Monty Pythonin  riveistä soolouralle lähteneen Terry Gilliamin ohjaamista elokuvista suosikkini on aina oleva 12 apinaa , mutta yksi elokuva tulee heti perässä kakkossijalla. Se on dystooppinen, absurdia mustaa huumoria sisältävä, surrealistinen satiiri, joka on toiminut esikuvana monelle, monelle elokuvalle, joita itse pidän yksinä parhaista. Tämä orwellimaiseen tulevaisuuden yhteiskuntaan sijoittuva pläjäys on mystisesti nimetty Braziliksi.   Brazil (1985, suom. Brazil – tämän hetken tuolla puolen) Tulevaisuuden dystooppisessa maailmassa yksinäinen virkamies Sam Lowry pakenee työn harmautta uniinsa, jossa hän tavoittelee mystistä naishenkilöä. Unissaan Lowry on siipineen, kuin icaros-hahmo, joka lentelee pilvissä, naisen kutsuessa häntä luokseen. Eräänä päivänä hän näkee etäisesti naisen todellisena työpaikallaan ja koittaa tehdä kaikkensa päästäkseen hänen luokseen. Nainen paljastuu terroristiksi, mikä vaikeuttaa tilannetta, koska tulevaisuuden yhteiskunnassa on kaikki tarkan valvo

Martin Scorsesen The King Of Comedy - Koomikkojen kuningas (1982) on noussut viimevuosina enemmän esille siitä syystä, että se on toiminut Joker (2019) elokuvan isoimpana esikuvana ja yhtäläisyydet ovatkin huomattavat. Tätä ennen elokuva on ollut vähemmän tunnettujen Scorsesen elokuvien osastossa, joten kiitos Jokerin suosion, tämäkin elokuva sai ansaitsemansa huomion. Kyseessä on nimittäin erittäin mainio satiiri ja musta komedia. Jopa draamasta ja thrilleristä voidaan puhua kevyesti.  The King of Comedy - Koomikkojen Kuningas (1982) Epämiellyttävä julkkiksien nimikirjoitusten kerääjä ja stand up -koomikoksi pyrkivä Rupert Pupkin (De Niro) Juonii kohtauksen, jossa hän pelastaa ahdistuneen ja eristäytyneen televisioviihdyttäjän Jerry Langfordin (Lewis) ikävästä paikasta. Palkkioksi hän vaatii päästä hänen Talkshow-ohjelmaan esiintymään. Kun tapauksen jälkeen yhteydenotto Langfordin koituu haasteelliseksi, hän päättää pakkomielteisen päättäväisesti saada mieheen yhteyden keinolla millä

80-luku oli siinä mielessä erikoista aikaa, että ultraväkivaltaisista k18-elokuvista, kuten Robocop, Alien ja Rambo, tuotettiin lapsille leluja ja piirrossarjoja. Sehän johti tietysti siihen, että me muksut haluttiin nähdä meidän lelujen sankarit tositoimessa elokuvan muodossa. Yksi näistä elokuvista oli 8-vuotiaalle räikeästi epäkorrektein ja väkivaltaisin yli muiden. Se oli roskaelokuvien kuningas Toxic Avenger . Ja voi pojat me katsottiin sitä penskana ja ihmeteltiin, miten kuvottava, pelottava ja omituinen se olikaan, mutta samalla me rakastettiin joka minuuttia. Ykkösosaa jopa enemmän me katsoimme Toxic Avenger Part 2, koska se oli humoristisempi, lapsellisempi ja sarjakuvamaisempi, kuin ykkösosa. Vaikkakin kakkonen oli kepeämpi ja hassumpi, ei se silti unohtanut gorea ja muuta mikä ei sovellu alle 18-vuotiaille, joten aika epäsopiva tämäkin osa oli meille pikkunatiaisille, mutta kyllä me vaan tsiikattiin sitä silmä kovana ja opeteltiin kohtauksia ulkoa. Nyt yli 30 vuotta myöhemmi

A24 tuottaa persoonallisia valtavirrasta poikkeavia elokuvia, joista useat ovat loistavia. Persoonalliseksi ja poikkeavaksi voi ainakin kutsua tätä, vuonna 2016 ilmestynyttä Swiss Army Mania. Matkallani tutkiessani Radcliffen näytelijän uraa Harry Pottereiden jälkeen, päädyin vihdoin tähän outouteen, joka on ollut leffalistallani jo vuodesta 2016. Tällä kertaa Radcliffe näyttelee ruumista, joka saa toimia linkkuveitsen korvaajana selviytymiretkellä. Surrealistisen komedian on ohjannut Daniel Kwan ja Daniel Scheinert , jotka tunnetaan paremmin nimellä Daniels. Swiss Army Man (2016) Paul Dano (Little Miss Shunshine) on haaksirikkoutunut saarelle ja koska apua ei ole näkyvissä, hän päättää päättää päivänsä hirttäytymällä. Juuri ennen tätä lopullista ratkaisua hän huomaa rantaan ajautuneen ruumiin. Ruumis päästelee mätänemiskaasuja sen verran terhakkaasti, että Dano tätä apuna käyttäen ajelee pois saarelta, kuin vesiskootteria käyttäen. Ruumis toimii myös muina apukeinoina Danon edetessä

  Katselin vihdoinkin paljon hypetetetyn, Vvitch-ohjaaja Robert Eggersin uusimman A24-teoksen The Lighthouse (2019). Elokuvaa oli kehuttu paljon ja kaikki mitä siitä tiesin vaikutti oikein mainiolta ja juuri minun makuuni. Olen tunnetusti mustavalkoisten elokuvien ystävä. varsinkin näiden, jotka on tehty tyylikeinon takia mustavalkoiseksi, eikä pakon sanelemana. Myöskin näyttelijävalinnat vakuuttivat ja olivat mielenkiintoisia. Mutta oliko leffa hyvä? The Lighthouse (2019) Kaksi toisilleen tuntematonta majakanvartijaa päätyvät vahtimaan majakkaa yhdessä uudessa englannissa 1800-luvun lopulla. Toinen on vanha konkari (Dafoe) ja toinen nuorenpi apumies (Pattinson). Yhtenä päivänä vesivarat saastuvat ja miehille ei jää muuta juomakelpoista nestettä kuin raaka viina.  Viikkojen eristäytyminen muusta maailmasta viinaa litkiessä alkaa käydä molempien ajantajun ja mielenterveyden päälle... Heti kärkeen pitää hehkuttaa Eggersin tyylikeinoa kuvata elokuva vanhalla tekniikalla mustavalkoiselle 3