Menin katsomaan uutta Godzilla-leffaa ensi-iltaan parista syystä. Ensimmäinen oli se, että kun jenkkien omat Godzilla-seikkailut Monsterversessä ovat vielä käynnissä, niin on mielenkiintoista, että he antavat japanilaisen pienen budjetin version tulla maailmanlaajuiseen teatterilevitykseen. Tästä voi joku mennä sekaisin ja luulla leffan kuuluvan Warner Brossin sarjaan. Lisäksi on hienoa, että alkuperäisen Tohon tuottama aito Godzilla saa näkyvyyttä tällä tavalla. Toinen syy oli se, että minulla oli yksi sarjalippu jäljellä ja näytti siltä, että Godzillaa näytetään ainut kertaisesti vain yhden näytöksen verran meillä päin, joten varasin paikan heti. Ilmeisesti suosionsa takia se on nyt saanut useampia näytöksiä. Yllätyksekseni huomasin, että Godzilla Minus one on saanut Rotten tomatoesissa 100% tuoreusarvon, vaikka en yleensä seuraa kyseistä sivustoa. Se kyllä nosti mielenkiintoa myös. Elokuvan alkaessa kävi nopeasti selville, että tässä ei ole kyse viihteellisestä jenkki-Godzillasta, j

Kirppareilla elokuvia metsästäessä tulee usein vastaan tiettyjä samoja leffoja. Sex and the city kakkosen ja Bengalin tiikerin lisäksi olen useasti törmännyt yhteen teokseen, joka oikeastaan on aina kiinnostanut, mutta koska sitä on aina tarjolla, niin en ole sitä aiemmin napannut. Olen toki elokuvan nähnyt tuoreeltaan 15 vuotta sitten, mutta muistikuvat alkoivat olla jo hatarat. Väsytystaktiikka toimi ja vihdoinkin nappasin tuon penteleen mukaani blu-ray muodossa. Kyseessä on brittiläisen Neil Marshallin ohjaama genre-elokuva Doomsday (2008). Marshall tunnetaan elokuvista Dog Soldiers ja The Descent , joita pidetään yleisesti genrensä huippuleffoina. Siinä missä Dog Soldiers edustaa ihmissusi-genreä ja The Descent monsterikauhua ahtaissa paikoissa, on Doomsday selvä tribuutti 70- ja 80-luvun dystooppisille toimintaelokuville, kuten Escape From New York ja Mad Max . Oli aika ottaa selvää miten aika oli kohdellut tätä genretribuuttia. Doomsday (2008) Vuonna 2008 hengenvaarallinen Reap

Alterstream mediasta ja Sarjismiehet Podcastista tuttu jusa Kyntäjä oli sitä mieltä, että olin tehnyt pahan virheen, kun en ollut aiemmin katsonut "Monsters" nimistä elokuvaa vuodelta 2010, joten hän osti minulle leffan blu-raynä varmistuakseen, että katson kyseisen teoksen. Nyt kun ohjaaja Gareth Edwardsin uusin elokuva Creators on elokuvateattereissa, päätin ensiksi tarkistaa miltä miehen kehuttu debyytti vaikuttaa. Voi pojat, miltä se vaikuttikin. Monsters (2010) Meksikoon tipahtaa vahingossa kontti, jossa on Nasan avaruudesta löytämää elämää. Pian viidakko kuhisee vaarallista elämää, vaikka armeija tekisi mitä eristääkseen alueen. Va­lo­ku­vaa­ja Kaulder jou­tuu saat­ta­maan po­monsa tyttä­ren tur­vaan Yh­dys­val­toi­hin, lä­pi saas­tu­neen meksikon alueen. Elokuvan budjetti on ollut vaivaiset 500 000 dollaria, mikä on ihan käsittämätöntä, ottaen huomioon miten isolta ja komealta se näyttää. Itse alienit ovat hyvin Lovecraftiaanisia taivaalla keikkuvia lonkeromörköjä,

Katsottavien kauhuelokuvien pino oli kasvanut sen verta hulppeaksi, että ajattelin pyhittää lokakuun katsomalla pelkästään näitä katselujonossa olevia kauhuteoksia. Onhan nyt niin sanottu kauhukuu. Koska niitä on kertynyt sen verran paljon, en aio tehdä jokaisesta omaa arvostelua, vaan teen jokaisesta lyhyehkön arvion, tai esittelyn. Tässä seuraavat kuusi, joita on tullut katseltua.  Kauhukuu 2023 osa. 3 Halloween 2 (1981) En ole katsonut Halloween kakkosta sitten juniorivuosien, jolloin elokuvan loppu jätti meikäläiseen pienen kammotuksen. Kaikennäköiset elävältä palamiset olivat meikäläisen pahinta painajaista muksuna. Nyt aikaa on kulunut jo sen verran, että uudelleen katsominen oli jo paikallaan. Kakkonen alkaa suoraan siitä, mihin ykkönen jäi ja tuntuu loogiselta jatkumolta tähän kauhuklassikkoon. Alun tunnelma on hyvä ja ohjaaja Rick Rosenthal imitoi hienosti John Carpenterin luomaa Halloween tunnelmaa. Kun leffassa siirrytään sairaalamiljööseen, elokuva hieman lässähtää. Turhia