Tekstit

Näytetään tunnisteella Rutger Hauer merkityt tekstit.

Tilaajat

Minotaur (2006)

Kuva
Mikä on tuo mystinen elokuva, jossa esiintyy Tom Hardyn, Rutger Hauerin ja Tony Toddin kaltaisia tähtiä, mutta edes Hardyn nimi ei ole päässyt DVD:n kanteen. Eikä tästä varmaan moni ole kuullutkaan, jos häntä luokitella kovimpiin Tom Hardy faneihin. Itse en ainakaan ollut ennen tätä vuotta. Julisteessa komeilee teksti "Muumion ja Lord Of The Ringsin tekijöiltä". Elokuvan on kumminkin ohjannut Jonathan English, joka tunnetaan brittiläisistä Ironclad elokuvistaan. Nopea tsekkaus tuo ilmi, että kyseessä on jonkinlainen tulkinta muinaisesta Minotauruksen tarusta hyvin omaperäisellä visiolla varustettuna. Kreikan myytit kohtaavat hirviökauhun. Ei muuta kuin levy pyörimään ja tutkimaan, mistä on kyse... Minotaur (2006) Pronssikaudella pienessä Thenan kylässä ei ole helppoa. Joka kolmas vuosi kuningas Deucalionin käskystä kahdeksan nuorta viedään kylästä minolaisten pääkaupunkiin. Siellä heidät sijoitetaan maanalaiseen labyrintiin uhrattavaksi Minotaurukselle, minolaiselle jumalalle

The Salute of the Jugger (1989)

Kuva
Kävin eilen todistamassa "Kino Laaksossa" muutamia elokuvamaailman helmiä. Paikalle oli saapunut isännän, eli Timo Laakson lisäksi Leffa Bunkkerin Ville Vester ja Parrasta asiaa-kanavan Simo Rantanen. Tarjolla oli mm. Last Night In Soho ja Vinegar Syndromen New york Ninja, mutta yksi leffa jäi kutkuttelemaan omaa mieltäni päällimmäiseksi. Se on lähes unohduksiin painunut postapokalyptinen urheiluelokuva nimeltä The Salute of the Jugger (1989). Elokuvan on kirjoittanut ja ohjannut David Peoples , joka tunnetaan mm. Blade Runnerin, Unforgivenin ja 12 Apinan kirjoittajana. Tämän mainion asetelman lisäksi pääosaa esittää  suosikkini Rutger Hauer. Tämä Australialais-Amerikkalainen elokuva on julkaistu jenkeissä nimellä The Blood of Heroes ja suomessa nimellä Kuolemanottelu . Elokuva oli Timon nuoruuden suosikkeja ja nousi kertaheitolla omaksi lemppariksi myös. The Salute of the Jugger (1989) Eletään ydinsodan jälkeistä aikaa. Rikkaat ovat paenneet maan alle bunkkereihin ja köyhä

Pika-arvio: Hobo With The Shotgun (2011)

Kuva
Juuri äsken tuli katsottu Grindhouse-sarjan olisiko neljäs osa, Jason Eisenerin Ohjaama Hobo with the shotgun vuodelta 2011. Ei voi sanoa, kun että mahtimeininkiä alusta loppuun! Tämä olisi ihan hyvin voitu julkaista vaikka 1984. Sen verran tyylikäs leffa on kyseessä. Pääosaa esittää legendaarinen Rutger Hauer. Leffa on kuin ison budjetin tromaleffa, mutta tyylillä. Hobosta tuli heti mun sankari number one! Meininki on julmaa ja pahikset voivat surutta vaikka polttaa koulubussillisen lapsosia ihan huvikseen. Silloin on Hobon aika ottaa haulikko esille ja lähteä siivoamaan paikkoja.  Kun Fast and furiousit ja Marvelit ei enää herätä minkäänlaisia tunteita, niin suosittelen katsomaan tämän. Toinen feikkitrailerista kyhätty leffa Machete oli pitkään suosikkini, mutta nyt se tuntuu aika kesyltä tähän menoon verrattuna.  Oikein hieno pläjäys 5/5! - Kai Kumpulainen 18.4.2017

Split Second - Saalistaja (1992)

Kuva
Katsoin 14.9.2018 tämän brittiläisen science-fiction horror pätkän SPLIT SECOND - saalistaja , vuodelta 1992. Tämä Tony Maylamin ohjaama pätkä on todella maukas yhdistelmä Blade Runnermaista dystopista tulevaisuuden Lontoota, Buddycop-leffaa ja Alienia.   Rutger Hauer esittää erittäin kliseistä (mutta todella viihdyttävää),  parinsa menettänyttä psykoottista koviskyttää, nimeltä Stone. Hauerin pukeutumistyyliin kuuluu "natural born killers"-aurinkolasit, pitkä nahkatakki, nahkahousut ja metallipanssarilla varustetut saappaat. Toisessa kädessä on nahkasormikas ja pistoolina toimii "maailman tykein" käsiase. Mies kiroilee, ärhentelee ja toimii vaarallisesti. Hän vetää koko ajan kahvia, suklaata(!) ja isoa sikaria. Eikö kuulosta mahtavalta. Puolipakolla hän saa parikseen lukeneen nörtin Neil Duncanin (joka kuulemma saa joka ilta!). Sehän ei passaa Rutgulle ja siitä syntyy komplikaatioita. Naispuolisena pelastettavana toimii sinkkuelämän Kim Cattrall . Pete Postlet

Rutger Hauer - Double feature: Hitcher ja Wanted: Dead or alive

Kuva
Katselin Rutger Hauerin pois menon kunniaksi hänen, ehkä toiseksi parhaimman, tai top kolmeen menevän elokuvan The Hitcher - Liftari (1986). Ohjaajana toimi Robert Harmon (Dammen Ei Pakopaikkaa). Elokuvassa nuori kloppi ottaa pitkällä reissulla kyytiin liftarin, joka osoittautuu itse saatanaksi (ainakin melkein), siitä alkaa piinaava roadtrip Chigacosta San Diegoon. Ai että tässä leffassa oli mahtava tunnelma heti alusta asti. Näin niitä piinaavia jännäreita ja kauhuja tehdään.  Kokoajan on inhottava fiilis, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Tunnelma on suorastaan painajaismainen ja välillä hieman unenomainen jopa. Väkivalta ja hirmuteot ovat pitkälti psykologista, koska juuri mitään ei näytetä, mutta päänsisällä tapahtuu rankkoja asioita. Veritekoja säästellään ja väläytellään juuri oikealla tavalla. Rutger Hauer tekee mielettömän kovan roolisuorituksen John Ryderina, todella ahdistavana psykopaattina, joka on kuin luonnonvoima tai jopa yliluonnollinen hahmo, kumminkaan olematta s