on tullut kaikenkaikkiaan seitsemän osaa. Tosin kirjat ovat kirjoittaneet toiset kirjailijat, koska Larsson itse on ollut mullan alla jo vuodesta 2004. Elokuva perustuu David Lagercrantzin kirjoittamaan novelliin Det som inte dödar oss (Se mikä ei tapa) ja kirja on neljäs osa Millenium-sarjaa. Samalla elokuva ei ole jatkoa Fincherin leffalle, vaan "reboottaa" sarjan uusilla näyttelijöillä. Fincherin tilalle puikkoihin on hypännyt Fede Álvarez (Evil Dead (2013) ja Don't Breathe). Mies on paikallaan luomaan ahdistavaa tunnelmaa, mutta miten hän pärjäsi ruotsalaisten kanssa?

The Girl in the Spider's Web (2018)

Menneisyyden haamut vainoavat Lisbethiä samalla, kun hän joutuu keskelle valtiollisen tason vääntöä siitä, kenen pitäisi saada ydinaseiden hallintajärjestelmään liittyvä ohjelmisto.



Heti alusta käy selville, että leffa ei matki ruotsidekkaria, vaan sarjaa on lähdetty viemään hollywoodmaisen toimintathrillerin suuntaan. Näyttävää toimintaa riittää sopivasti ja mielessä käy monet amerikkalaiset agenttijännärit. 



Lisbeth Salanderin hahmosta on tehty entistä enemmän toimintahahmo, antisankari, joka omaa mielettömät hakkerikyvyt. Lähdin katsomaan leffaa siis hollywoodin toimintathrillerinä, enkä ruotsalaisena rikosjännärinä. Siihen nähden oli ilahduttavaa nähdä miten jenkit olivat saaneet elokuvasta ahdistavan ja synkän. Eurocrimeä/noiria oli siis mukavasti mukana sopassa, vaikka viihdyttävää toimintaakin viimeaikaisten Bondien malliin on mukana. Ei pääse jenkitkään nukahtamaan.



Oli mukavaa nähdä elokuva, joka on kuvattu Ruotsissa, mutta isolla rahalla. Tukholma onkin saatu näyttämään erittäin synkältä ja rosoiselta paikalta, mutta samalla kylmän urbaanilta ja hyvin tyylikkäältä. Tulisipa joskus kokonaan Suomessa kuvattu vastaava hollywood tason leffa. Kaikenkaikkiaan elokuva näyttää todella hienolta ja valaistus on upeaa. Meikäläinen on perso tällaiselle modernille noir-tyylille.

Mielessä kävi välillä Nolanin Tenet, jossa oli myös pohjoismaisten noirleffojen vaikutteita ja heiluttiin tuossa lähimaastossa, eli Tallinnassa. Pidin Tenetin tyylistä erttäin paljon. Tämä leffa on tosin paljon synkempi ilmeeltään.

Tällä kierroksella Noomi Rapacen ja Rooney Maran entisiin saappaisiin hyppää Claire Foy, joka vetää mielestäni Salanderin roolin oikein hyvin. Tällä hahmolla ei ole niin huomiota herättävää punk-lookkia, kuin aiemmilla, joka on ihan loogista, koska hahmo yrittää kumminkin olla mahdollisimman huomaamaton yhteiskunnassa. Foy opetteli hahmoa varten puheopettajan kanssa uskottavan ruotsalaisen aksentin.

Tarina käy läpi Lisbeth Salanderin taustoja ja lapsuutta, mutta ikäviä tapahtumia ei paljasteta liikaa, ja ne jää osittain katsojan mielikuvituksen varaan, mikä on hyvä juttu. yleensä vähemmän on enemmän. 

Sylvie Hoeks (Blade Runner 2049) toimii Lisbethin siskona, sen enempiä hahmosta paljastamatta.

Täytyy mainita, että elokuvassa on yksi hienoimmista Sniper-kohtauksista, mitä olen nähnyt vähään aikaan. Ihan tuli kylmät väreet tästä eeppisyydestä.

Toisaalta, jos Salander yrittää olla mahdollisimman huomaamaton liikkuessaan paikasta toiseen, ei liikkumiseen kannattaisi käyttää Ruotsin näyttävintä Lamborghiniä. Auto oli kyllä cool.

Jännittävät musiikit elokuvaan on vääntänyt Roque Baños, joka teki musat myös ohjaajan edellisiin elokuviin Evil Dead (2013) ja Don't Breathe.

Ruotsidekkaripuritaanille tämä voi olla liian hollywoodjenkkiä, mutta ainaisten amerikkalaisten agenttijännärien ystävälle tämä on mukava harppaus hieman syvempiin vesiin ja ikävämpiin aiheisiin. Pidin leffasta yllättävän paljon, ja jopa hieman harmittaa etten ole katsonut sitä aiemmin. Leffa näyttää ja tuntuu komealta ja sen synkkyys uppoaa meikäläiseen, mutta se on myös sopivan viihteellinen, että katselukokemus ei mene pelkäksi tervassa kahlaamiseksi, eikä syyspimeydessä tarvitse mennä köyden jatkoksi (pohjoismaisilla leffoilla voi olla tämmöinen vaikutus välillä, heh)(ps. kaikki kunnioitus pohjoismaisia dekkareita kohtaan).

Suosittelen tarttumaan leffaan rohkeasti, jos aihe yhtään kiinnostaa, ettei käy niin kuin minulle, että leffa turhaan pölyyntyy hyllyssä vuosikaudet.

- Kai Kumpulainen 3.11.2023

Steelbook-julkaisu, jolta elokuvan katsoin: