Ensimmäinen Rendel-elokuva oli tapaus, jota fanitin tosissani. Vihdoinkin Suomeen oli saatu oma supersankari, joka oli vielä tyyliltään juuri sellainen josta itse pidin, eli synkkä kostaja. Seurasin elokuvan tekoa somessa ja medioissa vuosia, eikä lopputulos ollut edes hullumpi. Elokuva julkaistiin vihdoin 2017. Pidin näkemästäni. Kun kuulin, että Rendelille kaavailtiin jatko-osaa, olin erittäin innoissani. Tuosta hahmosta saisi irti vielä vaikka mitä. Vielä kovempi juttu oli, kun kuulin, että elokuva kuvattaisiin kotikaupungissani Jyväskylässä. Miten hienoa olisi nähdä oma kaupunki supersankarisynkistelyn temmellyskenttänä. Kävin jopa katsomassa elokuvan kuvauksia paikanpäällä, vuonna 2019. Arkiviikkona kuvaukset kestivät aamuyöhön ja aamulla piti mennä vielä töihin. Oli upeaa nähdä miten rekka-autot räjähtelivät silmieni edessä. Tämä pitäisi heti nähdä elokuvateattereissa, kun mahdollista. Sitten odottelussa alkoi mennä vuosia, ja suureksi pettymykseksi tuli ilmoitus, että hahmon luo

Olen aina ollut kiinnostunut kotimaisista genre-elokuvista, koska ne ovat aika harvinaista herkkua.  Yleensä olemattoman budjetin takia myös toteutustapa kiinnostaa. Kuinka onnistua tekemään vakuuttavaa materiaalia murto-osan budjetilla esikuviin verrattuna. Myös Mad Maxin vanavedessä tulleet post apocalyptiset hiekkakuoppa rip-offit ovat olleet aina lähellä sydäntä. Siksi olin hieman ihmeissäni, että en ollut aikaisemmin kuullut Mika Kaurismäen ohjaamasta elokuvasta The Last Border. Onneksi Yle Teema tekee kulttuuritekoja ja sieltä tämän bongasin. Elokuva naittaa hiekkakuoppa-exploitaation Lapin taikaan ja tekee meille oman supisuomalaisen Mad Maxin. Tosin ihan täysin kotimaisesta Maxista ei voi puhua, koska päänäyttelijät ovat lennätetty Suomen ulkopuolelta. Silti tämä herätti mielenkiintoni ja pitihän se katsoa saman tien Yle Areenasta, kun se sinne ilmestyi. Leffa löytyy tällä hetkellä myös Rakuten TV-striimauspalvelusta ilmaiseksi. The Last Border  – Viimeisellä Rajalla (1993) O

Ei ole salaisuus, että tykkään katsella myös kotimaisia elokuvia, varsinkin vanhempia sellaisia. Tähän Osa syy johtuu varmasti siitä, että muksuna meillä oli kotona kasetilla muutamia suomalaisia leffoja nauhoitettuna tv:stä. Näitä muutamaa klassikko kappaletta itsekseni pyöritin koneessa tuomaan seuraa ja ääntä tyhjään huusholliin, kun vanhemmat olivat töissä. Yksi näistä tiuhaan katselluista elokuvista oli Arto Paasilinnan kirjaan perustuva Onnellinen mies (1979). Enhän minä tästä muksuna ymmärtänyt paljoa, muuta kuin hulvattoman meiningin ja leppoisan tunnelman. Vasta vanhempana katsellessani tätä uusiksi useita kertoja vuosikymmenien varrella, leffan nerokkuus alkoi aueta. Voikin sanoa, että olen kasvanut tämän elokuvan parissa ja se on aina ollut läsnä. Tässä vaiheessa muistan leffasta jo kaikki vuorosanat ulkoa. Päähenkilö Siltainsinööri Akseli Jaatinen on hahmona ikoninen. Katsoin elokuvan jälleen kerran äitini kanssa ja tunsin pakottavaa tarvetta kirjoittaa siitä tänne blogiini

Katselin Ylen uuden rikosdraaman Transport . Sarjan alku oli mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava. Päiväkodin vauvanruuasta löytyy mikrosiru, joka on lähtöisin tunnistamattomasta lemmikkieläimestä. Asiaa lähtee tutkimaan toimittaja Johanna Vainikainen (Emmi Parviainen). Johtolangat johtavat Belgiaan asti. Parhaat roolisuoritukset tekevät mielestäni Pirkko Hämäläinen pankinjohtaja Marianne Rautiaisena ja Antti Virmavirta Kari Hammarénina. Virmavirta on aivan mahtava ahdistavana kiristäjänä. Emmi Parviainen on taas tuttu Salatuista elämistä. Mukana on myös muita Suomen tunnetuimpia nimiä kuten Maria Heiskanen, Arttu Kapulainen, Pekka Strang, Pertti Sveholm ja Ville Virtanen. Mukavaa on myös nähdä pitkästä aikaa 90-luvun suosikkinäyttelijöitä, kuten Jukka Puotila, Santeri Kinnunen sekä Puhtaista valkeista lakanoista tuttu Juhani Laitala . Ulla Raition roolihahmo Sini oli taas hieman ärsyttävä. Juoni oli alussa todella kiinnostava ja mukaansatempaava, tosin ei niin kiinnostava enää,

Missä elokuvassa Rare Exportsin päänäyttelijät yrittävät järjestää joulua "Varekselle" 7kk myöhässä, Lohtander saarnaa vessanpöntön kautta kerrostalon väelle, Salkkareiden Ullaa pannaan menemään vähän väliä ja M.A. Numminen tekee cameon. Saunominen tapahtuu komerossa vohveliraudan avulla. Se on tietenkin Jari Halosen kulttisuosiota nauttiva Joulubileet, vuodelta 1996. Olen ollut pitkään Halosen elokuvien fani ja varsinkin Lipton Cockton in the Shadows of Sodoma iskee kovaa. Tokihan miehen elokuvat eivät sovellu kaikelle kansalle ja varsinkin kun Jumalan Teatterin tapaus on vieläkin ihmisten mielissä. Silti hänen kapinahenkisessä ja rajoja rikkovassa tyylissään on jotain kovin kiehtovaa. Siksi kruunasin vuoden 2021 Joulupäivän katsomalla tämän elokuvan viimeisenä, ennen vuorokauden vaihtumista. Joulubileet (1996) Elokuva perustuu tositarinaan (jota on vaikea uskoa). Jorma Tommilan esittämä rikollinen  järjestää Joulubileet, juuri vankilasta päässeelle veljelleen. Mik