Tekstit

Näytetään tunnisteella prime directives merkityt tekstit.

Tilaajat

Robocop - Prime Directives: Crash and Burn (2001)

Kuva
Vuonna 2001 Robocopista tehtiin minisarja nimeltä Robocop: Prime Directives. Sarja koostui neljästä puolitoistatuntisesta elokuvasta, nimeltä Dark Justice, Meltdown, Resurrection ja Crash and Burn. Nämä elokuvat olivat huomattavasti synkempiä ja väkivaltaisempia, kuin aiempi 90-luvun Robocop-tv sarja, joka oli enempi kokoperheen viihdettä. Tässä minisarjassa yhdyistyi kovat kyttäsarjat ja ylempien virkamiesten juonittelut vallan kahvasta. Olen viimeksi nähnyt nämä 2000-luvun alussa vhs-aikana, kun näitä markkinoitiin uusina Robocop elokuvina. Aion arvostella jokaisen osan erikseen. Elokuvat sijoittuvat aikaan 10-vuotta ensimmäisen Robocop-elokuvan jälkeen. Robocop on vanhentunut ja ulkokuorikin naarmuilla ja kulunut. Henkisesti hän on väsynyt, masentunut ja hieman itsetuhoinen. Robocopin ansiosta Delta city on turvallinen paikka ja Robocopia ei juuri tarvita enää. Hänestä kaupitellaan videotallennetta, joka koostuu parhaista ja väkivaltaisimmista pidätyksistä 10-vuotis syntymäpäivien k

Robocop - Prime Directives: Resurrection (2001)

Robocop - Prime Directives: Meltdown (2001)

Robocop - Prime Directives: Dark Justice (2001)