Natural Born Killers - Syntyneet tappajiksi (1994)

 
Teininä 90-luvulla diggailin paljon hieman vinksahtaneista elokuvista, kuten Puuta Heinää Ja Muutama Vesiperä, U-käännös helvettiin, Pelkoa Ja Inhoa Las Vegasissa ja Rodriguezin leffat yms. (tiedätte varmaan). Yksi näistä suosikeistani oli Oliver Stonen vuonna 1994 ohjaama loistava Syntyneet tappajiksi (engl. Natural Born Killers). Tätä leffaa katselin useasti sen häiriintyneen, mutta kiehtovan tunnelman takia. Tähän kieroon maailmaan oli jotenkin jännittävää, mutta viihdyttävää uppoutua. Viime katselukerrasta on aikaa kohta 10-vuotta, mutta koska elokuvan huippuhetket olivat hyvin muistissa, niin uusi katselukerta hieman venähti. No nyt otin vihdoin härkää sarvista ja loikkasin suoraan pahimpaan trippiin, mitä ilman päihteitä on mahdollista saavuttaa...

Natural Born Killers - Syntyneet tappajiksi (1994)

Malloryn (Lewis) elää kurjaa elämää perverssin isänsä alistuksessa, jossa äiti ei tee asialle mitään ja velikin saattaa olla oma lapsi. Kunnes paikalle saapuu Mickey (Harrelson), joka pelastaa Malloryn tappamalla tämän isän ja yhdessä polttavat vielä äidinkin sänkyynsä. Vasta rakastuneet psykopaatit lähtevät roadtripille, josta ei päihteitä puutu ja samalla he tappavat satunnaisia poliiseja ja ihmisiä mielensä mukaan. He jättävät aina yhden henkilön eloon kertomaan M&M murhien tapahtumista. Pian heistä tulee ameriikan kuuluisin pari ja televisio-ohjelmat ja lehtien kannet komeilevat pariskunnan kuvista. Valtavat fanilaumat seuraavat tapahtumia televisioruuduiltaan ja ihailevat murhaajia, kuin rokkitähtiä konsanaan...

Elokuvan visuaalinen tyyli oli aikanaan jotain aivan uutta ja tätä kopioitiin valtavia määriä hetken aikaa elokuvissa ja musavideoissa. Kuva on leikattu nopeisiin väläyksiin. Se vaihtelee lennosta mustavalkoiseksi ja ties minkä väriseksi. Kuvassa välähtelee kaikenlaisia ikäviä väläyksiä. Välillä koko elokuvan tyyli muuttuu ja ollaan kuin jossain Lucy Show tyylisessä sitcomissa. Välillä kuva muuttuu piirrosanimaatioksi. Katsojasta tuntuu, että hän on vetänyt kaikki mahdolliset päihdyttävät aineet ja psykedeelit kerralla ja yrittää saada tolkkua tapahtumista tripin lävitse. Samalla tyylikeino symbolisoi päähahmojen olotilaa. Aikanaan tyylikeino oli nerokas, kunnes se ylikäytettiin nopeasti loppuun ja pitkään aikaan sitä ei enää näytetty missään. Toinen asia mikä elokuvan tyylistä ja musiikeista tulee mieleen on Tarantinon elokuvat.

Quentin Tarantino sattuukin olemaan tarinan takana ja käsikirjoitukseksi sen muokkasivat Richard Rutowski, Oliver Stone ja David Veloz. Tarantinon vaikutus elokuvassa on käsin kosketeltavissa. Tämä tuli siis muutama kuukausi ennen Pulp Fictionia.

Elokuva on täynnä loistavia näyttelijöitä loistavissa rooleissa.

Woody Harrelson on oikein uskottava Mickeyn roolissa. Tämä on henkkoht paras rooli minkä Harrelson on vetänyt ja vaikken ole mikään miehen suurin fani, on tämä rooli yksi suosikeistani.

Strange Daysin ja From dusk till dawnin kanssa tämä elokuva sai teini-ikäisen minun ihailemaan Juliette Lewisiä. Varsinkin tässä elokuvassa hänessä on jotain. 

Robert Downey Jr. tekee Iron Maniin verrattuna mukavan limaisen roolin toimittaja Wayne Galena. Viimeisessä kohtauksessaan hän tekee varsin uskottavan suorituksen pelastaakseen nahkansa ja se on jäänyt minulle aina mieleen tästä elokuvasta. Kohtauksesta huokuu miten ahdistava tilanne on päällä, juuri Downeyn eläytymisen takia.

Tom Sizemore ei voisi olla yhtään kierompi ja luotaantyöntävämpi kusipääkyttä roolissaan. Hän on niin hyvä, että uskoisi miehen olevan siviilissäkin samanlainen.

Tommy Lee Jones vasta iljettävän limainen tapaus onkin. Oikea limapallo. Mutta huhhuh, miten hyvin hänkin vetää roolinsa, ehkä jopa hieman yli revitellen. 

Rodney Dangerfield on Malloryn isän. Hän se vasta irstaalta pervolta näyttääkin. Vaimon hakkaajan ja tyttärenraiskaajan roolissa hän on varsin uskottava.

Jos tarinan (anti)sankarit ovat moraalisesti väärällä puolella kannustettaviksi, niin myös lainedustajat, kansalaiset ja media on kuvattu yhtä mielenvikaisiksi, pahoiksi ja eläimellisiksi demoneiksi. Jokainen hahmo keikkuu siinä reunalla, että on joko yhtä paha ja sadistinen tappaja, kuin Mickey ja Mallory, ellei pahempi. Ainoastaan intiaanit ovat näissä Stonen leffoissa aina hyviä tyyppejä.

Elokuvan soundtrackin on tuottanut industrial-jumala Trent Reznor, joka sattuu olemaan henkilökohtaisesti minulle numero uno kaikista maailman artisteista. Trent on nero. Elokuvassa kuullaankin Reznorin bändin, Nine inch nailsin musiikkia, joka on tehty varta vasten elokuvaa varten. Reznor katsoi elokuvan 50 kertaa, että pääsi täydelliseen moodiin löytääkseen parhaimmat biisit kohtauksiin. 

Loput artistit vaihtelevat Leonard Cohenista, Patti Smithiin, Dr.Drehen ja Bob Dylaniin. Myös Rage Against The Machinea ja Marilyn Mansonia kuullaan itse leffassa, vaikkeivat he ole päässeet soundtrack albumille. Muutama artisti, kuten RATM jäi minulle tästä loppuelämäksi soimaan soittimiin ja täyttämään levyhyllyäni.

Triviaa:

- "Syntyneet tappajiksi -elokuvaa on väitetty osasyyksi useisiin elokuvaa kopioiviin murhiin, joista tunnetuin on huhtikuussa 1999 tapahtunut Columbinen verilöyly, jossa kaksi koulun oppilasta, Eric Harris ja Dylan Klebold, tappoivat aseiden ja räjähteiden avulla yhteensä 14 oppilasta (mukaan lukien itsensä), sekä yhden opettajan. Harris ja Klebold olivat katsoneet elokuvan yli 50 kertaa ja nimesivät ammuskelunsa sen mukaan (The holy April morning of NBK)" -Wikipedia*

- Coca-cola ei tiennyt että heidän jääkarhu mainostaan käytettäisiin tällä tavoin antamaan kasvot epäinhimilliselle pikaruokakulttuurille. SIlti mainos nähdään kaksi kertaa elokuvassa.

- Stone soitti kohtausten välissä näyttelijöille meluavaa industrial musiikkia ja tribaalirytmejä pitääkseen jännitteen yllä. 

Elokuva on upea satiiri. Se on satiiri amerikkalaiselle pikaruokakulttuurille, jossa sarjamurhaajia ihannoidaan. Media tekee heistä supertähtiä. Elokuva myös tuntuu siltä kun katsoisit sitä psykedeelien kanssa nautittuna. Se on äärimmäisen väkivaltainen, sairas, perverssi ja se tekee kaikesta edellä mainitusta viihdettä. Se ei välttämättä toimi kaikille mainstream-katsojille, mutta asiaan vihkiytyneille ja leffan tuoreeltaan nähneille se ei varmasti jätä kylmäksi.

- Kai Kumpulainen 22.11.2020