Ensifiilikset: Joker: Folie à Deux (2024)

Jokeri kakkone oli yksi vuoden odotetuimmista elokuvista silläkin uhalla, että ensimmäinen osa ei olisi kaivannut jatko-osaa missään nimessä. Myöskin ajatus musikaalista herätti ristiriitaisia tunteita. Elokuva oli kumminkin nähtävä ensi-iltaviikonloppuna ja meninkin sen heti katsomaan kun pääsin. Olihan ensimmäinen osa aivan loistava. Teatterista päästyäni oli fiilikset aika ristiriitaiset. En ollut pettynyt pahasti, mutta mitään riemunkiljahduksiakaan ei päässyt . Leffa pyöri mielessä vielä seuraavana aamuna, niin päätin siitä vähän kirjoitella.

Joker: Folie à Deux (2024)

Ensimmäinen pieni pettymyksen tunne tuli siitä, kun Jokeri oli palannut surkeaksi ihmisraunioksi Arthur Fleckiksi takaisin. Kun kerran oli saavutettu se mielipuolinen vapaus oli harmillista, että oli palattu nollapisteeseen. Arthur Fleck virui Arkhamin mielisairaalassa ja vielä pahimmassa siivessä, odottaen oikeuden käyntiään. Kun Arthur tapaa toisen hullun, Leen, herää hän jälleen henkiin pikkuhiljaa...

Aiemmin pelkäämäni musikaalikohtaukset osoittautuivat kelpo viihteeksi ja kaksi elokuvan parasta kohtausta tapahtuu juuri musikaalinumeron kohdalla. Lady Gaga ja Joaquin Phoenix vetävät oikein nautinnolisia kappaleita. Soundtrackin hankkiminen hyllyyn käy välillä mielessä.

Visuaalisesti elokuva oli jälleen upean näköinen. Komeita kuvakulmia nähtiin pitkin leffaa ja ilmakuvat Gothamin silloilla näyttivät mahtavilta.

Olisin kaivannut elokuvaan jotain lisää. Mielessä kävi ennakkoon elokuvat Natural Born Killers ja Bonnie & Clyde. Jotenkin olin luonut päässäni kuvia, että elokuva revittelee kuten Oliver Stonen Natural Born Killers ja alku lupaakin jotain tuollaista animaatiointrollaan. Sellaisia sekopäistä tyylien vaihtelujaa ja väkivaltaisia kohtauksia. Jokeri ja Harley vapaina aiheuttamassa pahennusta ympäri kyliä.

Nyt joudumme tyytymään pelkkään oikeussalidraamaan, mikä kylläkin on parhaimmillaan aivan parasta, mutta latistuu loppua kohden. Oikeussali  jupakkaan on otettu selvästi mallia maailman ensimmäisestä suorana amerikan telkkareista näytetystä Ted Bundyn keissistä. Jos asennoituu elokuvaan sillä tavalla, että kyse on tästä Ted Bundyn tapauksesta, antaa se enemmän. Jos odottaa näkevänsä Jokerin ja Harley Quinnin riehumassa Gothamin kaduilla väkijoukko apunaan, voi pettyä pahasti.

Elokuvassa on keskivaiheilla yksi Jokeri kohtaus, mikä oli aivan mahtava. Tässä vaiheessa olin innoissani, että kyllä. Tätä lisää. Harmikseni se oli ainut tällainen kohtaus ja loppua kohden valuttiin pois tästä yhä enemmän. itsevarma Arthur Fleck oli se jota olisin halunnut nähdä enemmän. 

Yksi elokuvan huonoista puolista oli se, että se puhkikalusi ensimmäisen elokuvan tapahtumia yhä uudellen ja uudelleen. Ne kun oli vielä tuoreessa muistissa, olisin halunnut nähdä uusia jännittäviä kohtauksia.

Ongelmallisin oli elokuvan loppu. Ymmärsin mitä siinä haettiin ja miksi se meni niin kuin meni, mutta olin silti hieman harmissani. Loppu on monesti se mikä määrittää elokuvan hyvyyden, vaikka muu osio olisi ollut täytä kymppiä jää loppuratkaisu yleensä vain lopulta mieleen.



Elokuva droppailee tunnettuja DC-hahmojen ja paikkojen nimiä pitkin leffaa ja tarjoaa faneille serviceä, varsinkin ihan viime metreillä se pudotta kunnon fanipommin. Itse kovana DC-fanina en silti syttynyt näille viittauksille jostain syystä.

Joker kakkonen on elokuva, jota ei olisi tarvinnut tehdä. Ehkä ohjaaja oli samaa mieltä, mutta studion raha on puhunut ja jotain on pitänyt keksiä. Keksiminen on jäänyt hieman puolitiehen ja vain alku ja varsinkin keskikohta on mainiota elokuvaa, joka pikuhiljaa latistuu loppua kohden ja kliimaksia ei saavuteta. Joaquin Phoenix ja Lady Gaga vetävät kyllä upeat roolisuoritukset. Joaquin on ehkä jopa parempi kuin ensimmäisessä osassa, osittain. Näitä kahta oli kyllä ilo seurata. Silti tarina vähän yli selittää Jokerin hahmoa ja vie mennessään ensimmäisen elokuvan mystisyyden. Se ei myöskään anna katsojalle mielestäni sitä, mitä se on tullut katsomaan vaan jotain muuta. Ehkä tämä on toisella katselukerralla paljon parempi kokemus, kun tietää mitä saa. Ehkä odotukset olivat sittenkin liian korkealla. Vaikka nautinkin elokuvasta melko paljon, antaisin sille tähtiä vain kolme.

- Kai Kumpulainen 6.10.2024