Yksi elokuvaharrastuksen parhaimmista puolista on se, kun sattumalta bongaa jonkun hieman harvinaisemman leffan, joka näyttää heti siltä, että tässä on "kovan näköinen" pätkä. Sellainen joka herättelee jotain nostalgisia fiiliksiä vanhoilta ajoilta, kun vasta alotteli katselemaan leffoja, mutta samalla sellainen josta ei ole jostain syystä kuullutkaan. Heti herää kysymys, että mistä tallainen on tullut ja miksi en ole siitä aiemmin kuullut. Myöskin sellainen, että jos olisi nähnyt elokuvan nuorelle iällä olisi se nyt ikisuosikki. Tähän tarpeeseen vastaan tuli sattumalta vanha elokuvajuliste, joka näytti heti kiehtovalta. Kyseessä on australialainen tieteistoimintapätkä nimeltä  The Time Guardian  vuodelta 1987. Julisteen tietty  camp-henkisyys , mutta samalla myös dystooppista scifiä huokuva estetiikka veti saman tien puoleensa. Yhdistelmä poikamaista tieteisfantasiaa ja aikuismaista väkivaltatoimintaa sai hankkiutumaan elokuvan pariin keinolla millä hyvänsä. Kirsikkana k...

  Viime viikolla yhdistin voimani Elokuvaprojektorin Timo Laakson ja Leffabunkkerin Ville Vesterin kanssa ja kävimme läpi leffataiteen helmiä (mm. Miami Connection) isolta kankaalta Timon henkilökohtaisessa elokuvateatterissa. Yksi näistä tapauksista oli sen verran mieltä kutkuttava, että ajattelin mutustella sitä vielä näin jälkikäteen. Kyseessä on viimeinen Cannon filmsin elokuva, joka sai esityksensä elokuvateattereissa. Elokuvan on ohjannut Boaz Davidson , joka tunnetaan mm. sellaisten elokuvien tuottajana, kuin 16 Blocks, The Wicker Man (2006), The Black Dahlia, Trespass, Rambo 4 ja The Expendables. Elokuva kantaa jylhää nimeä American Cyborg: Steel Warrior! American Cyborg: Steel Warrior (1993) *James Earl Jonesin ääntä matkiva kertojaääni kertoo: Kolmannen maailmansodan jälkeen ihmiset ovat steriilejä ja heidän luomansa tekoälyn (ei skynet) hallitsemia tässä väkivaltaisessa dystooppisessa maailmassa. Ainoan naisen (Nicole Hansen), joka pystyi antamaan elämän sikiölle, on ...

Alien Vs Predator kakkonen nauttii melko huonosta maineesta ja taitaa ollakkin vihatuin osa molempien monstereiden filmografioissa, mutta jostain syystä sen synkkä, brutaali ja lohduton meininki on vedonnut aina meikäläiseen. Olenkin katsonut tämän osan useita kertoja. Jotain siinä konstailemattomassa mätössä viehättää. Elokuvataiteena se ei ole kovin kaksinen merkkiteos, mutta alien/predator-mässäilynä se keskittyy siihen "itseensä" mukavan intensiivisesti. Nyt kun Disney plussaan on lisätty hyvälaatuinen ja valoisampi transferi elokuvasta, ei sen aiemmin parjattu ylitummuuskaan vaivaa ja ekaa kertaa pääsee näkemään oikein kunnolla näitä mahtavia praktikaaliefektejä. Ajattelinkin kirjoittaa tähän hieman pohdintoja, miksi viihdyn tämän lytätyn teoksen kanssa niin hyvin. Teksti sisältää spoilereita . Aliens vs. Predator: Requiem (AVP2, 2007) Tarina jatkuu suoraan edellisen osan lopusta (Alien vs Predator). Predatorien alus on viemässä "Scar"-predatorin ruumista ja yh...