Tekstit

Näytetään tunnisteella Ninja merkityt tekstit.

Tilaajat

American Ninja (1985)

Kuva
  Ala-aste ikäisenä ninjat oli yksi kovimmista jutuista. Kasarin lopussa ja ysärin alussa oli käynnissä jonkinasteinen ninjabuumi, eikä vähiten Ninja Turtleseiden ansiosta. Kovimmilla jätkillä oli vhs:llä aitona tai kopion kopiona "aikuisten" ninjaleffojakin. Itsekkin olin saanut niitä muutamia hankittua. Jotkut niistä olivat oikeasti aivan kelvottomia, mutta paremman puutteessa niitäkin katseltiin. Yksi kaikista ninjaleffoista oli kumminkin se kovin. Se minkä toimintakohtauksia katseltiin uudelleen ja uudelleen ja matkittiin lähimetsissä. Se legendaarisin meidän kylällä oli tietenkin American Ninja! Ja Michael Dudikoff oli meidän sankari siinä missä Syltti, tai Arska. American Ninja olikin ninjaleffojen Rambo ja Commando . Elokuva innoitti minut myös nuoruusvuosina harrastamaan erilaisia itsepuolustuslajeja ja muutenkin tutustumaan japanilaiseen kulttuuriin. Ja tehtiinhän ala-asteen puukäsityöluokassa jos jonkinnäköistä ninja-asetta ja heittotähteä salaa. Jopa aito perhos

Teenage Mutant Ninja Turtles (1990)

Kuva
Kun olin kahdeksan vuotias nassikka, niin Ninja Turtlesit rantautuivat Suomeen ja ensikosketus niihin oli se ensimmäinen suomessa julkaistu sarjakuva (1990), sekä kasibittisen Nintendon peli. Teenage Mutant Ninja Turtles (1990) Kun sitten yhtenä päivänä sitten näin Anttilassa videokasettina Steve Barronin ohjaaman Teenage Mutant Ninja Turtles (1990) live-action elokuvan, niin sehän oli pakko kinuta äitiltä kotia. Eihän sitä voinut uskoa todeksi ollenkaan...  Ja voi pojat, miten uskomaton leffa se olikaan! Katsoin sen valehtelematta 100 kertaa lapsena, jokaisen koulupäivän jälkeen vuoden ajan (1990-1991). Katsoin sitä kavereiden kanssa ja jopa isän kavereiden kanssa ja yksikseen ja ihan miten päin vaan. Oli mahtavaa nähdä hienot turtlesit elävinä Jim Hensonin luomuksina. Elettiin kumminkin aikaa ennen Jurassic Parkia ja tällaiset kilpikonnapuvut ja animatroniikat olivat jotain uskomatonta. Jatko-osistakin tykkäsin, mutta niissä ei ollut enää sitä tiettyä särmää ja rankkuutta, mit

G.I.Joe movies 1&2 (2009,2013)

Kuva
Lapsena olisin saanut isältäni syntymäpäivälahjaksi uuden polkupyörän, mutta halusin mieluummin Snake-eyes figuurin. Tätähän ei isäukko voinut millään ymmärtää. Mutta olihan se toimintaukkeli niin cool ja pyöriä nyt voi saada myöhemminkin :D G.I. JOE : The rise of the cobra (2009) Nyt n.30-vuotta myöhemmin katsoin poikieni kanssa G.I. JOE : The rise of the cobra, vuodelta 2009. Ympyrä sulkeutui ja leffa toimi kovaa pojille, jotka näkivät sen ekaa kertaa. Ymmärsin, että tässä on taas yksi niistä klassikoista, joita tämä sukupolvi muistelee hyvällä aikuisena. Leffan olen nähnyt muutamia kertoja, välillä pettymyksellä katsoen, välillä taas sisäinen poika innoissaan kurkkien. Tällä kertaa onnistuin poitsujen kautta pääsemään siihen fiilikseen, mitä sen ikäisenä voisi olla, jos näkisi tämän ekaa kertaa. Onhan tämä suunnattu 7-13 vuotiaille pojille suurimmaksi osaksi. Mukana on myös hyvä määrä naamojen sulamisia ja palamisia, mitä voi kurkkia sormienvälistä, kun ei uskalla vielä katsoa ku

Ninjat

Kuva
Ninjat on aina kovia! Ninjat, nuo feodaalisessa Japanissa toiminut tuhatvuotta vanha salamurhaajaklaani. Silloin kun minä olin kasvavassa iässä, niin Ninjat oli siistein juttu maanpäällä. Oli Teini-ikäisiä Ninja kilpikonnia, äärettömän kova American ninja, batman sai ninjakoulutuksen sarjakuvissa, daredevil ja wolverine taistelivat ninjoja vastaan sarjakuvien sivuilla, oli diamond ninja forcea, neukku-ninjaa ja tietenkin G.I. joen Snake-eyes ja storm shadow, muine ninjoineen. Pelit oli mortal kombattia ninjoineen ja ninja gaiden oli huikea. Harrastukset oli taistelulajipainotteisia ja ninja leffoista otettiin mallia ulko-urheiluun, kässän tunnilla väännettiin heittotähteä ja nunchakua. Scott Adkins Scott Adkins (s. 17. kesäkuuta 1976 Sutton Coldfield, Länsi-Midlands, Englanti) on englantilainen näyttelijä. Hän on esiintynyt muun muassa televisiosarjoissa Kymppikerho (Ed Russellin rooli) ja Holby Cityn sairaala (Bradley Hume). Adkins on näytellyt myös hongkongilaisissa elo