Tilaajat

G.I.Joe movies 1&2 (2009,2013)


Lapsena olisin saanut isältäni syntymäpäivälahjaksi uuden polkupyörän, mutta halusin mieluummin Snake-eyes figuurin. Tätähän ei isäukko voinut millään ymmärtää. Mutta olihan se toimintaukkeli niin cool ja pyöriä nyt voi saada myöhemminkin :D



G.I. JOE : The rise of the cobra (2009)

Nyt n.30-vuotta myöhemmin katsoin poikieni kanssa G.I. JOE : The rise of the cobra, vuodelta 2009. Ympyrä sulkeutui ja leffa toimi kovaa pojille, jotka näkivät sen ekaa kertaa. Ymmärsin, että tässä on taas yksi niistä klassikoista, joita tämä sukupolvi muistelee hyvällä aikuisena.





Leffan olen nähnyt muutamia kertoja, välillä pettymyksellä katsoen, välillä taas sisäinen poika innoissaan kurkkien. Tällä kertaa onnistuin poitsujen kautta pääsemään siihen fiilikseen, mitä sen ikäisenä voisi olla, jos näkisi tämän ekaa kertaa. Onhan tämä suunnattu 7-13 vuotiaille pojille suurimmaksi osaksi. Mukana on myös hyvä määrä naamojen sulamisia ja palamisia, mitä voi kurkkia sormienvälistä, kun ei uskalla vielä katsoa kunnolla, samalla tavalla kuin itse indiana jones ikäisenä tein.
Visuaalisesti leffa on välillä ihan mukiin menevä ja välillä cgi on ihan järkyttävän huonoa, kuin jostain vanhasta videopelistä ja sen huomasi jo 7-vuotiaskin. Varsinkin jääkarhu, muutamat alukset ja aavikko oli älyttömän tökerän näköistä. Toinen mitä ei voi sivuuttaa on Snake-eyesin maski, jossa on jostain syystä kumihuulet. Whattefuck? Kakkos-osassa oli muistaakseni kaikki nämä asiat paremmin ja muutenkin se oli enempi äijä actionia, kuin lasten lelu-scifi/fantasiaa.



Näyttelijöistä en alunperin pitänyt. Channing Tatum on ihan ok, mutta ei mitään fanitus kamaa, Marlon Wayans sopii paremmin komedioihin, Joseph Gordon-lewitt oli ihan hyvä siinä, missä pystyi, Ray Park on paras Snake-eyesin rooliin mitä voi keksiä, Dennis Quaid oli hyvä kenraali Hawkina, Christopher Eccleston toimi ookoo niljakkaana Destrona ja Viidakon Ykää eli Fraseria en koskaan muista, että hänkin tässä leffassa komeilee.



Leffassa on muutama hieno toimintakohtaus, joista alunperin vihasin eniten Kiihdytinpuku-kohtausta, joka toi mieleen transformerit ja marvelit, eikä liity minusta g.i.joeen,  mutta onhan se samalla pirun viihdyttävä kohtaus. Snake-eyesin heitellessä voltteja lentävien autonromujen päällä täytyy hieman hurrata sisäisesti.

Lopun taistelukohtaus veden alla tuo mieleen star warsien avaruustaistelut ja snake-eyesin ja storm shadowin taistelu on cool, mutta kuin suoraan Phantom menacen Maul-kahinoista. Gordon lewitin muuttuminen Darth Vader Lightiksi ei myöskään vie star wars plagiaatio mietteitä poies, mutta onhan tämä todella siistiä katsoa poikamaisin silmin.



Tätä enemmän olen pitänyt G.I.Joe Revelationista enemmän, koska se on suunnattu enempi äijä-actioneiden ystäville Bruce Williseineen ja The Rockeineen. Myös Ninja action on parempaa siinä. Me like.

Kyynisenä leffanörttinä antaisin tälle 2/5, mutta sisäinen pikkupoika haluaa antaa 4/5, eli siihen väliin mennään ja Guilty pleasure leima lyödään päälle.



G.I.Joe: Retaliation (2013)

Kattelin äsken kolmannen kerran G.I. Joe - Retaliationin, vuodelta 2013. Poikani oli odottanut tätä hetkeä kaksi vuotta, että ikää on tarpeeksi ja vähän aikaa sitten tulikin katsottua ykkönen. Tämä on ollut aina näistä kahdesta suosikkini, koska jos ensimmäinen osa on enempi kallellaan lasten ja nuorten scififantasia-seikkailuun, niin tämä on enempi äijätoimintaa ripauksella mission impossible-tyylistä kevyttä vakoilua ja expendables-sotaleffoja. Myös parempaa Ninja Actionia löytyy. Hyllystä löytyi 3d blu-ray, dvd steelbook combo, jonka hommasin pari vuotta sitten.



Ohjaajana toimi tällä kertaa Jon M. Chu, joka on tuttu Step up-tanssielokuvista(!). Leffa jatkuu melkein suoraan siitä mihin ykkönen jäi, mutta henkilöt vaihdetaan melkein kokonaan lennosta ja pää-äijä Duke, jota Channing Tatum esittää, kuoleekin melko pian ensimmäisellä kolmanneksella. Muutamia samoja näyttelijöitä ja henkilöitä on myös tässä osassa.





Dwayne The Rock Johnsson hyppää Tatumin paikalle johtajana ja onkin vakuuttava köriläs Roadblockina. Ray Parker jatkaa tunnistamattomana Snake-eyesinä, jonka puku on tällä kertaa huomattavasti hienompi. Adrianne Palicki on Lady Jaye ja siinä mukavaa katseltavaa. D. J. Cotrona on Flint, eikä siitä enempää. Elektrana Daredevil-sarjassa tunnettu Élodie Yung on elektramainen ninja Jinx.



Bruce Willis on Pää Joe, jonka mukaan Joet on ilmeisesti nimetty, mutta oikeasti hän on vain Bruce Willis näyttelemässä Bruce Willistä. Joseph Gordon-Lewithin tilalla Cobra Commanderina nähdään Luke Bracey, jonka naamaa ei juuri näy. Lee Byung-hun jatkaa Storm Shadowina wich is nice. Suosikkinäyttelijäni Ray Stevenson on badass Firefly. Jonathan Pryce on tälläkin kertaa Presidentti of amerikka, tai oikeastaan pahis Zartan naamioituneena spoil. huom. Ja sokeana ninjamestarina nähdään räppäri RZA, koska wu tang clan ain't nuthing ta fuck wit. Hyvä kattaus siis.



Leffan visuaalinen puoli on tällä kertaa hitusen realistisempi ja esim. oikeita aseita käytetään keksittyjen sijasta. Puvut ovat hienoja ja militaristisempia. Muutenkin pukusuunnittelu on onnnistunutta tässä. En tiedä onko erikois tankit keksittyjä tässä, mutta ainakin ne näyttää siltä, että sellaisia voisi olla olemassa... melkein. Eli visuaalinen puoli on kunnossa.





Leffassa on ihan ookoo actionia, mistä parasta on ninjailut. Verta ei nähdä, joten lasten kanssa voi katsoa ainakin osittain :D. huumoria on mukana hieman ja paras läppäkohta on kun Bruce Willis esittelee kotinsa asearsenaalia.





Ihan hömppäleffahan on tässäkin kyseessä, mutta oikein viihdyttävä sellainen ja myöskin aika unhodettava muutamaa kohtausta lukuunottamatta. Pojat tää sai ainakin leikkimään sotilasta ja ninjaa saman tien.

- Kai Kumpulainen 8.12.2018
































Kommentit

Tämän hetken suosituimmat arvostelut

Arachnophobia (1990)

Battle Beyond The Stars (1980)

Stay Close (Miniseries 2021)

The Abyss - Syvyys (1989)

The Spine of Night (2021)

The Last Dragon - Idän Lohikäärme (1985)

Parhaimmat X-men elokuvat: Logan (2017) ja X-men 2 (2003).

Prospect (2018)

Legend (1985)

Robocop 2 (1990)