The Last Dragon - Idän Lohikäärme (1985)

Kun olin ala-asteikäinen, isot pojat kertoivat legendaa mystisestä elokuvasta nimeltä Idän lohikäärme ja sen ihmeellisistä hahmoista, kuten Bruce Leeroysta ja Sho'nuffista. Kun kaverini vihdoinkin sai tuon kasetin käsiinsä ja pääsimme sitä katselemaan, oli siinä jotain maagista. Tätä kovisten pätkää eivät tietäneet kuin tietäjistä kovimmat. Toki Bruce Leen klassisia taisteluelokuvia oli tullut nähtyä jo paljon tuossa vaiheessa, mutta tässä elokuvassa oli jotain speciaalia. Näin elokuvan vain kerran, mutta sen mystinen hienous syöpyi aivolohkoon vuosikymmeniksi. Nyt yli 30-vuotta myöhemmin pääsin katsomaan elokuvan uudelleen. Ainakin nostalgialasit päässä se onnistui räjäyttämään tajunnan, mutta oliko se muuten kestänyt aikaa kuinka hyvin...

The Last Dragon - Idän Lohikäärme (1985)

Harlemissa asuva nuori Leroy Green on saavuttanut Kung Fun viimeisen asteen. Hänen Mestarillaan ei ole enää mitään annettavaa. Saavuttaakseen ylimmän tason, jossa koko keho alkaa hohtamaan kultaista hohtoa, on Leroyn löydettävä mystinen mestari Sum Dum Goy ja vietävä tälle Bruce Leen vanha medaljonki. Leroy lähtee henkiselle matkalle New Yorkin kaduille.



Samaan aikaan kätyreineen katuja pitää pelon vallassa Harlemin Shogun, Sho'nuff. Sho'nuffia ei päihitä yksikään New Yorkin kung futse, mutta Leroy olisi varteen otettava vastus. Leroy ei suostu kamppailemaan Sho'nuffia vastaan, mutta Sho'nuff vannoo, että vielä heidän välillään tulee olemaan ottelu. Kommellusten kautta Leroy päätyy suojelemaan pop-laulaja Laura Charlesia (jota esittää Vanity), jonka henkeä uhkaa Videomoguli Eddie Arcadian. Kuinka Leroy selviää tästä sopasta ja löytääköhän mestarinsa saavuttaakseen "kultaisen hehkun"...

Idän Lohikäärme on selkeä tribuutti Bruce Leelle. Miehen maneereita matkitaan suvereenisti ja selkeitä viittauksia Leen teoksiin viljellään pitkin elokuvaa. Se mikä tekee leffasta persoonallisen on se, että idän mystiikkaa sotketaan mustien kulttuuriin 80-luvun Harlemissa, New Yorkissa. 

Visuaalisesti elokuva on, Laakson Timoa lainatakseni, Superkasaria. Kaikki on niin kasaria, kuin 80-luku New Yorkissa oli kasarilla. kaikilla on päällään jonkilaiset muotirytkyt ja eleet ja puhetyylit ovat mahdollisimman coolia.

Kulttikalkkuna Miami Connection (1987) on kierrättänyt Idän Lohikäärmeen juonen melko sulavasti.

Näyttelijät leffassa ovat nappivalinta. Kauniskasvoinen Taimak on Leroy "Bruce Leeroy" Greenin rooliin täydellinen valinta. Hän on sympaattinen ja osaa oikeasti itämaisia taistelulajeja. Hän on saavuttanut mustan vyön kahdeksassa eri itsepuolustuslajissa. Taimakin isä oli italialainen ja äiti afroamerikkalainen. Leroyn rooliin auditoitiin mm. Wesley Snipesiä ja Denzel Washingtonia.

Poplaulaja Laura Charlesin roolissa keikkuu ihka oikea poplaulaja, eli edesmennyt Vanity. Vanity tuo elokuvaan naiskauneutta ja herttaisuutta .

Elokuvan yksi parhaista hahmoista on Harlemin Shogun, Sho'nuff, jota esittää sarjakuvamaisen yliampuvasti  Julius Carry. Sho'nuff on kuin suoraan jostain Double Dragonin pahiskaartista napattu todella viihdyttävä pahishahmo.

Toinen mainio hahmo on Eddie Arcadian. Tämä narsistinen hahmo, joka menee loppua päin yhä mielipuolisemmaksi on aivan loistavaa viihdettä. Toki hahmo on karikatyyrinen pahis, mutta sopii leffaan loistavasti. Arcadiania näyttelee monesta tuttu Christopher Murney.

Arcadianin kätyriä, The Rockia, näyttelee Mike Starr. Starr on tuttu mm. Nuija ja Tosinuija-leffasta, jossa hän veti melkolailla samanlaista pikkurikollisen roolia. Hänkin sopii leffaan vallan mainiosti.

Leroyn mestarina toimii Thomas Ikeda. Ikedassa on sellaista Mr.Miyagimaista viisautta ja sympaattisuutta.

Kasarielokuvien tyyliin leffassa on paljon sympaattisia hahmoja joista pitää ja välittää. Tällaiset mukavat hahmot ovat hieman vähentyneet nykypäivän elokuvista ja siksi näissä kasaripätkissä onkin erilaista lämpöä.

Soundtrackin elokuvaan on kasannut Berry Gordy itse. Gordy on Motown recordsin perustaja. Levy on täynnä aikansa kuumimpia R&B ja Soul tähtiä, sekä tietysti Vanity.

Tällä katselukierroksella huomasin, että leffa on komedia, mutta mukulana tämä kaikki otettiin haudan vakavasti. Taistelulajien viisauksia opeteltiin tosissaan ja kultainen hehku oli lähes tosiasia. Myös potkuja ja lyöntejä matkittiin pihalla tuntikaupalla. Komedianakin tämä toimi vallan mainiosti edelleen ja viihdyin leffan parissa erittäin hyvin. Tunti ja 40 minuuttia meni kuin siivillä ja pian pätkä oli ohi. 

Elokuvassa on kaikkea mitä Nintedollaan Double dragonia hakkaava kasarinuori voi toivoa. On huumoria, nais- ja mieskauneutta, ninjailua, sarjakuvamaisia pahiksia ja muodikasta menoa. Elokuva onkin kunnianosoitus sekä Bruce Leelle, että 80-luvun nuorisomuodille. Suositellaan ehdottomasti, jos edelle mainitut asiat kiinnostavat vähääkään. Elokuva nauttii ainsaittua kulttisuosiota.

- Kai Kumpulainen 26.11.2023

Julistegalleria: