American Cyborg: Steel Warrior (1993)

 
Viime viikolla yhdistin voimani Elokuvaprojektorin Timo Laakson ja Leffabunkkerin Ville Vesterin kanssa ja kävimme läpi leffataiteen helmiä (mm. Miami Connection) isolta kankaalta Timon henkilökohtaisessa elokuvateatterissa. Yksi näistä tapauksista oli sen verran mieltä kutkuttava, että ajattelin mutustella sitä vielä näin jälkikäteen. Kyseessä on viimeinen Cannon filmsin elokuva, joka sai esityksensä elokuvateattereissa. Elokuvan on ohjannut Boaz Davidson, joka tunnetaan mm. sellaisten elokuvien tuottajana, kuin 16 Blocks, The Wicker Man (2006), The Black Dahlia, Trespass, Rambo 4 ja The Expendables. Elokuva kantaa jylhää nimeä American Cyborg: Steel Warrior!

American Cyborg: Steel Warrior (1993)

*James Earl Jonesin ääntä matkiva kertojaääni kertoo:

Kolmannen maailmansodan jälkeen ihmiset ovat steriilejä ja heidän luomansa tekoälyn (ei skynet) hallitsemia tässä väkivaltaisessa dystooppisessa maailmassa. Ainoan naisen (Nicole Hansen), joka pystyi antamaan elämän sikiölle, on vietävä se vaarallisen Charlestonin kaupungin läpi Etelä-Carolinassa satamaan, jossa laiva on matkalla Eurooppaan. Häntä seuraa androidi-salamurhaaja (John Saint Ryan) läpi kaikkien vaarojen, ja vain yksi mies (Joe Lara ) voi auttaa häntä selviytymään ja suojella häntä tältä tappokoneelta (ei terminaattori).

Elokuvan juoni paljastuu heti best of-kokoelmaksi aikansa sc-fi-toimintaleffoja, kuten Terminator, Van Dammen Cyborg ja miksei Mad Max. Tämä oli tyypillistä näille b-luokan cyborg-leffoille tuohon aikaan ja samalla superviihdyttävää. Juoni on oikeastaan sivuseikka ja leffa onkin tauotonta toimintaa tappajarobottia paeten ja välillä turpaan vetäen. 

Varsinkin alkupuolella visuaalinen puoli yllättää. Dystooppinen kaupunkiraunio on kuin suoraan ensimmäisten Terminator-elokuvien tulevaisuuskuvasta ja varsin komean näköinen, varsinkin yökohtauksissa. Päiväsaikaan kuvatut kohtaukset eivät ole enää niin näyttäviä, mutta yöllä kuvatut kohdat valoineen ja savuineen ovat oikein näyttävää kamaa. Vähäiset rahat ovat käytetty taidokkaasti.



Moni kohtaus tuo mieleen vahvasti ensimmäisen Terminatorin ja tätä vahvistaa John Saint Ryanin esittämä tappaja-androidi, jonka silmät kiiluvat pimeässä samankaltaisesti, kuin Terminaattoreille konsanaan. Elokuva on kuvattu kokonaan Tel Avivissa, Israelissa.



Muutamat jutut, kuten säiliössään hymyilevä sikiö, tuovat virneen naamalle kökköydessään. Eikä tahatonta hymähtelyä vähennä veden päällä kelluva pistooli. 

Tarinan sankarit kohtaavat karussa tulevaisuudessa tappajarobotin lisäksi myös muitakin uhkia, kuten mutanttikannibaaleja ja transvestiittijengin. Eikä pidä myöskään unohtaa ulkona vaanivaa happosadetta.



Transut ovat kaikessa campyydessaan oikein huvittavia, ja kannibaaleja olisin halunnut nähdä pitempäänkiin. 

Pääosaa esittävä Joe Lara on kaikessa fabiomaisuudessaan nappivalinta Austinin rooliin. Hän on sopivan kauniskasvoinen ja pökkelömäinen esittämään juuri tällaista hahmoa. Mies on myös kunnostautunut taistelulajien harrastajana. Joe Lara tunnetaan mm. Tarzan Manhattanilla elokuvasta (1989) ja 90-luvun Tarzan: The Epic Adventures-sarjasta. Pääsee hän tässäkin esittämään Tarzan-maneereitaan liitämällä köyden varassa paikasta toiseen. Lara teki monia mahtavia b-luokan kulttileffoja, kunnes lopetti näyttelemisen ja alkoi muusikoksi. Musiikiksi hän valitsi juustoisen kantrirockin. Valitettavasti mies kuoli vuonna 2021 lentokoneonnettomuudessa 58-vuotiaana. Kevyet mullat maestrolle.

Tappaja-androidia esittää aiemmin mainitsemani John Saint Ryan. Vaikka rooli on kuin suoraan terminaattorista, on Ryan Arskaan verrattuna viikseineen hieman setämäisempi ja vaatetuskin lainattu Rob Halfordilta. Vain koppalakki puuttuu. Uhkaavuus ja uskottavuus kaverilla on kyllä tallella, ja hahmo vaikuttaakin melko vaaralliselta tapaukselta.



Mietin välillä katsoessani elokuvaa, että jostain kuvakulmasta hän muistuttaa hieman Sean Connerya. Tutkittuani asiaa, ei tuo yhdennäköisyys ollut aivan tuulesta temmattu, sillä Ryan on toiminut Sean Conneryn stuntmiehenä. John Saint Ryan on esiintynyt lukuisissa elokuvissa ja sarjoissa mm. pahiksena ja hänelläkin on taistelulajien koulutus, jota kaveri hyödyntää tappajarobotin roolissa.



Hahmolle on myös kirjoitettu  selkeä lainaus Alienista, sillä robotti vuotaa maitomaista verta, samaan tapaan kuin Alienin androidi Ash. Tässäkin leffassa androidia kutsutaan virheellisesti cyborgiksi, vaikka robotissa ei ole mitään elollista osaa.

Tarinassa on pakko olla myös yksi nainenkin, ettei leffa mene ihan nahkapukuisten, kauniskasvoisten miesten painimiseksi keskenään. Tätä virkaa hoitaa Nicole Hansen. Hansen on oikeastaan kunnostautunut enempi tuottajana, kuin näyttelijänä. Parhaiten hänet muistetaan Billy Idolin musiikkivideoista, joissa hän esittää Marilyn Moroeta. Videot ohjasi itse David Fincher.



Alkuperäisessä käsikirjoituksessa Hansenin hahmo oli bimbo blondi, jolla oli lukuisia alaston- ja seksikohtauksia. Hansen vaati muutosta, jolloin monia kohtauksia leikattiin elokuvasta pois. Tämä aiheutti kitkaa Hansenin ja ohjaajan välille, joka väitti, että Hansen pilasi koko elokuvan.

Musiikit elokuvaan on luonut Blake Leyh (The Wire). Score onkin aika maukas paketti, sisältäen kaikkea Terminaattorista, industrial paukkeeseen ja synailuun. Valillä kuullaan myös goottilaista kauhutunnelmaa munkkikuoron säestämänä, mikä oli melko erikoinen tyylirikko sci-fi-toimintaleffaan, mutta lopulta erittäin viihdyttävä sekin.

Pakko jälleen myöntää, että rakastan näitä 90-luvun juustoisia b-luokan cyborgileffoja. American cyborg: Steel warrior on vielä sieltä laadukkaammasta päästä ja näyttää välillä oikein komealta, tosin välillä paljastaen todellisen budjettinsa. Se on siis taattua Cannon-laatua. Sci-fiä elokuvassa on oikeastaan vain ulkokuori ja kyseessä on lopulta suoraviivainen toimintaelokuva.



Jos olisin nähnyt tämän poikasena, olisin varmasti leikkinyt pihalla kavereiden kanssa leffan kohtauksia. Elokuvassa on jopa "yllättävä" twisti, jota leffan nimikin vihjaa ja jonka oikeastaan arvasin jo melko aikaisessa vaiheessa. Elokuva on mielestäni huippuviihdyttävä paketti kaikkea, mikä oli "siistiä" 90-luvun alussa. Suosittelen sitä ankarasti kaikille 90-luvun cyborg-leffojen ja Cannonin faneille. Älykästä draamaa ja laadukasta cinemaa havittelevat ihmiset pysytelkööt kaukana.

- Kai Kumpulainen 14.10.2022

Alkuperäinen juliste

Platinum cultin hieno blu-ray julkaisu

Joe Laran promokuva

Elokuvateatterin lobbycard