Tekstit

Näytetään tunnisteella splatter merkityt tekstit.

Tilaajat

Citizen Toxie: The Toxic Avenger IV (2000)

Kuva
Oli aika siirtyä Toxic Avenger-leffojen katselussa toistaiseksi viimeiseen, eli neljänteen osaan. Elokuva ilmoittaa heti alussa, että kannattaa unohtaa kaksi viimeisintä osaa, koska ne on ihan nössöjä tämän rinnalla ja nelososa jatkuu suoraan siitä mihin ykkönen jäi. Troma-tiimi onkin varmasti miettinyt tarkkaan mitä heidän elokuviltaan halutaan ja pistänyt nupit tosissaan kaakkoon. Nyt nimittäin mennään roskan ytimeen. Tällaista saastaa ei vielä ollakkaan nähty koko leffasarjan aikana ja ensimmäinen osa alkaa vaikuttaa jo laatuelokuvalta tähän verratuna. Mutta kuinka Toxic pärjää elokuvallisesti vielä 2000-luvulla, kun sen aiemmat osat ovat silkkaa kasaria. Citizen Toxie: The Toxic Avenger IV (2000) Kaikki on Tromavillessa hyvin, kunnes erikoinen "vaippamafia" valtaa Tromavillen vammaisten koulun. Vaippamafia alkaa surutta lahtaamaan "vajakkeja" ja uutisissa epäillään, että tähän on syynä videopeli "kill all the retards" tai sitten rap-musiikki. Toxic Ave...

The Toxic Avenger Part III: The Last Temptation of Toxie (1989)

Kuva
Oli aika siirtyä Toxic Avenger-elokuvien parissa kolmanteen osaan. Samana vuonna  kakkosen kanssa ilmestynyt kolmas osa oli alun perin Toxic Avenger kakkosen nelituntisen version toinen puolisko, mutta neljä tuntia Toxicia oli ilmeisesti liikaa, joten siitä tehtiin oma elokuvansa, mikä olikin hyvä ratkaisu. Tarina tässä on kumminkin ihan omansa, vaikka jatkuukin siitä mihin kakkosen lopussa päästiin. Oli aika ottaa selvää miltä kolmas osa nykypäivänä näytti. Olen tämän viimeksi katsonut luultavasti ysärin lopulla vhs:ltä. The Toxic Avenger Part III: The Last Temptation of Toxie Taas kerran Tromavillessa on kaikki hyvin Toxicin sankaritekojen ansiosta ja ihmiset tanssivat kaduilla onnessaan. Tämän vuoksi Toxie tuntee itsensä turhaksi ja alkaa masentua. Pian hän saa kirjeen, että hänen sokean tyttöystävänsä näkö voitaisiin palauttaa , mutta se vaatisi 375 000 dollaria. Hetken päästä hän saa työtarjouksen Apocalypse inc. yhtiöltä, jonka palkkashekki olisi 375 000 dollaria, kunhan Toxi...

Toxic Avenger (1984)

Kuva
80-luku oli siinä mielessä erikoista aikaa, että ultraväkivaltaisista k18-elokuvista, kuten Robocop, Alien ja Rambo , tuotettiin lapsille leluja ja piirrossarjoja. Sehän johti tietysti siihen, että me muksut haluttiin nähdä meidän lelujen sanakarit tositoimessa elokuvan muodossa. Yksi näistä elokuvista oli 8-vuotiaalle räikeästi epäkorrektein ja väkivaltaisin yli muiden. Se oli roskaelokuvien kuningas Toxic Avenger. Ja voi pojat me katsottiin sitä penskana ja ihmeteltiin, miten kuvottava, pelottava ja omituinen se olikaan, mutta samalla me rakastettiin joka minuuttia. Onneksi sen ikäisenä ei vielä tajunnut elokuvan kaikkia mädimpiä kohtauksia. Nyt aikuisena, kun katselin sitä jälleen kerran uudelleen, en voi kun ihmetellä kuinka epäkorrekti ja roskainen "supersankarileffa" olikaan kyseessä ja silti se sai alleen piirrossarjan, sarjakuvia, videopelejä ja tietysti leluja! Elokuvan on ohjannut legendaarinen Troma-mies Lloyd Kaufman ja Michael Herz. Toxic Avenger (1984) Kuvitte...