Moni ei varmastikkaan tiedä, että The Losers on DC:n sarjakuvafilmatisointi . Sen hengenheimolaisia ovat sellaiset elokuvat, kuten Jonah Hex, Red, Red 2, A History of Violence ja Road to Perdition. Harva näitäkään pitää DC:n sarjisleffoina, vaikka ne sellaisia ovatkin. Losers on näistä se unohdetuin.  Kun The Losers ilmestyi vuonna 2010, moni sekoitti sen samaan aikaan ilmestyneeseen A-Team elokuvaan, joka perustuu samannimiseen tv-sarjaan. Eikä ihme, molemmissa leffoissa on samanhenkinen erikoisjoukko tekemässä samanhenkisiä juttuja ja molemmissa elokuvissa päädytään lopussa laivakonttien täyttämään satamaan. A-teamin tapaan The Losersissa on yllättävän isot näyttelijät, vaikka budjetti oli kilpailijaan verrattuna vain kolmasosan. Olen kerran katsonut elokuvan sen ilmestyessä, mutta en muistanut leffasta muuta, kuin trailerissakin nähtävän kohtauksen, jossa silmälasipäinen Chris Evans ampuu sormillaan vartijoita hissin luona. Paatuneena DC-fanina päätin katsoa leffan uudelleen, mut

  Mikä onkaan se kaikista definitiivisin Batman-elokuva, joka on elokuvateattereissa nähty. Onko se Tim Burtonin vuoden 1989 Batman, vaiko voisiko se olla Nolanin The Dark Knight, tai jopa Adam Westin näyttelemä Batman The Movie , vuodelta 1966? Ei! Se on tietenkin suurta kulttisuosiota nauttiva vuoden 1993 animaatio elokuva Batman: Mask of the Phantasm. Tätä elokuvaa pidetään fanien keskuudessa definitiivisimpänä kuvauksena Batmanista ja yhtenä parhaista, ellei jopa parhaana Batman elokuvana. Vaikka se onkin animaatioelokuva, sai se aikanaan teatterikierroksen. Tämä on itsellenikin ollut yksi kovimmista Batman-elokuvista lapsesta asti, ja vaikka elokuva olikin aikanaan suunnattu lapsille ja nuorille, sisältää se yllättävän aikuismaista materiaalia ja rankkoja kohtauksia. Siinä missä Schumacherin Batman Forever lähti värikkäämmälle ja campymmälle linjalle, jatkoi Mask of Phantasm synkkää ja kolkkoa tietä Burtonin Batmanien vanavedessä. Oli jälleen aika ottaa tämä katsantoon ja tutkail

The Spirit saattaa olla yksi vihatuimmista sarjiselokuvista, mutta itselleni se on ollut sellainen "Guilty pleasure" alusta asti. Eli ymmärrän, miksei monikaan siitä pidä, mutta se tarjoilee minulle tarpeeksi paljon viihdyttäviä asioita, jotta voin katsoa läpi sormien ne asiat, jotka eivät toimi. Sarjakuvaleffana kyseessä on siis minulle enempi The Phantomin kaltainen teos, kuin The Dark Knightin , jos ymmärrätte. Osasyy leffan fanitukseen on varmasti siinä, että nuorempana tuli luettua paljon The Spirit-sarjakuvia kirjastossa ja Mustanaamio-lehden sivuilla. Toinen syy täytyy olla siinä, miten se muistuttaa suosikkisarjiselokuvaani Sin Cityä ja kolmas on varmasti siinä miten yliampuva ja "over-the-top" Samuel L. Jacksonin hahmo Octopus on tässä leffassa. Leffa on myös visuaalisesti kiehtovan näköinen ja paikoin silmäkarkkia. The Spirit myös ilmestyi hyvään aikaan, kun sarjisleffoja ei ollut vielä markkinoilla pilvin pimein. Pitkän tauon jälkeen oli aika ottaa leffa

 9-10-vuoden iässä tuli lueskeltua erittäin jännittävää Kalma-sarjakuvalehteä, jossa DC-comics julkaisi pelottavampia Vertigo-tarinoitaan. Lehden sivuilla nähtiin mm. Neil Gaimanin luoman Sandmanin, Constantinen ja Swamp Thingin karmaisevia seikkailuita. Sandmanin unenomaisten tarinoiden lukeminen jatkui myös myöhemmällä iällä vuosi kausia. Kiitos siitä paikalliskirjaston laadukkaan aikuistensarjakuvaosaston. Sandmanin tarinat olivat sen verran kiehtovia, että melkein kolmekymmentä vuotta odottelin varovaisesti elokuva-adaptaatiota. Nyt, kuin varkain, Netflix julkaisi yllättätyksekseni sarjakuvaan pohjautuvan sarjan. Olin hieman täpinöissäni, mutta koska odotus oli kasvanut niin pitkäaikaiseksi, en uskaltanut olla liian innoissani, ettei tule valtavaa pettymystä... mutta tuliko se silti? The Sandman (Season 1, 2022) Itse sarjakuvassa ei ollut varsinaista jatkuvaa juonta, vaan se koostui erillisistä episodeista ja unenomaisista kauhutarinoista, joissa unien valtias, Morfeus kyläili. Kos