Tilaajat

Robocop - Prime Directives: Dark Justice (2001)



Vuonna 2001 Robocopista tehtiin minisarja nimeltä Robocop: Prime Directives. Sarja koostui neljästä puolitoistatuntisesta elokuvasta, nimeltä Dark Justice, Meltdown, Resurrection ja Crash and Burn. Nämä elokuvat olivat huomattavasti synkempiä ja väkivaltaisempia, kuin aiempi 90-luvun Robocop-tv sarja, joka oli enempi kokoperheen viihdettä. Tässä minisarjassa yhdyistyi kovat kyttäsarjat ja ylempien virkamiesten juonittelut vallan kahvasta. Olen viimeksi nähnyt nämä 2000-luvun alussa vhs-aikana, kun näitä markkinoitiin uusina Robocop elokuvina. Aion arvostella jokaisen osan erikseen.

Elokuvat sijoittuvat aikaan 10-vuotta ensimmäisen Robocop-elokuvan jälkeen. Robocop on vanhentunut ja ulkokuorikin naarmuilla ja kulunut. Henkisesti hän on väsynyt, masentunut ja hieman itsetuhoinen. Robocopin ansiosta Delta city on turvallinen paikka ja Robocopia ei juuri tarvita enää. Hänestä kaupitellaan videotallennetta, joka koostuu parhaista ja väkivaltaisimmista pidätyksistä 10-vuotis syntymäpäivien kunniaksi. Kaikki on näennäisesti kunnossa, mutta OCP:n johdossa on tapahtumassa muutoksia.

Robocop - Prime Directives: Dark Justice (2001)

John T. Cable on Alex Murphyn entinen pari ja kova kyttä, joka tarvittaessa listii pahikset, jos laki ei auta. Ollessaan tekemisissä Robocopin kanssa, hän alkaa saada hajua, kuka tuon metallisen kuoren alla lymyilee. Murphy, eli Robocop alkaa myös muistaa entisiä aikoja Cablen parina. Varsinkin yhtä keikkaa, jossa Cable surutta ampui yhden sarjamurhaajan. Cablen entinen vaimo on OCP:n juonitteleva turvallisuusjohtaja Sara. Vaimo antaa salaa uuden direktiivin robocopille, joten Robocopin on tahtomattaan murhattava Cable. Robocopin poika on kasvanut aikuiseksi ja on pyrkinyt OCP:n johtopaikoille ja Saran kätyriksi. Poika James Murphy on valmis tekemään mitä vain päästäkseen ylemmäs urallaan. Hän ei tiedä isänsä kohtaloa, mutta Robocop hoksaa pian, että tämä on hänen aikuinen poikansa, voimatta kumminkaan kertoa hänelle olevansa hänen isänsä. Eikä siinä vielä kaikki. Katuja terrorisoi vigilante-murhaaja Bone Machine, joka listii konnat surutta ja vähän poliiseja samalla...


Leffan ilmapiiri on synkkä ja nihilistinen. Näyttelijät ovat aika tuntemattomia, mutta John T. Cable, eli Maurice Dean Wint on tuttu CUBE-elokuvasta. Tehosteet ovat osittain tv-elokuvamaisia, mutta välillä näyttäviä ja veripusseja ja gorea on aina mukava nähdä Robocop-maailmassa. Tämä on huima parannus Robocop kolmosen ja sitä seuranneen sarjan jälkeen. Ja jos olit pettynyt 2014 vuoden reboottiin, kannattaa palata näiden pariin. Elokuvassa on myös viittauksia ensimmäiseen osaan ja satiiria on tuotu takaisin. Robocop itsessään näyttää hyvältä, mutta ilman kypärää hieman oudolta. Noh eihän hän ole Peter Weller.


Suositellaan paatuneille Robocop-faneille ja tällaisten post-ysärin toiminta/skifi-elokuvien harrastajille. 


RoboCop: Prime Directives on Gemini-palkittu, vuonna 2001. 

Seuraavaksi Meltdown.

- Kai Kumpulainen 25.5.2020





DVD:n kansi





Kommentit

Tämän hetken suosituimmat arvostelut

Heikki Silvennoisen muistoa kunnioittaen (1954-2024)

Rendel: Cycle of Revenge (2024)

Jouluelokuva: Die Hard - Vain Kuolleen Ruumini Yli (1988)

Rankataan Jack Ryan-elokuvat

Jurassic Park maratoni, arvostelussa 1, 2 ja 5

Ensifiilikset: Joker: Folie à Deux (2024)

Jouluelokuva : Batman Returns (1992)

Onnellinen Mies (1979)

The Hunt for Red October - Punaisen Lokakuun Metsastys (1989)

Game of Thrones (2011-2019)