Mikäpä elokuva puhuttelisi paremmin näin isänpäivänä, kuin Mikko Niskasen Kahdeksan Surmanluotia . Vuosia tuo suomalaisen elokuvan merkkiteos on ollut meikäläisen katsomislistalla, mutta viisituntiselle spektaakkelille ei ole meinannut löytyä aikaa. Nyt kun löysin Yle Areenasta Martin Scorsesen johtaman säätiön The Film Foundation rahoittaman, 35 mm -filmikopiolle restauroidun version, niin ajattelin että nyt olisi otollinen hetki katsella tämä ajaton teos. Oliko teos kaiken kuulemani hehkutuksen arvoinen. No vastaan heti, että oli. Alta voitte lukea, että miksi. Kahdeksan Surmanluotia (1972) Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia (1972) on suomalaisen elokuvan klassikko, joka on harvinaisen intensiivinen ja realistinen kuvaukseltaan. Elokuva perustuu todellisiin tapahtumiin Pihtiputaalla talvella 1969 tapahtuneeseen verityöhön, jossa juovuksissa riehunut pienviljelijä Tauno Pasanen ampui neljä häntä pidättämään tullutta poliisia. Elokuvassa päähahmon nimi tosin on Pasi Ojala. Elokuva s

Jokeri kakkone oli yksi vuoden odotetuimmista elokuvista silläkin uhalla, että ensimmäinen osa ei olisi kaivannut jatko-osaa missään nimessä. Myöskin ajatus musikaalista herätti ristiriitaisia tunteita. Elokuva oli kumminkin nähtävä ensi-iltaviikonloppuna ja meninkin sen heti katsomaan kun pääsin. Olihan ensimmäinen osa aivan loistava. Teatterista päästyäni oli fiilikset aika ristiriitaiset. En ollut pettynyt pahasti, mutta mitään riemunkiljahduksiakaan ei päässyt . Leffa pyöri mielessä vielä seuraavana aamuna, niin päätin siitä vähän kirjoitella. Joker: Folie à Deux (2024) Ensimmäinen pieni pettymyksen tunne tuli siitä, kun Jokeri oli palannut surkeaksi ihmisraunioksi Arthur Fleckiksi takaisin. Kun kerran oli saavutettu se mielipuolinen vapaus oli harmillista, että oli palattu nollapisteeseen. Arthur Fleck virui Arkhamin mielisairaalassa ja vielä pahimmassa siivessä, odottaen oikeuden käyntiään. Kun Arthur tapaa toisen hullun, Leen, herää hän jälleen henkiin pikkuhiljaa... Aiemmin pel

Muistan kun 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa oli meilläpäin "coolia" ja "jännittävää" katsoa aikansa huume-elokuvia. Trainspottingista tämä trendi taisi lähteä ja sen jälkeen tuli useita huumemaailman kuvauksia, kuten Kids , Fear and Loathing in Las Vegas , Pusher -trilogia jne... Suurimmasta osasta näistä tuli meikäläisen suosikkipätkiä. Trendi alkoi lopulta hiipua ja viimeisimpänä elokuvana muistan katsoneeni ruotsalaisen black metal-yhtye Bathoryn rumpalin, Jonas Åkerlundin ohjaaman esikoisteoksen Spun . Varsin nimekkäillä näyttelijöillä varustettu pieni huumesekoilu oli varsin mieleenpainuva. Spun tarkoittaa sitä, että liiallisen metamfetamiini käytön takia ihminen luulee saavansa valtavasti aikaiseksi  asioita, mutta oikeasti mitään järkevää ei synny. Pyörät pyörii, mutta kulkuneuvo ei liiku. Siltä tämä elokuvakin vaikuttaa ja siitä tässä kuvauksessa on varmasti kysekkin. Löysin elokuvan vuosien jälkeen kirpparilta, nappasin mukaani ja katselinkin samoite

Nyt kun True Detectiven uusin kausi Night Country on ollut jo hyvän aikaa striimattavissa, on hyvä herätä siihen faktaan, että ensimmäinen kausi täyttää tänä vuonna huikeat kymmenen vuotta . En ollut ensimmäistä kautta koskaan aikaisemmin katsonut, vaikka se oli ollut katselujonossa jo tovin jos toisenkin. Tähän saattoi olla syynä alitajunnassa piilevä fakta, että inhokkinäyttelijäni Matthew McConaughey esiintyi sarjassa. Mielsin miehen lipeäväksi romanttisten komedioiden keikariksi ja jo pelkkä naama sai minussa ärsytystä aikaiseksi.  Sahara (2005) leffasta asti olin inhonnut tuota kaveria. Toki oli pari poikkeusta, kuten Reign of Fire (2002) , jossa Matthew astelee Christian Balen roolisuorituksen yli tuosta vaan ja tietenkin Interstellar , josta pidän ihan vaan siinä, missä muistakin Nolan-elokuvista. Ajattelin, että nuo olivat vain poikkeuksia, jotka vahvistavat säännön. Voi pojat olisinpa vaan katsonut True Detectiven jo aikoinaan, niin olisin varmasti muuttanut kantaani todell

Menin katsomaan uutta Godzilla-leffaa ensi-iltaan parista syystä. Ensimmäinen oli se, että kun jenkkien omat Godzilla-seikkailut Monsterversessä ovat vielä käynnissä, niin on mielenkiintoista, että he antavat japanilaisen pienen budjetin version tulla maailmanlaajuiseen teatterilevitykseen. Tästä voi joku mennä sekaisin ja luulla leffan kuuluvan Warner Brossin sarjaan. Lisäksi on hienoa, että alkuperäisen Tohon tuottama aito Godzilla saa näkyvyyttä tällä tavalla. Toinen syy oli se, että minulla oli yksi sarjalippu jäljellä ja näytti siltä, että Godzillaa näytetään ainut kertaisesti vain yhden näytöksen verran meillä päin, joten varasin paikan heti. Ilmeisesti suosionsa takia se on nyt saanut useampia näytöksiä. Yllätyksekseni huomasin, että Godzilla Minus one on saanut Rotten tomatoesissa 100% tuoreusarvon, vaikka en yleensä seuraa kyseistä sivustoa. Se kyllä nosti mielenkiintoa myös. Elokuvan alkaessa kävi nopeasti selville, että tässä ei ole kyse viihteellisestä jenkki-Godzillasta, j