Tekstit

Näytetään tunnisteella christopher lambert merkityt tekstit.

Tilaajat

Jäniksen Vuosi (Le Lièvre de Vatanen, 2006)

Kuva
Arto Paasilinnan kirjaan perustuva Risto Jarvan elokuva Jäniksen vuosi (1977) on yksi suosikkielokuviani suomalaisesta tarjonnasta. Sen lisäksi olen aina pitänyt todella paljon ranskalais-amerikkalaisesta näyttelijästä Christopher Lambertista . Se mikä on mielestäni todella mielenkiintoista on se, että Ranskassa on tehty vuonna 2006 elokuva Arto Paasilinnan Jäniksen vuodesta ja siinä Litjan tilalla Vatasta näyttelee itse Christopher Lambert. Kun vastaan tuli sattumalta jokin vuosi sitten tieto tästä, oli elokuva pakko hankkia käsiin, nähdäkseni, että minkälaisesta teoksesta on kyse. Nyt vihdoinkin pääsin sen näkemään. Elokuvan on ohjannut Marc Rivière. Jäniksen Vuosi  (Ransk. Le Lièvre de Vatanen, 2006) Tom Vatanen (Lambert) on oravanpyörään kyllästynyt toimittaja. Eräänä päivänä hän työkaverinsa kanssa törmää autolla jänikseen, joka lentää metsään. Huolestunut Vatanen lähtee katsomaan, kuinka jänölle kävi. Jäniksen löytäessään hän tulee siihen tulokseen, että ei enää halua palat...

Nirvana (1997)

Kuva
Kaikille, jotka ovat lukeneet kirjoituksiani on tullut varmasti selväksi, että Christopher Lambert oli yksi minun 90-luvun suosikki (B)näyttelijöistä. Ja myöskin se fakta, että olen suuri fani tieteisfiktion alagenrellä cyberpunkille , ei tässä vaiheessa varmaan tule enää yllätyksenä. Siksi siis yksi elokuva oli todella kova yhdistelmä edellä mainittuja suosikkeja ja sen takia se pyöri videonauhurissa useita kertoja 90-luvun lopulla. Varsinkin tuohon aikaan se oli todella katsottu, koska cyberpunk-elokuvia oli vain muutama markkinoilla. Elettiin aikaa ennen Matrixia ja isoimmat ysärin teokset olivat Johnny Mnemonic ja Strange Days, unohtamatta tietenkään aikaisemmin tullutta kasarin mestariteosta Blade Runneria. Tässä seurassa tämä elokuva oli pieni tekijä pienen budjetin takia, mutta silti se on ehkä kaikkeibn definitiivisin cyberpunk-teos heti Blade Runnerin ja Ghost in the shell-animen jälkeen. Ainakin 90-luvun cyberpunk-genressä. Kyseessä on italialainen cyberpunk-tieteiselokuva N...

Highlander - Kuolematon (1986)

Kuva
Amerikkalaissyntyinen Ranskalaisnäyttelijä Christopher Lambert on minun lemppari 90-luvun b-toimintaelokuvien näyttelijä, mutta on hän tehnyt joitakin A-luokan elokuviakin. Ainakin omasta mielestäni nämä tietyt elokuvat ovat parasta A-ryhmää. Tärkeimpänä nousee esille loistava kasariestetiikkaa huokuva ja  fantasiaelementtejä sisältävä synkkä Highlander, vuodelta 1986. Highlander - Kuolematon (1986) Elokuva kertoo Connor MacLeodista, kuolemattomasta ylämaalaisesta. Connor on vaeltanut vuosisatoja paikasta toiseen, välillä vaihtaen henkilöllisyyttään. Aikoinaan hänet häädettiin omasta skotlannin kylästään, kun kuolemattomuus tuli julki ja häntä pidettiin paholaisen liittolaisena. Nykyään (1985) hän elää Russell Nash nimisenä antiikkikauppiaana New Yorkissa. Kuolemattomia on muitakin keskuudessamma. Heidän tehtävänään on katkaista kaula toiselta kuolemattomalta, jolloin vastustajan voimat siirtyvät voittajalle. Tämä jatkuu kunnes heitä on vain yksi jäljellä. Kurgan on näistä häikäile...