Muistan kun 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa oli meilläpäin "coolia" ja "jännittävää" katsoa aikansa huume-elokuvia. Trainspottingista tämä trendi taisi lähteä ja sen jälkeen tuli useita huumemaailman kuvauksia, kuten Kids , Fear and Loathing in Las Vegas , Pusher -trilogia jne... Suurimmasta osasta näistä tuli meikäläisen suosikkipätkiä. Trendi alkoi lopulta hiipua ja viimeisimpänä elokuvana muistan katsoneeni ruotsalaisen black metal-yhtye Bathoryn rumpalin, Jonas Åkerlundin ohjaaman esikoisteoksen Spun . Varsin nimekkäillä näyttelijöillä varustettu pieni huumesekoilu oli varsin mieleenpainuva. Spun tarkoittaa sitä, että liiallisen metamfetamiini käytön takia ihminen luulee saavansa valtavasti aikaiseksi  asioita, mutta oikeasti mitään järkevää ei synny. Pyörät pyörii, mutta kulkuneuvo ei liiku. Siltä tämä elokuvakin vaikuttaa ja siitä tässä kuvauksessa on varmasti kysekkin. Löysin elokuvan vuosien jälkeen kirpparilta, nappasin mukaani ja katselinkin samoite

Nyt kun True Detectiven uusin kausi Night Country on ollut jo hyvän aikaa striimattavissa, on hyvä herätä siihen faktaan, että ensimmäinen kausi täyttää tänä vuonna huikeat kymmenen vuotta . En ollut ensimmäistä kautta koskaan aikaisemmin katsonut, vaikka se oli ollut katselujonossa jo tovin jos toisenkin. Tähän saattoi olla syynä alitajunnassa piilevä fakta, että inhokkinäyttelijäni Matthew McConaughey esiintyi sarjassa. Mielsin miehen lipeäväksi romanttisten komedioiden keikariksi ja jo pelkkä naama sai minussa ärsytystä aikaiseksi.  Sahara (2005) leffasta asti olin inhonnut tuota kaveria. Toki oli pari poikkeusta, kuten Reign of Fire (2002) , jossa Matthew astelee Christian Balen roolisuorituksen yli tuosta vaan ja tietenkin Interstellar , josta pidän ihan vaan siinä, missä muistakin Nolan-elokuvista. Ajattelin, että nuo olivat vain poikkeuksia, jotka vahvistavat säännön. Voi pojat olisinpa vaan katsonut True Detectiven jo aikoinaan, niin olisin varmasti muuttanut kantaani todell

90-luvun lopussa löysin Anttilan toptenin mahtavista alelaareista ties mitä aarteita. Yksi näistä oli videokasetti, jonka päällä mainittiin sanat "Way of the samurai". Se riitti nappaamaan kasetin matkaan, vaikka kuvan hahmo ei ihan perinteiseltä samurailta näyttänyt. Kyseessä oli Jim Jarmuschin ohjaama rikosdraama, jonka pääosaa esitti nuorehko Forest Whitaker . Whitakerin hahmon nimi oli mystinen Ghost Dog ja tämä salaperäinen kaveri noudatti samurain elämäntapaa hyvin erilaisessa ympäristössä mihin normaalisti on samurailta totuttu. Tämä elokuva on minulle hyvin nostalginen tapaus ja samalla suosikkini kaikista näkemistäni Jim Jarmuschin teoksista. Ghost Dog: The Way of the Samurai (1999) Ghost Dog on erakko, joka asustelee New Jerseyssä, talon katolla, seuranaan kyyhkyt. Mies elää Hagakuren, eli samuraioppien mukaan täsmällisesti. Hän on myös jäljittelemätön salamurhaaja, joka saa tehtävänsä kirjekyyhkyjen avulla. Päivisin mies käy hengailemassa ranskalaisen ystävänsä l

Päätin Katsella pitkästä aikaa SkyShowTimeä, koska se on jäänyt hieman paitsioon striimauspalvelunani. Sieltä löytyikin nopeasti Sky original-elokuva, joka perustuu norjalaisen kirjailijan Jo Nesbøn novelliin Midnight Sun (2015). Nesbøn kirjoihin perustuvia elokuvia ovat mm. The Snowman (2017) ja Headhunters (2011). Tämä Midnight suniin pohjautuva filmatisointi oli nimetty The Hanging Suniksi, norjan yöttömien kesäöiden takia, jolloin aurinko ei laske kokonaan horisonttiin.  The Hanging Sun (2022) John (Alessandro Borghi) pettää isänsä luottamuksen ja lähtee karkumatkalla Norjaan, vuoristoiseen kalastajakylään. Johnin isä on mahtava rikollispomo (Peter Mullan), eikä katsele tällaista käytöstä suopeasti, joten hän lähettää toisen poikansa Johnin perään. Sisäänpäinkääntyneessä kylässä John tapaa naisen (Jessica Brown Findlay) ja tämän pojan. Naisen väkivaltainen mies on ilmeisesti hukkunut merelle ja miehen kaksoisveli ei katsele suopeasti uuden tulokkaan veljeilyä veljensä perheen paris

Elokuvaprojektori esittää: Danger: Diabolik (1968) Elokuvaprojektori nimistä youtube-kanavaa pitävä Timo Laakso kutsui allekirjoittaneen ja Leffabunkkerista tutun Ville Vesterin eeppiseen elokuvailtaan päämajaansa. Timo olikin rakentanut kotiinsa varsinaisen elokuvateatterin, joten leffoista nauttiminen olikin aivan maksimissaan isolta kankaalta ja huippuäänentoistolla. Ensimmäiseksi elokuvaksi tämä ammattitason elokuvaharrastaja ja guru oli valinnut todella mielenkiintoisen tapauksen, eli Dino De Laurentiisin tuottaman ja itse Mario Bavan ohjaaman italialaisen rikos/toiminta-elokuvan Danger: Diabolik (1968). Tätä en ollutkaan nähnyt aiemmin. Danger: Diabolik perustuu italialaiseen Diabolik sarjakuvaan, joka on saanut alkunsa vuonna 1962 ja sitä on ilmestynyt yli 800 julkaisua. Sarjakuvassa seikkailee Diabolik niminen antisankari ja mestarivaras, joka varastaa rikkailta, keinoja kaihtamatta. Vastassaan hänellä on Tarkastaja Ginko. Sarjakuva on Italian ykkösnimiä ja suunnattu aikuisille