Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2020.

Tilaajat

American Ninja (1985)

Kuva
  Ala-aste ikäisenä ninjat oli yksi kovimmista jutuista. Kasarin lopussa ja ysärin alussa oli käynnissä jonkinasteinen ninjabuumi, eikä vähiten Ninja Turtleseiden ansiosta. Kovimmilla jätkillä oli vhs:llä aitona tai kopion kopiona "aikuisten" ninjaleffojakin. Itsekkin olin saanut niitä muutamia hankittua. Jotkut niistä olivat oikeasti aivan kelvottomia, mutta paremman puutteessa niitäkin katseltiin. Yksi kaikista ninjaleffoista oli kumminkin se kovin. Se minkä toimintakohtauksia katseltiin uudelleen ja uudelleen ja matkittiin lähimetsissä. Se legendaarisin meidän kylällä oli tietenkin American Ninja! Ja Michael Dudikoff oli meidän sankari siinä missä Syltti, tai Arska. American Ninja olikin ninjaleffojen Rambo ja Commando . Elokuva innoitti minut myös nuoruusvuosina harrastamaan erilaisia itsepuolustuslajeja ja muutenkin tutustumaan japanilaiseen kulttuuriin. Ja tehtiinhän ala-asteen puukäsityöluokassa jos jonkinnäköistä ninja-asetta ja heittotähteä salaa. Jopa aito perhos...

Hell Comes to Frogtown (1988)

Kuva
  Pitkään olen halunnut nähdä kulttileffa Hell Comes to Frogtown (1988). Oikein ihmettelen, että tätä ei ole nähnyt mistään lapsena. Tämä on juuri sellaista kamaa, joka olisi silloin ollut ihan parasta maanpäällä. VHS-kasetti tästä kumminkin on julkaistu suomessa, mutta vasta nyt näin leffan kokonaisuudessaan. Vuosikausia olen tiennyt sen olemassa olon. Kyseessä on kulttileffa ja b-klassikko, joka yhdistelee ilmestymisvuotensa kaikkia mahdollisia leffatrendejä. Mutta miltä se näytti nykypäivänä... Hell Comes to Frogtown (1988) Eletään dystooppisessa, ydintuhon jälkeisessä maailmassa, jossa suurin osa miehistä on steriilejä. Aavikkokaupunkia johtavat sammakkomutantit, jotka pitävät ihmisnaisia vankinaan. Entinen sotasankari ja kulkuri Sam Hell saa yhdysvaltojen armeijalta tehtävän pelastaa nuo naiset ja viriilinä miehenä myös siittää heistä jok'ikisen. Sam pakotetaan tehtävään räjähtävää kalukukkoroa apuna käyttäen. Jos Sam ei tottele hänen perhekaulleudet posahtavat taivaan tuuli...

A History of Violence (2005)

Kuva
  Mitä saadaan kun yhdistää body horror-ohjaaja Cronenbergin ja DC :n aikuisille suunnatun sarjakuvan... no ei sitä mitä ekana tulisi mieleen, mutta oikein mainion jännitys draaman kylläkin. A History of violence perustuu  John Wagnerin sarjakuvaromaaniin Väkivaltainen tausta. David Cronenberg on vaihtanut tyyliään sitten 80-luvun räväkämpien elokuvien ja muuntaa sarjakuvan tuhanteen kertaan aiemmin kerrotun tarinan vielä kerran yllättäväksi ja erilaiseksi, kuin mitä aiemmin on nähty. Olen ollut aina fani sekä Cronenbergille ja DC:n sarjakuville. Jostain kumman syystä näin elokuvan nyt ensimmäistä kertaa ja uskon, että jos olisin nähnyt sen tuoreeltaan vuonna 2005, olisi se ollut todella vaikuttava kokemus. Mutta miltä se vaikutti tänä päivänä ensimmäistä kertaa nähtynä...  A History of Violence (2005) Tom Stall (Mortensen) elää amerikkalaista ydinperheunelmaa. Hänellä on iso talo maalla, mukava perhe, joka pitää yhtä ja hän pyörittää mukavaa pikku kuppilaa kahvia ja pii...

Natural Born Killers - Syntyneet tappajiksi (1994)

Kuva
  Teininä 90-luvulla diggailin paljon hieman vinksahtaneista elokuvista, kuten Puuta Heinää Ja Muutama Vesiperä, U-käännös helvettiin, Pelkoa Ja Inhoa Las Vegasissa ja Rodriguezin leffat yms. (tiedätte varmaan). Yksi näistä suosikeistani oli Oliver Stonen vuonna 1994 ohjaama loistava Syntyneet tappajiksi (engl. Natural Born Killers). Tätä leffaa katselin useasti sen häiriintyneen, mutta kiehtovan tunnelman takia. Tähän kieroon maailmaan oli jotenkin jännittävää, mutta viihdyttävää uppoutua. Viime katselukerrasta on aikaa kohta 10-vuotta, mutta koska elokuvan huippuhetket olivat hyvin muistissa, niin uusi katselukerta hieman venähti. No nyt otin vihdoin härkää sarvista ja loikkasin suoraan pahimpaan trippiin, mitä ilman päihteitä on mahdollista saavuttaa... Natural Born Killers - Syntyneet tappajiksi (1994) Malloryn (Lewis) elää kurjaa elämää perverssin isänsä alistuksessa, jossa äiti ei tee asialle mitään ja velikin saattaa olla oma lapsi. Kunnes paikalle saapuu Mickey (Harrelson),...

U Turn - U-käännös helvettiin (1997)

Kuva
Teininä 90-luvulla diggailin paljon hieman vinksahtaneista elokuvista, kuten Puuta Heinää Ja Muutama Vesiperä, Natural Born Killers , Pelkoa Ja Inhoa Las Vegasissa ja Rodriguezin leffat yms. (tiedätte varmaan). Yksi näistä suosikeistani oli Oliver Stonen vuonna 1997 ohjaama loistava U Turn - U-käännös helvettiin. Tätä leffaa katselin useasti sen häiriintyneen, mutta hauskan tunnelman takia. Tähän kieroon maailmaan oli jotenkin jännittävää, mutta viihdyttävää uppoutua. Viime katselukerrasta on aikaa kohta 10-vuotta, mutta koska elokuvan huippuhetket ovat hyvin muistissa, niin uusi katselukerta hieman venähti. No nyt otin härkää taas sarvista ja tein rohkean uukkarin suoraan kuumimpaan helvettiin... U Turn - U-käännös helvettiin (1997) Bobby Cooper on ajelehtija, joka on menossa maksamaan velkojaan vaarallisille gangstereille Las Vegasiin. Tehdessään U-käännöksen pois määränpäästä, hänen autonsa hajoaa Arisonan pieneen kylään Superioriin. Kummallisella autopajalla selviää, että auton ko...