Tekstit

Näytetään tunnisteella dc merkityt tekstit.

Tilaajat

Superman The Movie: Extented Cut (3 hour tv version, 1978)

Kuva
Vuoden 1978 Superman oli merkkitapaus. Se oli ensimmäinen ison budjetin sarjakuvaan perustuva supersankari blockbuster. Se sai myös ihmiset uskomaan, että ihminen voi lentää (kuten mainoslause kuului). Itsekkin katsoin sen alle kouluikäisenä useita kertoja (kunnes Burtonin Batman vei sydämen), joten hyvin nostalgisesta tapauksesta on kyse. Kun muutama vuosi sitten youtubessa tuli vastaan clippi nimeltä: "Luthor lures Superman into a trap | Superman (3 Hour TV Version)" , olin aivan myyty. Elokuvasta olisi saatavilla versio, joka sisälsi mahtavaa supermies-toimintaa, jota en ollut koskaan ennen nähnyt 35 vuoden aikana. Kolmen tunnin ja kahdeksan minuutin kestollaan tämä kauan kadoksissa ollut versio olisi noin 45 minuuttia pidempi, kuin aiemmin näkemäni versio. Tämä versio on nähty USA:n tv:ssä kerran tai pari joskus 80-luvulla, eikä siihen ole aiemmin päässyt käsiksi juuri mistään. Tilasin siis blu-rayn samantien ja kypsyttelin sitä hyllyssä vielä pari vuotta, kunnes tässä lo

What's in the box?

Kuva
What's in the box? Meikäläisellä oli syntymäpäivät perjantaina 19.5. ja hyvä ystäväni Kalle Repo päätti yllättää meikän totaalisesti äärimmäisen kovalla synttärilahjalla. Kiitos Kallelle tuhannesti!  

The Losers (2010)

Kuva
Moni ei varmastikkaan tiedä, että The Losers on DC:n sarjakuvafilmatisointi . Sen hengenheimolaisia ovat sellaiset elokuvat, kuten Jonah Hex, Red, Red 2, A History of Violence ja Road to Perdition. Harva näitäkään pitää DC:n sarjisleffoina, vaikka ne sellaisia ovatkin. Losers on näistä se unohdetuin.  Kun The Losers ilmestyi vuonna 2010, moni sekoitti sen samaan aikaan ilmestyneeseen A-Team elokuvaan, joka perustuu samannimiseen tv-sarjaan. Eikä ihme, molemmissa leffoissa on samanhenkinen erikoisjoukko tekemässä samanhenkisiä juttuja ja molemmissa elokuvissa päädytään lopussa laivakonttien täyttämään satamaan. A-teamin tapaan The Losersissa on yllättävän isot näyttelijät, vaikka budjetti oli kilpailijaan verrattuna vain kolmasosan. Olen kerran katsonut elokuvan sen ilmestyessä, mutta en muistanut leffasta muuta, kuin trailerissakin nähtävän kohtauksen, jossa silmälasipäinen Chris Evans ampuu sormillaan vartijoita hissin luona. Paatuneena DC-fanina päätin katsoa leffan uudelleen, mut

Batman: Mask of the Phantasm (1993)

Kuva
  Mikä onkaan se kaikista definitiivisin Batman-elokuva, joka on elokuvateattereissa nähty. Onko se Tim Burtonin vuoden 1989 Batman, vaiko voisiko se olla Nolanin The Dark Knight, tai jopa Adam Westin näyttelemä Batman The Movie , vuodelta 1966? Ei! Se on tietenkin suurta kulttisuosiota nauttiva vuoden 1993 animaatio elokuva Batman: Mask of the Phantasm. Tätä elokuvaa pidetään fanien keskuudessa definitiivisimpänä kuvauksena Batmanista ja yhtenä parhaista, ellei jopa parhaana Batman elokuvana. Vaikka se onkin animaatioelokuva, sai se aikanaan teatterikierroksen. Tämä on itsellenikin ollut yksi kovimmista Batman-elokuvista lapsesta asti, ja vaikka elokuva olikin aikanaan suunnattu lapsille ja nuorille, sisältää se yllättävän aikuismaista materiaalia ja rankkoja kohtauksia. Siinä missä Schumacherin Batman Forever lähti värikkäämmälle ja campymmälle linjalle, jatkoi Mask of Phantasm synkkää ja kolkkoa tietä Burtonin Batmanien vanavedessä. Oli jälleen aika ottaa tämä katsantoon ja tutkail