Tänä vuonna sarjakuvien gootahtava antisankari The Crow on ollut pariinkin otteeseen pinnalla, pitkästä aikaa. Ensin tuli 4k uhd julkaisu vanhasta klassikosta The Crow (1994) ja myöhemmin teattereihin uudelleen tulkinta samasta aiheesta. Olen aina pitänyt The Crow'n hahmosta todella paljon. Olen jopa pitänyt lähes kaikista elokuvista ja jopa Marc Dacascoksen näyttelemästä tv-sarjasta. Sarjakuvasta puhumattakaan. Yksi elokuvista on aina ollut inhokkini. Se on vuoden 2005 The Crow: Wicked Prayer, jota tähdittää Edward Furlong. Kun näin elokuvan aikanaan, en voinut sietää sitä. Nyt kun aikaa on kulunut lähes 20 vuotta, ajattelin tarkastaa löytyisikö leffasta jotain hyvää, kun allekirjoittaneen jyrkimmät mielipiteetkin ovat pehmenneet vuosien varrella. Ehkä se ei ollutkaan niin huono kuin muistin. Ei muuta kuin DVD soittimeen ja tarkastamaan tilanne. The Crow:  Wicked Prayer (2005) James "Jimmy" Cuervo on vihdoin vapautunut vankilasta tapettuaan raiskaajan nyrkkitappelussa. J

Nuoruudessani oli muutamia käänteentekeviä elokuvia, jotka määrittivät minulle, että millaiset ovat hyvän elokuvan piirteet ja millainen on "minun" elokuva. Elokuva, joka määrittää minua henkilönä. Yksi niistä oli Alex Proyasin ohjaama The Crow (1994) ja toinen myöskin sattumalta Proyasin ohjaama Dark City (1998). Elettiin aikaa ennen The Matrixia  (joka muuttaisi koko elokuvamaailman jonka tähän asti tunsin) ja Dark City oli itselleni sillä hetkellä parhainta, mitä elokuvamaailma pystyi tarjoamaan. Juoneltaan mystinen ja omaperäinen tarina omasi uskomattoman visuaalisen ulkoasun. Jotain tällaista kuvastoa oli nähty aikaisemmin mm. elokuvissa Brazil, Batman 1989 ja The Crow, mutta Dark City vei tämän Designin aivan uusiin sfääreihin. Ja meikä poika oli myyty. Hankin elokuvasta ensin VHS:n, DVD:n tullessa markkinoille se oli ensimmäisten joukossa hankinnoissa The Cellin ja Matrixin ohella ja nyt sain aikaa vihdoinkin nautiskella sen Blu-rayltä. Ja perhana, aika oli ollut

Nuorena poikana yksi suurimmista vaikuttajista elokuvamaailmassa oli James O'Barrin sarjakuvaan perustuva The Crow elokuva. Sen visuaalinen tyyli vaikutti leffamakuuni vuosikymmeniksi, samoin sen soundtrackillä kuultavat yhtyeet muodostuivat suosikkiyhtyeiksini suurimmaksi osaksi. Yhtä suurena vaikuttajana toimi elokuvan jatko-osa The Crow: City of angels, jonka visuaalinen ilotulitus oli ehkä jopa enemmän minulle tärkeä ja jonka soundtrackin bändit muodostuivat vielä tärkeämmiksi yhtyeiksi, joita kuuntelen vielä tänäkin päivänä. Molempien elokuvien synkkä maailma oli juuri sitä, mitä olisin toivonut myöhemmiltä sarjakuvaelokuvilta, mutta sitä ei yhtä komesti koskaan enää toteutunut ja siksi nämä elokuvat ovat jääneet yhdeksi tärkeimmistä elokuvista nuoruudestani. Kuulin vasta vuosikymmeniä myöhemmin internet ajan koittaessa, että Kakkososaa ei pidetty kovinkaan hyvänä elokuvana. Pitkään ihmettelin, että miksi ja ajattelin, että se johtuu vain siitä, koska siinä ei ollut enää Brand