Mikäpä elokuva puhuttelisi paremmin näin isänpäivänä, kuin Mikko Niskasen Kahdeksan Surmanluotia . Vuosia tuo suomalaisen elokuvan merkkiteos on ollut meikäläisen katsomislistalla, mutta viisituntiselle spektaakkelille ei ole meinannut löytyä aikaa. Nyt kun löysin Yle Areenasta Martin Scorsesen johtaman säätiön The Film Foundation rahoittaman, 35 mm -filmikopiolle restauroidun version, niin ajattelin että nyt olisi otollinen hetki katsella tämä ajaton teos. Oliko teos kaiken kuulemani hehkutuksen arvoinen. No vastaan heti, että oli. Alta voitte lukea, että miksi. Kahdeksan Surmanluotia (1972) Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia (1972) on suomalaisen elokuvan klassikko, joka on harvinaisen intensiivinen ja realistinen kuvaukseltaan. Elokuva perustuu todellisiin tapahtumiin Pihtiputaalla talvella 1969 tapahtuneeseen verityöhön, jossa juovuksissa riehunut pienviljelijä Tauno Pasanen ampui neljä häntä pidättämään tullutta poliisia. Elokuvassa päähahmon nimi tosin on Pasi Ojala. Elokuva s

Ensimmäinen Rendel-elokuva oli tapaus, jota fanitin tosissani. Vihdoinkin Suomeen oli saatu oma supersankari, joka oli vielä tyyliltään juuri sellainen josta itse pidin, eli synkkä kostaja. Seurasin elokuvan tekoa somessa ja medioissa vuosia, eikä lopputulos ollut edes hullumpi. Elokuva julkaistiin vihdoin 2017. Pidin näkemästäni. Kun kuulin, että Rendelille kaavailtiin jatko-osaa, olin erittäin innoissani. Tuosta hahmosta saisi irti vielä vaikka mitä. Vielä kovempi juttu oli, kun kuulin, että elokuva kuvattaisiin kotikaupungissani Jyväskylässä. Miten hienoa olisi nähdä oma kaupunki supersankarisynkistelyn temmellyskenttänä. Kävin jopa katsomassa elokuvan kuvauksia paikanpäällä, vuonna 2019. Arkiviikkona kuvaukset kestivät aamuyöhön ja aamulla piti mennä vielä töihin. Oli upeaa nähdä miten rekka-autot räjähtelivät silmieni edessä. Tämä pitäisi heti nähdä elokuvateattereissa, kun mahdollista. Sitten odottelussa alkoi mennä vuosia, ja suureksi pettymykseksi tuli ilmoitus, että hahmon luo

Ei ole salaisuus, että tykkään katsella myös kotimaisia elokuvia, varsinkin vanhempia sellaisia. Tähän Osa syy johtuu varmasti siitä, että muksuna meillä oli kotona kasetilla muutamia suomalaisia leffoja nauhoitettuna tv:stä. Näitä muutamaa klassikko kappaletta itsekseni pyöritin koneessa tuomaan seuraa ja ääntä tyhjään huusholliin, kun vanhemmat olivat töissä. Yksi näistä tiuhaan katselluista elokuvista oli Arto Paasilinnan kirjaan perustuva Onnellinen mies (1979). Enhän minä tästä muksuna ymmärtänyt paljoa, muuta kuin hulvattoman meiningin ja leppoisan tunnelman. Vasta vanhempana katsellessani tätä uusiksi useita kertoja vuosikymmenien varrella, leffan nerokkuus alkoi aueta. Voikin sanoa, että olen kasvanut tämän elokuvan parissa ja se on aina ollut läsnä. Tässä vaiheessa muistan leffasta jo kaikki vuorosanat ulkoa. Päähenkilö Siltainsinööri Akseli Jaatinen on hahmona ikoninen. Katsoin elokuvan jälleen kerran äitini kanssa ja tunsin pakottavaa tarvetta kirjoittaa siitä tänne blogiini

Katselin Ylen uuden rikosdraaman Transport . Sarjan alku oli mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava. Päiväkodin vauvanruuasta löytyy mikrosiru, joka on lähtöisin tunnistamattomasta lemmikkieläimestä. Asiaa lähtee tutkimaan toimittaja Johanna Vainikainen (Emmi Parviainen). Johtolangat johtavat Belgiaan asti. Parhaat roolisuoritukset tekevät mielestäni Pirkko Hämäläinen pankinjohtaja Marianne Rautiaisena ja Antti Virmavirta Kari Hammarénina. Virmavirta on aivan mahtava ahdistavana kiristäjänä. Emmi Parviainen on taas tuttu Salatuista elämistä. Mukana on myös muita Suomen tunnetuimpia nimiä kuten Maria Heiskanen, Arttu Kapulainen, Pekka Strang, Pertti Sveholm ja Ville Virtanen. Mukavaa on myös nähdä pitkästä aikaa 90-luvun suosikkinäyttelijöitä, kuten Jukka Puotila, Santeri Kinnunen sekä Puhtaista valkeista lakanoista tuttu Juhani Laitala . Ulla Raition roolihahmo Sini oli taas hieman ärsyttävä. Juoni oli alussa todella kiinnostava ja mukaansatempaava, tosin ei niin kiinnostava enää,

Toto ei kerro kuuluisasta amerikkalaisesta yhtyeestä vaan vedonlyönnistä, tai oikeastaan ravipelissä voittamisen jälkiseuraamuksista. Toto (1982) Metsolasta tuttu Kaukovaaran Kari, eli Juha Hyppönen voittaa kahden kaverinsa kanssa raveissa siemoisen summan rahaa. Siinä jää vaimot ja vasta syntyneet lapset taka-alalle, kun kaverukset päättävät pistää haisemaan. Suunnitelmissa on hävitä hetkeksi olemasta ja painua Thaimaaseen. Tauoton viinan kittaaminen tekee suunnitelmiin jatkuvasti muutoksia ja matkan aikana myydään jopa Japanilaisille japanilaisia autoja. Toisena kaverina nähdään Mikko Hänninen (Kivenpyörittäjän kylä) ja toisena Paavo Piskonen . Kaikenmaailman Luokkakokoukset ja Hangoverit jää kyllä ihan taka-alalle tämän kohkauksen kanssa. Sen verran holtittomasta toiminnasta on kyse. Elokuvan ohjasi Anssi Mänttäri salanimellä Suvi-Marja Korvenheimo ja käsinkirjoituksen teki  Tuovi Mäkipää-Hakola, jonka takana oli oikeasti Matti Ijäs. Se tehtiin velkarahalla, ilman Elokuvasäätiön