Ensimmäinen Rendel-elokuva oli tapaus, jota fanitin tosissani. Vihdoinkin Suomeen oli saatu oma supersankari, joka oli vielä tyyliltään juuri sellainen josta itse pidin, eli synkkä kostaja. Seurasin elokuvan tekoa somessa ja medioissa vuosia, eikä lopputulos ollut edes hullumpi. Elokuva julkaistiin vihdoin 2017. Pidin näkemästäni. Kun kuulin, että Rendelille kaavailtiin jatko-osaa, olin erittäin innoissani. Tuosta hahmosta saisi irti vielä vaikka mitä. Vielä kovempi juttu oli, kun kuulin, että elokuva kuvattaisiin kotikaupungissani Jyväskylässä. Miten hienoa olisi nähdä oma kaupunki supersankarisynkistelyn temmellyskenttänä. Kävin jopa katsomassa elokuvan kuvauksia paikanpäällä, vuonna 2019. Arkiviikkona kuvaukset kestivät aamuyöhön ja aamulla piti mennä vielä töihin. Oli upeaa nähdä miten rekka-autot räjähtelivät silmieni edessä. Tämä pitäisi heti nähdä elokuvateattereissa, kun mahdollista. Sitten odottelussa alkoi mennä vuosia, ja suureksi pettymykseksi tuli ilmoitus, että hahmon luo

Ei ole salaisuus, että tykkään katsella myös kotimaisia elokuvia, varsinkin vanhempia sellaisia. Tähän Osa syy johtuu varmasti siitä, että muksuna meillä oli kotona kasetilla muutamia suomalaisia leffoja nauhoitettuna tv:stä. Näitä muutamaa klassikko kappaletta itsekseni pyöritin koneessa tuomaan seuraa ja ääntä tyhjään huusholliin, kun vanhemmat olivat töissä. Yksi näistä tiuhaan katselluista elokuvista oli Arto Paasilinnan kirjaan perustuva Onnellinen mies (1979). Enhän minä tästä muksuna ymmärtänyt paljoa, muuta kuin hulvattoman meiningin ja leppoisan tunnelman. Vasta vanhempana katsellessani tätä uusiksi useita kertoja vuosikymmenien varrella, leffan nerokkuus alkoi aueta. Voikin sanoa, että olen kasvanut tämän elokuvan parissa ja se on aina ollut läsnä. Tässä vaiheessa muistan leffasta jo kaikki vuorosanat ulkoa. Päähenkilö Siltainsinööri Akseli Jaatinen on hahmona ikoninen. Katsoin elokuvan jälleen kerran äitini kanssa ja tunsin pakottavaa tarvetta kirjoittaa siitä tänne blogiini

Katselin Ylen uuden rikosdraaman Transport . Sarjan alku oli mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava. Päiväkodin vauvanruuasta löytyy mikrosiru, joka on lähtöisin tunnistamattomasta lemmikkieläimestä. Asiaa lähtee tutkimaan toimittaja Johanna Vainikainen (Emmi Parviainen). Johtolangat johtavat Belgiaan asti. Parhaat roolisuoritukset tekevät mielestäni Pirkko Hämäläinen pankinjohtaja Marianne Rautiaisena ja Antti Virmavirta Kari Hammarénina. Virmavirta on aivan mahtava ahdistavana kiristäjänä. Emmi Parviainen on taas tuttu Salatuista elämistä. Mukana on myös muita Suomen tunnetuimpia nimiä kuten Maria Heiskanen, Arttu Kapulainen, Pekka Strang, Pertti Sveholm ja Ville Virtanen. Mukavaa on myös nähdä pitkästä aikaa 90-luvun suosikkinäyttelijöitä, kuten Jukka Puotila, Santeri Kinnunen sekä Puhtaista valkeista lakanoista tuttu Juhani Laitala . Ulla Raition roolihahmo Sini oli taas hieman ärsyttävä. Juoni oli alussa todella kiinnostava ja mukaansatempaava, tosin ei niin kiinnostava enää,

Toto ei kerro kuuluisasta amerikkalaisesta yhtyeestä vaan vedonlyönnistä, tai oikeastaan ravipelissä voittamisen jälkiseuraamuksista. Toto (1982) Metsolasta tuttu Kaukovaaran Kari, eli Juha Hyppönen voittaa kahden kaverinsa kanssa raveissa siemoisen summan rahaa. Siinä jää vaimot ja vasta syntyneet lapset taka-alalle, kun kaverukset päättävät pistää haisemaan. Suunnitelmissa on hävitä hetkeksi olemasta ja painua Thaimaaseen. Tauoton viinan kittaaminen tekee suunnitelmiin jatkuvasti muutoksia ja matkan aikana myydään jopa Japanilaisille japanilaisia autoja. Toisena kaverina nähdään Mikko Hänninen (Kivenpyörittäjän kylä) ja toisena Paavo Piskonen . Kaikenmaailman Luokkakokoukset ja Hangoverit jää kyllä ihan taka-alalle tämän kohkauksen kanssa. Sen verran holtittomasta toiminnasta on kyse. Elokuvan ohjasi Anssi Mänttäri salanimellä Suvi-Marja Korvenheimo ja käsinkirjoituksen teki  Tuovi Mäkipää-Hakola, jonka takana oli oikeasti Matti Ijäs. Se tehtiin velkarahalla, ilman Elokuvasäätiön

Yhtenä päivänä bongasin Prisman leffahyllystä mielenkiintoisen kannen. Kannessa komeili Ruusun ajasta tutun Katja Kiurun kasvot. Tutkittuani koteloa hetken, se kertoi, että kyseessä on yksi harvoja suomalaisia toimintaelokuvia . Elokuva sijoittuu tulevaisuuteen jonkinlaiseen pre-dystooppiseen Suomeen, mutta selkeästi ainakin elokuvan alussa ollaan 90-luvun alun maisemissa. Elokuvan kansi luetteli useita hienoja suomalaisia näyttelijöitä, joten olihan tämä hankittava ja nähtävä. On aina piristävää löytää unholaan painuneita suomalaisia genre-elokuvia, joita ei ole vielä nähnyt. Mutta millainen se olikaan... Routasydän (1993) Elämme lähitulevaisuudessa, jossa Suomen liityttyä Euroopan yhteisöön, hallitsematon pakolaisvirta on romahduttanut talouden. Entinen yliopiston opettaja Aaro (Mats Längbackka), yrittää selviytyä uudessa maailmassa kahden lapsensa kanssa. Entinen lukutoukka ja aseistakieltäytyjä, joutuu muuttamaan itsensä kovaksi tappajaksi pelastaakseen perheensä ja matkan varrella