Aliens vs. Predator: Requiem (AVP2, 2007)

Alien Vs Predator kakkonen nauttii melko huonosta maineesta ja taitaa ollakkin vihatuin osa molempien monstereiden filmografioissa, mutta jostain syystä sen synkkä, brutaali ja lohduton meininki on vedonnut aina meikäläiseen. Olenkin katsonut tämän osan useita kertoja. Jotain siinä konstailemattomassa mätössä viehättää. Elokuvataiteena se ei ole kovin kaksinen merkkiteos, mutta alien/predator-mässäilynä se keskittyy siihen "itseensä" mukavan intensiivisesti. Nyt kun Disney plussaan on lisätty hyvälaatuinen ja valoisampi transferi elokuvasta, ei sen aiemmin parjattu ylitummuuskaan vaivaa ja ekaa kertaa pääsee näkemään oikein kunnolla näitä mahtavia praktikaaliefektejä. Ajattelinkin kirjoittaa tähän hieman pohdintoja, miksi viihdyn tämän lytätyn teoksen kanssa niin hyvin. Teksti sisältää spoilereita.

Aliens vs. Predator: Requiem (AVP2, 2007)

Tarina jatkuu suoraan edellisen osan lopusta (Alien vs Predator). Predatorien alus on viemässä "Scar"-predatorin ruumista ja yhtä alien "facehuggeria" pois maan pinnalta, kun scarin rintalastan läpi tunkeutuu "chestbuster" alien. Alienista kasvaa nopeasti iso "Predalien", joka surmaa aluksen muut predatorit (tunnetaan myös nimellä Yautjat).



Alus lähtee syöksykurssille kohti maapalloa ja pakkolaskeutuu Coloradon metsiin. Metsässä facehugger asettaa munat paikalliseen metsästäjään ja hänen poikaansa. Lopulta myös muutamaan viemäreissä asuvaan kodittomaan.



Predatorien kotiplaneetalla veteraani-predator "Wolf" saa signaalin epäonnistuneesta kotiinpaluusta ja lähtee siivoamaan kumppaneidensa jättämää sotkua. Saapuessan maapallolle on Wolfin tarkoitus hävittää kaikki todistusaineisto alieneista, mutta Predalien on jo joukkoineen onnistunut lisääntymään ympäri kylää, joten metsästys alkaa...

Elokuvan heikoin lenkki on mielestäni sen tuntemattomat ja paperin ohuet ihmisnäyttelijät, jotka eivät ole kovinkaan kiinnostavia ja tuovat mieleen porukan 90-luvun teini-slashereista. Toki sieltä nousee muutama tuttu nimi esille, kuten 24-sarjan Reiko Aylesworth (joka on parhain hahmo elokuvassa), Six feet under-sarjan Steven Pasquale, John Ortiz (Fast and Furious-leffat, Bumblebee, kong:skull island) ja Rainbow Sun Francks (Stargate: Atlantis).

Harmi, että alunperin kaavaillut Danny Glover, Billy Paxton tai Adam Baldwin eivät ehtineet näytellä vanhoja roolejaan edellisistä elokuvista tässä. Siinäpä vasta olisi ollut mahticasti.

Elokuvassa ei oikeastaan ole yksikään ihminen pääosassa, vaan sen Protagonististina ja anti-sankarina toimii itse Predator. Predatoria näyttelee mm. Game of Thronesista ja Prometheuksesta tuttu Ian Whyte. Whyte näytteli Prometheuksessa Last Engineer-hahmoa. Tämä Predator on edellisen osan keltanokkiin verrattuna todellinen "badass" ja konkari jolle ei ryttyillä. Hahmo on tullut maanpäälle siivoamaan edellisten predatorien jättämät sotkut. Tätä predatoria (tai Yautjaa) kutsutaan nimellä "Wolf". Wolfin nimi juontaa juurensa Tarantinon Pulp fiction elokuvaan, jossa Wolf niminen hahmo (Harvey Keitel) tulee ja "hoitelee" toisten pahat sotkut. Tämä Predator käyttää useita erilaisia tarvikkeita ja aseita, mitkä ovat todella siistejä omasta mielestäni, kuten happoa, jolla tuhota todisteet ja lopussa nähtävä ruoska. Näiden laitteiden ja vimpaimien käyttöä on hauska seurata. Tämä Predator on kuin äärimmäisen brutaali versio Batmanista, juostessaan sateessa talojen katoilla. Elokuvassa onkin rutkasti mahtavaa predator-actionia.



Myös Predatorien oma planeetta ja kotipesä on mahtavaa nähdä ekaa kertaa kaikessa komeudessaan, vaikkakin valitettavan lyhyessä hetkessä. Myös kohtaus, jossa Wolf valitsee aseita ja tarvikkeita arsenaalistaan, on "cool".



Alienit ovat elokuvassa mielestäni toteutettu erittäin hyvin ja näyttävästi ottaen huomioon elokuvan pieni budjetti. Alienit, tai xenomorphit on toteutettu vanhoilla praktikaaliefekteillä ja käsityöllä, mikä on hienoa. Onneksi verta ja gorea ei olla säästelty ja otukset pääsevät tekemään sitä mihin ne on luotu. Vaaran tunne on todellinen läpi leffan. Hienoimpana otuksena täytyy mainita upea Predalien (Tom Woodruff Jr., Alien 3:n alienit ). Loppuhuipennuksessa onkin mahtavaa katsoa Predalienin ottavan matsia Wolfin kanssa.

Elokuvan ovat ohjanneet efektimiesveljekset Greg ja Colin Strause, eli The Brothers Strause ja sen huomaa hyvässä ja pahassa. Efektit ovat elokuvassa vimpan päälle, vaikka budjetti on ollut pieni, eikä ne ole juurikaan vanhentuneet ajan saatossa. Tosin kumpikaan kaveruksista ei ole Ridley Scott, eikä edes John McTiernan. Efektipajana on toiminut Hydraulx (Captain America: The First Avenger)

Ymmärrän, että aikanaan ihmiset ovat pettyneet koska olisivat halunneet nähdä ison, eeppisen elokuvan, eikä tällaista pienen budjetin survivalkauhua. Varsinkin jos katsojille näiden elokuvien suola on siinä, että marinerit tai erikoisvaliojoukot ampuvat järeillä tykeillä lihakset pullistellen ja onelinereitä heittäen. Tämä elokuva on melko pienimuotoinen, kaukana pelien maailmasta ja sisältää seitinohuita ihmishahmoja, jotka ovat lähinnä vain saalista. Omasta mielestäni on hauska nähdä näin isojen franchisejen monstereita käytettävän tällaisessa b-kauhussa, koska molempia sarjoja on julkaistu niin useita osia, että on välillä piristävää nähdä tällaisia erilaisia visioita, eikä jokaisen osan tarvitse olla mielestäni niin isoa ja pompöösiä. Koska elokuvassa ei ole selkeää ihmispääosahahmoa, voi kuka tahansa hahmoista kuolla, milloin tahansa. Tärkeintä on predatorin tehtävä ja sekin vaikuttaa melko lohduttomalta. 

Edelliseen osaan verrattuna tämä elokuva todella synkkä ja brutaali. Gorella mällätään oikein kunnolla. Eikä kukaan ole turvassa. Heti alussa pikku poika isänsä kanssa, lävistyy xenomorphin syntymästä ja hetken päästä predator sulattaa näiden kasvot hapolla tunnistamattomiksi. Eikä siinä vielä kaikki. Loppupuolella xenomorphit menevät riehumaan synnytysosastolle, jossa eivät vastasyntyneet vauvat, eivätkä edes raskaana olevat naiset ole turvassa. Eli todella lohduton meininki, josta turvallisuuden tunne on kaukana. 



Lopussa mennään vielä synkempiin vesiin. Kohtaus jossa armeija yrittää taistella alieneita vastaan on kuvattu juuri oikein, koska armeijan väellä ei ole mitään jakoa tuossa mittelössä ja kaikki eskaloituu paniikkiin ja kaaokseen. Mahtavaa. Lopulta koko kylä on räjäytettävä ydinpommilla jokaista siviiliä myöden, koska muuta toivoa ei ole jäljellä. Pisteenä i:n päälle, loppunäytöksessä paljastetaan legendaarisen weyland-yutani korporaation synty, kun Colonel Stevens esittelee plasma asetta Ms. Yutanille. Tämä on mielestäni hieno lopetus, joka tuo leffalle kaivattua eeppisyyttä.

En tiedä nostanko tämän osan Alien, tai edes Predator elokuvien listalla itsekkään kovin korkealle, mutta en myöskään vihaa sitä, vaan pidän sen katsomisesta oikein paljon. Se on lajissaan oikein viihdyttävä. Samoin sen edeltävä osa on mielestäni erittäin viihdyttävä viihdepläjäys, jonka vahvuus on toimintaseikkailussa, kun taas tämän vahvuus on rehellisessä brutaalissa hirviökauhussa. Onkin mukavaa, että kun näissä leffasarjoissa on niin monta osaa, niin jokainen tarjoaa hieman eri genreä sci-fistä toimintaan, seikkailuun ja puhtaaseen kauhuun. Kyllä tämä menee kummin The Predatorin (2018) ohi omalla listallani.  Tätä osaa on parjattu aiemmin mainitsemastani liian pimeistä kohdista. Nämä kohdat tuovat mieleeni kaksi lempi kauhuelokuvaani, eli Mimic (1997) ja Relic (1997), joissa oli myös tuollaisia todella pimeitä kohtia, joten olen sellaisiin tottunut. Nyt toki siitäkin "ongelmasta" on lähes päästy uusien laadukkaampien transfereiden ja mastereiden avulla ja kaukana on suttuiset VHS:t ja DVD:t. Esim. aiemmin mainitsemani Disney plussan jakama versio oli todella hyvä laatuinen ja yllättävän valoisa. Ekaa kertaa näki todella hvyin mitä kuvassa tapahtui ja mitä kukin teki. 

Suosittelen tätä vain ja ainostaan paatuneille Alien ja Predator-faneille, jotka eivät karta tällaista pienemmän budjetin teostakaan ja miksei kauhun suurkuluttajille. Ryppyotsaisemmat elokuvataiteen harrastajat välttäkööt jatkossakin. Tämä tuskin paranee heille uusintakatseluillakaan. 

- Kai Kumpulainen 11.8.2022