Doomsday (2008)

Kirppareilla elokuvia metsästäessä tulee usein vastaan tiettyjä samoja leffoja. Sex and the city kakkosen ja Bengalin tiikerin lisäksi olen useasti törmännyt yhteen teokseen, joka oikeastaan on aina kiinnostanut, mutta koska sitä on aina tarjolla, niin en ole sitä aiemmin napannut. Olen toki elokuvan nähnyt tuoreeltaan 15 vuotta sitten, mutta muistikuvat alkoivat olla jo hatarat. Väsytystaktiikka toimi ja vihdoinkin nappasin tuon penteleen mukaani blu-ray muodossa. Kyseessä on brittiläisen Neil Marshallin ohjaama genre-elokuva Doomsday (2008). Marshall tunnetaan elokuvista Dog Soldiers ja The Descent, joita pidetään yleisesti genrensä huippuleffoina. Siinä missä Dog Soldiers edustaa ihmissusi-genreä ja The Descent monsterikauhua ahtaissa paikoissa, on Doomsday selvä tribuutti 70- ja 80-luvun dystooppisille toimintaelokuville, kuten Escape From New York ja Mad Max. Oli aika ottaa selvää miten aika oli kohdellut tätä genretribuuttia.

Doomsday (2008)

Vuonna 2008 hengenvaarallinen Reaper virus on vallannut Skotlannin. Skotlanti erotetaan muusta britanniasta 30 metrisellä muurilla ja kaikki taudin saaneet jäävät sisälle oman onnensa nojaan. Sotilaat pelastavat yhden pikkutytön nimeltä  Eden Sinclair, joka on menettänyt silmänsä sotilaan harhaluodille. 

Vuonna 2035 tutkijat löytävät sattumalta elämää muurien sisältä, ja erikoisyksikkö lähtee tutkimaan löytyisikö tautiin parannuskeinoa.



Joukkoon kuuluu aikuiseksi kasvanut yksisilmäinen Eden Sinclair (Mitra). Erikoisjoukko joutuu paikallisten raakalaisten hyökkäyksen kohteeksi ja nainen joutuu vangituksi. Alkaa hurja pako vaaralliselta alueelta.

Doomsday on aikamoinen sillisalaatti eri genrejä, mutta kummallisesti se vaan toimii. Elokuvan alku muistuttaa 28 päivää myöhemmin elokuvan viruksen raiskaamaa zombiemaailmaa.



Tästä lähtökohdasta hypätään The Omega mania ja Escape from New Yorkia muistuttaviin tunnelmiin, vain huomatakseen, että tulevaisuuden sotilaat ottavat kohta matsia Excaliburin ritarimaailmassa.



Loppukohtaus onkin pyhitetty Mad Maxin postapocalyptiselle kaahailulle. Tällaisesta sekamelskasta saisi kyllä hyvän kalkkunaleffan, mutta Doomsday jatkaa vakavalla linjalla miltei Children of menin tyyliin. Elokuvan punkkarit ja raakalaiset muistuttavat joka puolelta päälle vyöryessään zombieleffojen zombeja.



Hi-tech sotilaat vastaan ritarit miekkoineen ja jousineen on taas maukas idea, josta olisi voinut ottaa enemmänkin irti. Nyt mainiota ideaa toteutetaan vain melko lyhyen ajan.

Elokuvassa on paljon graafista ja brutaalia väkivältaa. Leffan gore-tehosteet näyttävätkin vallan mainioilta, ja niitä on riittävästi.



Yksi kohtaus, jossa mies grillataan elävältä ja liha revitään kannibaalien syötäväksi, on toteutettu erinomaisen hienosti. Kohtaukseen on käytetty useita eri praktikaalitehostekeinoja. Uhrina toimii Gotham-sarjasta tuttu Sean Pertwee.

Päänäyttelijänä elokuvassa tylyttää brittiläinen Rhona Mitra (Underworld: Rise of the lycans). Mitrasta tulee mieleen, että jos Michelle Rodríguez on ollut kiireisenä Hurjapäiden kuvauksissa tai rahat eivät ole riittäneet Kate Beckinsaleen, saati Milla Jovovichiin, on paikalle kutsuttu aina Mitra. Ei naisessa sinänsä mitään vikaa ole. Yksisilmäisenä koviksena hän muistuttaa kovasti naispuolista Snake Plisskeniä. Tätä on varmasti Eden Sinclairin hahmoon haettukkin. Hienoa kyllä nähdä, että naisenergiaa on osattu käyttää loistavasti myös 2000-luvulla ja mielestäni paljon paremmin, kuin nykypäivän "Disney-aikakaudella".

Leffassa on mukana yllättävän kovia brittinäyttelijöitä kuten Bob Hoskins, joka muistetaan varmasti parhaiten toisesta dystooppisesta scifi-leffasta, eli Super Mariosta (heh heh). Hoskins esittää Mitran myötätuntoista pomoa.

Malcolm McDowell (Kellopeli Appelsiini) sopii loistavasti tällaisten dystooppisten leffojen pahishahmoksi. Tässä hän esittää ritarikylän Kuningasta.



Craig Conway on melko vakuuttava savagejen johtajana. Conwoy on elokuvan antagonisti.

Elokuvaan oli hankittu kolme kappaletta 150 000 dollarin Bentleytä, joita romuteltiin jonkin verran takaa-ajo kohtauksessa. Ne saatiin kyllä myytyä myöhemmin, jotta kustannuksissa saatiin säästettyä hieman. Leffan budjetti kun on vain vaivaiset 17 miljoonaa.

Leffan yhtenä teemana on se, että virusta käytetään ihmismassojen hallitsemiseen. Se liippaa yllättävän läheltä oikean elämän tilanteita viime vuosilta.

Musiikit elokuvaan on vääntänyt Tyler Bates, joka tunnetaan mm- Marilyn Mansonin kitaristina. Hänen musiikkiaan ovat käyttäneet elokuvissaan mm. Zack Snyder, Rob Zombie ja James Gunn. Lopun takaa-ajokohtauksessa kuullaan Frankie Goes to Hollywoodin Two Tribes, mikä on vähän outo ratkaisu, koska se luo muuten vakavaan elokuvaan koomisia piirteitä. Biisi on kyllä hyvä. Ilmeisesti ohjaaja olisi halunnut käyttää enemmänkin 80-luvun syntikkapoppia, mutta se ei olisi toiminut intensiivisten toimintakohtausten kanssa kovinkaan hyvin. 

Doomsday oli kyllä parasta modernia "Mad Maxia" ennen kuin Fury Road näki valoa 8 vuotta myöhemmin ja varasti sen kruunun kirkkaasti. Doomsday ei ehkä nouse Dog Soldierin tai The Descentin tasolle, mutta on Neil Marshallin kataloogissa erittäin korkealla. Vaikka leffa on vakava, ei sitä kannata katsoa kovinkaan ryppyotsaisesti, vaan enempi hienona kunnianosoituksena vanhojen aikojen mainioille klassikoille. Leffassa on komeita oikeita stuntteja ja mahtavaa gorea, niin kuin tällaisessa pätkässä pitääkin olla. Leffa on ihan toimiva toimintapätkä, joka valitettavasti hukkuu aikansa muiden Zombie-virus-leffojen valtavaan tarjontaan (vaikkei tässä zombeja ollutkaan). Onneksi sitä löytyy runsaasti kirppareilta.

- Kai Kumpulainen 20.11.2023