Ensimmäinen Rendel-elokuva oli tapaus, jota fanitin tosissani. Vihdoinkin Suomeen oli saatu oma supersankari, joka oli vielä tyyliltään juuri sellainen josta itse pidin, eli synkkä kostaja. Seurasin elokuvan tekoa somessa ja medioissa vuosia, eikä lopputulos ollut edes hullumpi. Elokuva julkaistiin vihdoin 2017. Pidin näkemästäni. Kun kuulin, että Rendelille kaavailtiin jatko-osaa, olin erittäin innoissani. Tuosta hahmosta saisi irti vielä vaikka mitä. Vielä kovempi juttu oli, kun kuulin, että elokuva kuvattaisiin kotikaupungissani Jyväskylässä. Miten hienoa olisi nähdä oma kaupunki supersankarisynkistelyn temmellyskenttänä. Kävin jopa katsomassa elokuvan kuvauksia paikanpäällä, vuonna 2019. Arkiviikkona kuvaukset kestivät aamuyöhön ja aamulla piti mennä vielä töihin. Oli upeaa nähdä miten rekka-autot räjähtelivät silmieni edessä. Tämä pitäisi heti nähdä elokuvateattereissa, kun mahdollista. Sitten odottelussa alkoi mennä vuosia, ja suureksi pettymykseksi tuli ilmoitus, että hahmon luo

Ei ole salaisuus, että tykkään katsella myös kotimaisia elokuvia, varsinkin vanhempia sellaisia. Tähän Osa syy johtuu varmasti siitä, että muksuna meillä oli kotona kasetilla muutamia suomalaisia leffoja nauhoitettuna tv:stä. Näitä muutamaa klassikko kappaletta itsekseni pyöritin koneessa tuomaan seuraa ja ääntä tyhjään huusholliin, kun vanhemmat olivat töissä. Yksi näistä tiuhaan katselluista elokuvista oli Arto Paasilinnan kirjaan perustuva Onnellinen mies (1979). Enhän minä tästä muksuna ymmärtänyt paljoa, muuta kuin hulvattoman meiningin ja leppoisan tunnelman. Vasta vanhempana katsellessani tätä uusiksi useita kertoja vuosikymmenien varrella, leffan nerokkuus alkoi aueta. Voikin sanoa, että olen kasvanut tämän elokuvan parissa ja se on aina ollut läsnä. Tässä vaiheessa muistan leffasta jo kaikki vuorosanat ulkoa. Päähenkilö Siltainsinööri Akseli Jaatinen on hahmona ikoninen. Katsoin elokuvan jälleen kerran äitini kanssa ja tunsin pakottavaa tarvetta kirjoittaa siitä tänne blogiini

The Salvation on tanskalainen lännenelokuva vuodelta 2014. Elokuvan on ohjannut Kristian Levring, joka kuuluu Dogma 95:n perustajiin. The Salvation on tyly vanhanliiton lännenelokuva, josta voi havaita Sergio Leonen ja John Fordin vahvat vaikutteet. Kenenkään  henki ei ole minkään arvoinen, miehet ovat julmia ja naiset huonossa asemassa. Moraali on häilyvää. Musiikeista tulee mieleen Ennio Morricone. Vaikka juoni on hyvin suoraviivainen ja perinteinen, on tässä elokuvassa sellaista tanskalaista otetta mikä siitä tekee poikkeavan.  Visuaalisesti elokuva on todella hieno, mutta muutamista CGi-liekeistä ja CGI-lavasteista on sakotettava.  Pääosaa esittää vähäpuheinen tanskalainen Mads Mikkelsen , joka on aina huikea kaikissa rooleissaan. Mikkelsenin kaveria esittää loistava ruotsalainen Mikael Persbrandt (Beck-elokuvat). Persbrandtia olisi ollut mukava nähdä enemmänkin. Mykkää naispääosaa esittää Eva Greenin , joka on aivan mahtava roolissaan. Pelkillä silmillä hän näyttelee laajempaa sk

Peppermint toistaa kliseisesti Death Wishin aloittamaa vigilante-genreä, mutta tällä kertaa " Punisherin" virkaa hoitaa naispuolinen Tuomari. Äiti-kostaja oli ehkä uusi juttu vuonna 2018, mutta mitään muuta uutta elokuva ei tuo tähän genreen. Visuaalisesti leffa muistuttaa perus hollywood b-actionia, tai laadukkaampia tv-sarjoja. Leffa on toki väkivaltainen, mutta mielestäni se olisi ollut tehokkaampi, jos väkivalta olisi ollut inasen brutaalimpaa ja rankempaa. Visuaalisesti leffa olisi saanut olla myös hieman rosoisempi. Nyt jäljelle jää krapula-aamun viihdepläjäys, joka ei herätä tunteita tarpeeksi mihinkään suuntaan. Leffan tarkoitus oli ehkä kosiskella nuorempaa yleisöä, jotka haluavat MCU-leffojen kylkeen jotain raflaavampaa. Kyllähän sen kerran katsoo helposti, mutta unohtaa yhtä nopeasti. Päänäyttelijä Jennifer Garner on tuttu mm. Alias-sarjasta, Daredevilistä ja Elektrasta. Nämä elokuvat käyvätkin mielessä elokuvaa katsoessa, varsinkin musiikin takia. Musiikit voi

James Wan tunnetaan nykyään Aquaman-elokuvien ohjaajana ja The Conjuring-universen luojana, mutta alkuaikoinaan hän ohjasi jo klassikoksi muodostuneen Saw-leffan lisäksi, erittäin kovan kostoelokuvan. Brian Garfieldin kirjaan perustuva Death Sentence toi 2000-luvulle astetta rankemman näkemyksen, jo hieman väsähtäneeseen aiheeseen, jonka pohjalla on vuoden 1974 Death Wish elokuva. Myös Death Wishin kirjan on alunperin kirjoittanut Brian Garfield. Wanin kauhuleffataustasta oli hyötyä ja astetta raaempi ja synkempi, mutta realistisempi lähestyminen aiheeseen toi genrellä uutta potkua ja Death Sentencen jälkeen kostoleffat ovatkin olleet astetta brutaalimpeja. Itse olen ollut pitkään vigilante- ja kostoleffojen suuri ystävä, mutta luulen, että Death Sentence oli yksi niistä, joka innoitti etsimään lisää näitä yhä rankempia ja realistisempia versioita aiheesta. Oli taas aika katsoa, miten ajan hammas on purrut leffaan 15 vuodessa, vai oliko se.... Death Sentence (2007) Nick Hume on columb