Vuoden 1978 Superman oli merkkitapaus. Se oli ensimmäinen ison budjetin sarjakuvaan perustuva supersankari blockbuster. Se sai myös ihmiset uskomaan, että ihminen voi lentää (kuten mainoslause kuului). Itsekkin katsoin sen alle kouluikäisenä useita kertoja (kunnes Burtonin Batman vei sydämen), joten hyvin nostalgisesta tapauksesta on kyse. Kun muutama vuosi sitten youtubessa tuli vastaan clippi nimeltä: "Luthor lures Superman into a trap | Superman (3 Hour TV Version)" , olin aivan myyty. Elokuvasta olisi saatavilla versio, joka sisälsi mahtavaa supermies-toimintaa, jota en ollut koskaan ennen nähnyt 35 vuoden aikana. Kolmen tunnin ja kahdeksan minuutin kestollaan tämä kauan kadoksissa ollut versio olisi noin 45 minuuttia pidempi, kuin aiemmin näkemäni versio. Tämä versio on nähty USA:n tv:ssä kerran tai pari joskus 80-luvulla, eikä siihen ole aiemmin päässyt käsiksi juuri mistään. Tilasin siis blu-rayn samantien ja kypsyttelin sitä hyllyssä vielä pari vuotta, kunnes tässä lo

Indiana Jones on minulle yksi tärkeimmistä lapsuuden elokuvasankareista, kuten varmasti muillekkin saman ikäpolven ihmisille. Legendaarinen hahmo, jolle olisi riittänyt kolme täydellistä seikkailuelokuvaa. Kun kuulin, että vielä olisi viides elokuva tulossa, niin aluksi ajatus nauratti 80-vuotiaasta Indystä ja olinkin aika varautunein mielin, koska mielessä kävi edellinen Kristallikallon valtakunta ja sen ongelmat. Kun lopulta näin elokuvateattereissa trailerin, sai sen musiikki ja tunnelma itseni sen verran liikuttuneeseen tilaan, että ajattelin sittenkin antaa mahdollisuuden tälle viidennelle osalle. Ostin lipun päivänäytökseen ja kävin katsomassa leffan pois, mutta kuinka kävikään... Indiana Jones And The Dial of Destiny (2023) Elokuva alkaa tunnelmaltaan hieman irralisella takaumakohtauksella, joka tuntuu joltain superkalliilta fanifilmiltä. Se on oikeastaan elokuvan kiinnostavin osio. Kuin kaikki Indiana Jones kliseet olisi kerätty yhteen lyhytelokuvaan. Tässä osiossa Ford oli nu

Vanhoissa käsintehdyissä tieteiselokuvissa on sellaista viehätystä, mikä puuttuu nykyleffoista. Koska keinot ovat olleet rajalliset, on pitänyt käyttää hurjasti mielikuvitusta, että on saatu luotua immersio avaruusseikkailusta. Varsinkin erilaisiin pienoismalleihin on käytetty tuhottomasti aikaa, vaivaa ja osaamista. Vielä kun lisää soppaan 70-luvun retroestetiikan, niin avot. Aina kun löydän yhden tällaisen jota en ole ennen nähnyt, on se melkein pakko hankkia käsiin. Yksi tällainen teos on ollut jo pidempään listalla ja nyt pääsin sen vihdoin katsomaan. Elokuvan on ohjannut tehostevelho Douglas Trumbull , jonka kädenjälkeä on voinut ihailla sellaisissa klassikoissa, kuten Blade Runner, 2001: A Space Odyssey, Kolmannen asteen yhteys ja Star Trek: The Movie. Kyseessä on ympäristöteemainen sci-fi-elokuva Silent Running (1972) Silent Running (Hiljainen Pako, 1972) Freeman Lowell (Dern) on avaruusmiehistön jäsen. Hän on ollut kahdeksan vuotta vastuussa viimeisistä luonnonmetsien rippeistä