Tekstit

Näytetään tunnisteella teenage mutant ninja turtles merkityt tekstit.

Tilaajat

Our Friend Power 5 (1989)

Kuva
80-luvulla, kun Teini-ikäiset ninja kilpikonnat olivat kovassa nosteessa, tehtiin lelusarjasta tietenkin halpoja bootleg figuureita, mutta kuka olisi uskonut, että noista halpiskopioista tehtäisiin ihan oikea elokuva. Etelä-Koreassa tämä taito taidettiin ja ennen oikeaa amerikkalaista Turtles elokuvaa, olivat nohevat korealaiset tehneet oman versionsa vuotta ennen. Koska tekijöillä ei ollut oikeastaan mitään hajua, mistä alkuperäisissa leluissa oli kyse, tulivat elokuvan turtlesit avaruudesta avaruusaluksella (vähän niinkuin Michael Bay suunnitteli omaan versioonsa 25 vuotta myöhemmin). Elokuvan nimi ei tietenkään ollut Teenage Mutant Ninja Turtles, vaan Japanissa olleen jättirobotti trendin mukaisesti leffa nimettiin Our Friend, Power 5. Miten sekopäinen tämä sillisalaatti olikaan, sitä lähden tähän purkamaan nyt. Our Friend Power 5 (1989) Elokuva kertoo avaruudessa elävästä kilpikonnamaisesta alienrodusta, joka syöksyy aluksineen maanpäälle paetessaan rottamaista "Hai jengiä...

Dinosaurs (tv-series, 1991-1995)

Kuva
80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa olin innoissani kaikista praktikaaliefekteillä luoduista hahmoista, joita nähtiin mm. Teenage mutant ninja turtles (1990), E.T., Star Wars ja Gremlins-elokuvissa. Jim Henson oli mestari näissä hommissa. Oli kuin piirroshahmot olisivat muuttuneet eläviksi olennoiksi. Pikku-Kaitsun silmään nämä nukeilla, kumipuvuilla ja animatroniikalla luodut olennot olivat jotain aivan uskomatonta. Elettiin kumminkin aikaa ennen näyttäviä tietokone-efektejä. Siksi olinkin aika pähkinöinä, kun suomen televisiossa alkoi pyöriä Jim Henson's productionin tuottama Dinosaurs tv-sarja. Sarja oli aika perinteinen sitcom, joka käsitteli ydinperheen arkea. Kun samankaltaisessa uudessa 90-luvun alun sarjassa, Simpsoneissa oli jujuna, että perhekomediaa käsitellään piirroshahmojen kautta, niin Dinosaurs-ohjelmassa hahmot olivat piirroshahmomaisia Dinosauruksia, jotka elivät normiperhe elämää. Mikä hienointa hahmot olivat upeasti luotu puvuilla ja ilmeikkäillä animatronisilla...

Warriors of Virtue (Hyveen soturit, 1997)

Kuva
Minulla oli hyvin hämärä muistikuva, että kovimpina videovuoraus aikoinani 90-luvun loppupuoliskolla olisin vuokrannut fantasiaelokuvan, joka yhdisti kiinalaista wuxiaa ja kung fu-kenguruita. Luitte oikein. Kung fu kenguruita. Ilmeisesti Teenage Muntant Ninja Turtleseiden suosion vanavedessä Metro-Goldwyn-Mayer tarvitsi oman franchisen. Itse olin jo hieman ylittänyt kohdeyleiön iän, mutta kyllähän tällaisia kung fu-fantasialeffoja tuli silti vilkuiltua. Leffa floppasi niin pahasti, että en ole siitä kuullut mitään sitten 90-luvun, mutta nyt oli aika ottaa selvää, millaisesta nuorisolle suunnatusta kalkkunasta olikaan kyse. Elokuvan on ohjannut Ronny Yu (Bride of Chucky, Freddy vs Jason). Warriors of Virtue (Hyveen soturit, 1997) Ryan Jeffers on koulukiusattu poika, jolla on jalassa vamma ja muitakin ongelmia. Hän toimii vesipoikana jalkapallojoukkueelle, koska ei pysty itse pelaamaan. Eräänä päivänä hänen ystävänsä ja  lempiravintolansa kokki Ming kertoo pojalle mystisestä Taon ki...