Project Wolf Hunting (2022)
Indonesiasta on tullut viime vuosikymmeninä kovia toimintapätkiä, kuten The Raid (2011) ja The Night Comes for Us (2018). Näissä toiminta ja väkivalta vietiin aikanaan aivan uudelle, äärimmäisen brutaalille tasolle. Samalla linjalla jatkoi EteläKorea, josta rupesi pukkaamaan valtavirtaan Squid gamen tyylisiä tylyjä pätkiä, joissa ihmishenki ei paljoa paina. Näiden edellä mainittujen pätkien innoittamana hankin hyllyyni myös eteläkorealaisen Project Wolf Huntingin (2022), jonka traileri antoi odottaa melko tylyä pätkää. Odotukset olivat lähellä taiwanilaista Sadness (2021) elokuvaa, jonka sadistisuus hipoo jo huippua. Eräänä kauniina mökkireissupäivänä sitten tuli tämä "suden metsästys projekti" todistettua...
Project Wolf Hunting (2022)
Rikollisia kuljetetaan meriteitse Filippiineiltä Etelä-Koreaan valvotulla rahtilaivalla, mutta matka muuttuu nopeasti verilöylyksi, kun vangeilla on omat suunnitelmansa – eikä se ole edes pahin uhka laivalla. Pian paljastuu, että aluksella piilee synkkä ja yliluonnollinen salaisuus, joka nostaa panokset taivaaseen ja veri lentää kirjaimellisesti seinille.
Jos lähdetään positiivisilla asioilla liikkeelle, niin tämä leffa ei pidättele brutaalin mättämisen kanssa. Vanhanliiton gore- ja splatter-leffojen ystävät saavat yllin kyllin verta ja suolenpätkiä nähdäkseen. Sen verran mäiskettä ja mättöä tämä kaksituntinen pätkä suoltaa, että sen Killcount-videon täytyy olla lähes yhtä pitkä, kuin itse elokuvan. Tuntuu, että joka minuutti kuolee vähintään yksi hahmo mahdollisimman verisesti.
Sitten laitetaan kriitikon housut jalkaan ja pohditaan, että miksen ylistä tätä sen enempää. No, ainakin tämä jatkuva tappaminen ja mättäminen alkaa puuduttaa aika nopeasti, kun sitä tapahtuu jatkuvalla syötöllä. Tuntuu kuin katsoisi alan hydrauliikkaleffaa, jossa tunteet sivuutetaan ja mekaaninen lätke vaan jatkuu ja jatkuu. Brutaali tappaminenkin voisi olla viihdyttävää, jos siinä olisi tarpeeksi vaihtelua ja kekseliäisyyttä, mutta nyt mennään tällä "kurkku auki ja 10 litraa verta suihkuna"-kaavalla kokoajan. Olisin kaivannut enemmän mielikuvitusta noihin tappoihin. Vaikka tekoverta käytetäänkin ties kuinka monta sataa litaa, niin mielestäni se ei edes näytä hyvältä. Kyseessä ei ole aidon näköistä tahmeaa veriplasmaa, vaan mustaviinimarjamehun näköistä vedellä jatkettua nestettä. Tämä veri ei tehnyt meikäläiseen suurta vaikutusta, vaikkakin plussaa siitä, että se ei ollut tehty cgi:llä.
Toinen valituksen aihe on myös kosmeettinen, sillä jatkuva vihreä värifiltteri rupesi häiritsemään melko nopeasti. Mieleen tuli 2000-luvun alun elokuvat, joissa tuota vihreää filtteriä ylikäytettiin rajusti. Silloin aikanaan se tuntui vielä tuoreelta idealta, mutta 20 vuotta myöhemmin jotenkin vanhentuneelta ja elähtäneeltä. Sen negatiivinen vaikutus nautintoon voi olla kyllä vain allekirjoittaneen päässä tosin. Vihreää, oranssia ja violettia kyllä tykitetään näytölle, kuin Michael Bayn pätkissä tai vielä pahempaa schumacherin neon-batmaneissa konsanaan.
Sitten vielä pari valituksen sanaa. Tarina ei ole kovinkaan syvällinen, vaan hyvin löyhä ja yliampuva, jonka tarkoitus on nitoa jatkuvat tappokohtaukset yhdeksi paketiksi. Mikä pahinta leffassa ei ole yhtään hahmoa, joista välittää. Hahmot jäävät todella pinnallisiksi ja niiden tarkoitus onkin vain olla tykin ruokaa. Edes protagonisti ei elokuvassa ole selvä, vaan lähinnä loppua kohden vaan valitaan yksi joka sitten jää henkiin, jos sekään. Myönnetään, että en enää edes muista miten sille vikalle kaverille kävi, kun olin niin puutunut kaikesta mätöstä.
Project Wolf Hunting on verta ja suolenpätkiä rakastavalle katsojalle suunnattu, armottoman väkivaltainen tieteiskauhutoiminta, joka ei pyri miellyttämään kaikkia – kuten allekirjoittanutta, mutta toimii äärirajoja etsivänä toimintakauhuelokuvana varmasti erittäin tehokkaasti joillekkin niistä enemmän pitäville. Henkilökohtaisesti se oli mielestäni liian pitkä ja itseään toistava, eikä pitänyt mielenkiintoani loppuun asti yllä. Se ei ole mielestäni hyvä merkki kun rupeaa nuokkumaan, vaikka ruudulla tapahtuu kokoajan jotain äärimmäistä. Samana päivänä katsottu suomalainen (Pri)sons toimi mielestäni paljon paremmin ollessaan hieman pienimuotoisempi. Ehkä olisin kaivannut myös sitä näyttävää indonesialaista potkusirkusta pelkän ammuskelun ja viiltelyn sijaan. Olisin todella halunnut pitää tästä enemmän. No suositellaan varauksella alan leffoihin kiintyneille. Tavan Metsoloitten katsojalle tämä kaikki saattaa olla aivan liikaa.
- Kai Kumpulainen 3.5.2021
Kommentit
Lähetä kommentti