True Detective (Season 1, 2014)

Nyt kun True Detectiven uusin kausi Night Country on ollut jo hyvän aikaa striimattavissa, on hyvä herätä siihen faktaan, että ensimmäinen kausi täyttää tänä vuonna huikeat kymmenen vuotta . En ollut ensimmäistä kautta koskaan aikaisemmin katsonut, vaikka se oli ollut katselujonossa jo tovin jos toisenkin. Tähän saattoi olla syynä alitajunnassa piilevä fakta, että inhokkinäyttelijäni Matthew McConaughey esiintyi sarjassa. Mielsin miehen lipeäväksi romanttisten komedioiden keikariksi ja jo pelkkä naama sai minussa ärsytystä aikaiseksi.  Sahara (2005) leffasta asti olin inhonnut tuota kaveria. Toki oli pari poikkeusta, kuten Reign of Fire (2002), jossa Matthew astelee Christian Balen roolisuorituksen yli tuosta vaan ja tietenkin Interstellar, josta pidän ihan vaan siinä, missä muistakin Nolan-elokuvista. Ajattelin, että nuo olivat vain poikkeuksia, jotka vahvistavat säännön. Voi pojat olisinpa vaan katsonut True Detectiven jo aikoinaan, niin olisin varmasti muuttanut kantaani todella nopeasti. Nyt kun ensimmäinen kausi on takana, on Matthew McConaughey yksi "uusia" suosikkinäyttelijöitäni, enkä epäile, etteikö se olisi tehnyt samaa vaikutusta jokaisessa, joka on ensimmäisen kauden vähintään kerran nähnyt. Ja voi pojat mikä kausi! Nyt oli niin huikeaa televisio-ohjelmaa, että saankohan sitä edes puettua sanoiksi. No yritetään.

True Detective (Season 1, 2014)

Vuonna 1995 Louisianan Vermilion Parishissa, Yhdysvaltain itärannikolla tapahtuu rituaalimurha. Tapausta lähtee selvittämään epäsopiva parivaljakko, poliisietsivät Martin Hart ja Rustin Cohle. Vuonna 2012 kaksi poliisietsivää alkavat kuulustella Martinia ja Rustia, että mitä tapauksessa oikeastaan vuonna 1995 tapahtuikaan. Taustalta paljastuu melko synkkiä asioita...

Alkuun täytyy sanoa, että tämä sarja toi vuonna 2014 pöytään jotain uutta (mitä on jo matkittu varmasti moneen kertaan, pääsemättä samalle tasolle). Sarja on upeasti rakennettu, aikakausien hyppiessä saumattomasti eri vuosikymmenillä, lopulta päätyen vuoteen 2012. Pääpaino sarjassa on henkilöissä, eikä niinkään murhatapauksessa. Tämän moni rikossarja unohtaa ja siksi ne tuntuvatkin huomattavasti puuduttavammilta, ollessaan teknistä puurtamista. True Detective menee todella syvälle päähahmoihin, jotka ovatkin äärimmäisen mielenkiintoisia tapauksia. 

Päälimmäiseksi nousee tietysti Matthew McConaugheyn Rust, joka sosiopaattisena ja nihilistisenä, mutta pakkomielteisenä, heiluessaan hulluuden rajamailla, varastaa mielenkiinnon aika perusteellisesti. Väitän silti, että homma jäisi puolitiehen, jos aisaparina ei olisi mainiota Woody Harrelsonia. Woodyynkin on ollut vuosien varrella sellainen viha/rakkaussuhde, että välillä hänen roolisuorituksistaan diggaa kympillä ja välillä taas ne jopa inhottavat. Enempi kumminkin ensimmäistä osastoa. Tässä tapauksessa hän tekee täyden kympin arvoista työtä ja arvostus miestä kohtaan nousi taas aika roimasti, vaikkakin mutrusuu ei hellitä ennen loppuminuutteja.

Vielä vuonna 2014 ei ollut niin tavanomaista, että tv-sarjassa näyttelisi huippuluokan elokuvanäyttelijöitä. Kavereilla on tässä sarjassa mieletön kemia ja voisikin puhua melko kieroutuneesta buddycop sarjasta. Tavallaan. Päähahmot eivät todellakaan ole tavan kirkasotsaisia poliiseja. Jos miettii, niin tämä on sarjana hyvin elokuvamainen ja tuntuukin enempi 8 tuntiselta leffalta, kuin tavan tv-sarjalta.

Henkilöhahmojen lisäksi sarja kasvattaa mielenkiintoista mytologiaa taustalleen, mutta ei paljasta liikoja, jolloin mielenkiinto kasvaa entisestään ja tekee mieli lähteä tutkimaan taustoja. Ilmoille heitellään mm. semmoisia H.P.Lovecraftiaanisia nimiä, kuten Carcosa ja Yellow King. Mennäänpä hetkellisesti myös kosmisiin sfääreihin ja tunnelma on kokoajan jotenkin yliluonnollinen, vaikkakin maanläheinen. Twin Peaks käy tunnelman osalta mielessä.  H.P. Lovecraftista vielä sen verran, että Carcosa-niminen kaupunki esiintyi kauhukirjailija Ambroce Biercen vuonna 1891 julkaistussa An Inhabitant of Carcosa -novellissa. Kauhukirjailija Robert W. Chambers lainasi Carcosa-nimeä omaan The King in Yellow -novellikokoelmaansa (1895). Vuosikymmeniä myöhemmin H. P. Lovecraft ammensi siitä runsaasti vaikutteita omaan Cthulhu-mytologiaansa. Lovecraft on aina kiehtonut minua ja on aina mahtavaa, kun hänestä otetaan vaikutteita elokuviin ja sarjoihin.

Vaikka sarja on äärimmäisen synkkä ja traaginen, löysin siitä paljon mustaa huumoria ja nauroin jopa useassa kohdassa. En tiedä oliko tekijät näin tarkoittaneen, mutta luulen, että kyllä.

Visuaalisesti sarja on upean näköinen mahtavine lokaatioineen ja tätä tukee mainio musiikkiscore, sekä iskevät Blues, country ja Gospel biisit, jotka tukevat Louisianan rämeiden tunkkaista tunnelmaa.

Vaikka en yleensä tähtiä jakele, niin True Detectiven ensimmäinen kausi oli heittämällä 6/5. Harmittaa, että en ole tätä aiemmin katsonut, mutta parempi myöhään, kun ei milloinkaan. Nyt täytyy ottaa kiinni Matthew McConaughey filmografian helmiä, mitä olen turhaan vältellyt. Suosittelen kaikille katsomaan ensimmäisen kauden ainakin kerran, jos ei useamman. Muiden kausien laadusta ei minulla ole tietoa, mutta koska tämä oli kertaluontoinen tapaus, eikä liity niihin juurikaan, niin tämän voi katsoa omana teoksenaan, ilman jatko-kausien painolastia. Jokainen kausi on siis oma tarinansa eri näyttelijöiden kera. Sarjan voi katsoa HBO Maxilta. Itse katsoin kattavalta blu-ray boksilta, missä on upeat extrat.

- Kai Kumpulainen 12.3.2024