Eurovision Song Contest: The Story of Fire Saga (2020) Katselin Netflixistä Will Ferrelin uusimman komedian. Tällä kertaa huumorin aiheena oli Euroviisut.  Tarina on tavallaan moneen kertaan nähty Ferrelin elokuvissa ja tuo mieleen mm. Zoolanderin ja Blades of Gloryn, mutta ehkä jopa paremmin tehtynä. Euroviisuille on toki helppo nauraa, koska ne ovat tarkoituksellakin yhtä naurettavaa sirkusta. Silti elokuva nauratti paikka paikoin ja oli helppo katsoa yli kahden tunnin pituudestaan huolimatta. Pari kohtausta pääsi jopa yllättämään, vaikka muuten mentiin ennalta arvattavissa vesissä. Islanti oli kuvattu satumaiseksi paikaksi, vaikka sillekin välillä irvailtiin.  Aluksi kun katsoin elokuvaa, oli suomidubbaus jostain syystä valmiiksi päällä. Ihmettelin, että puhutaanpas tässä paljon suomea, kunnes tajusin kääntää sen pois. Onkin erikoista, että tästä löytyy suomidubbaus, vaikka kyseessä ei ole ihan kokoperheen komedia. Pierce Brosnan oli tyylikäs vanhana isänä ja Rachel McAdams haus

Ensimmäisen Addams leffan olessa vieläkin vallan mainio, kiirehdin katsomaan vuonna 1993 tullutta jatko-osaa Addams Family Values (suom. Addams family 2). Elokuva oli jälleen Barry Sonnenfeldin ohjaama, vaikka tyyli oli hieman muuttunut visuaalisesti ja sisällöllisesti. Elokuvassa Morticia saa vauvan ja Addamsit tarvitsevat lastenhoitajaa. Parhaaksi valinnaksi osoittautuu Joan Cusackin näyttelemä Debbie, joka paljastuu miehiä vietteleväksi sarjamurhaajaksi. Debbie viettelee Festerin naimisiin, ison perinnön toivossa. Fester ei vaan suostu kuolemaan millään. Lapset ohjataan ylipirteälle intiaanileirille, jonka ohjaajana toimii Ghostbuster2 tuttu Peter MacNicol. Wednesday ja Pugsley eivät oikein tule toimeen ökyrikkaiden ärsyttävien penskojen kanssa ja leiri muuttuu helvetiksi monellakin tavalla. Kakkososa on erittäin ysärinalun komedioiden näköinen. Jos se olisi tehty tänä päivänä, se olisi luultavasti Itse ilkimys-tyylinen animaatio. Itse ilkimys tulee mieleen mm. Festerin

  Taika Waititin ohjaama Thor: Ragnärok oli mielestäni 5 tähden komedia ja loistava parodia edustamastaan supersankarigenrestä. Miehen toinen Hunt for the Wilderpeople on myös mainio elokuva ja erittäin sympaattinen sellainen. Siksi odotukset olivat kohtuu korkealla uusimman Waititi-leffan kohdalla. Jojo Rabbit (2019) Jojo on 10-vuotias Hitler-Jugendin jäsen, jonka mielikuvitus kaverina toimii itse Adolf Hitler. Elämä ei ole helppoa toisen maailmansodan loppupuolella natsisaksassa. Isä on ties missä ja Jojo asuu äitinsä kanssa. Yhtenä päivänä hän löytää juutalaistytön piileksimästä heidän asuntonsa seinänvälissä... Jojo Rabbit edustaa huonoa makua ja mustaa huumoria parhaimmillaan. Se on kekseliäs ja nerokas satiirissaan. Natsi-aatteet ja opit ovat kuvattu lasten näkökulmasta mikä tekee siitä vieläkin naurettavampaa. Elokuvan Natsit kuvataankin idiootteina, jotka eivät kyseenalaista hulluimpiakaan oppeja.  Elokuvan visuaalinen ilme on hurmaava, samoin puvustukset, lavasteet ja koko maa

80-luku oli siinä mielessä erikoista aikaa, että ultraväkivaltaisista k18-elokuvista, kuten Robocop, Alien ja Rambo , tuotettiin lapsille leluja ja piirrossarjoja. Sehän johti tietysti siihen, että me muksut haluttiin nähdä meidän lelujen sanakarit tositoimessa elokuvan muodossa. Yksi näistä elokuvista oli 8-vuotiaalle räikeästi epäkorrektein ja väkivaltaisin yli muiden. Se oli roskaelokuvien kuningas Toxic Avenger. Ja voi pojat me katsottiin sitä penskana ja ihmeteltiin, miten kuvottava, pelottava ja omituinen se olikaan, mutta samalla me rakastettiin joka minuuttia. Onneksi sen ikäisenä ei vielä tajunnut elokuvan kaikkia mädimpiä kohtauksia. Nyt aikuisena, kun katselin sitä jälleen kerran uudelleen, en voi kun ihmetellä kuinka epäkorrekti ja roskainen "supersankarileffa" olikaan kyseessä ja silti se sai alleen piirrossarjan, sarjakuvia, videopelejä ja tietysti leluja! Elokuvan on ohjannut legendaarinen Troma-mies Lloyd Kaufman ja Michael Herz. Toxic Avenger (1984) Kuvitte

Krampuksesta on tehty lyhyehköllä aikavälillä jopa kahdeksen erilaista elokuvaa, joissa kaikissa on aiheena pahapukki, tai oikeastaan Pyhän Nikolauksen varjo. Myös suomalaisessa Rare exportsissa oli samasta sarvekkaasta taruhahmosta kyse. Itse valitsin näistä ehkä sen tunnetuimman version, eli Michael Doughertyn ohjaaman vuoden 2015 Krampuksen. Michael Dougherty tunnetaan elokuvista  Trick 'r Treat (2007) ja  Godzilla: King of the Monsters (2019) . Ensimmaiseksi mainittu on mainio halloweenin ajan episodielokuva, jonka sukulaiseksi tunnistin Krampuksenkin heti, vaikka vielä siinä vaiheessa tiennyt, että kyseessä on saman ohjaajan tekele. Genreltään Krampus on kauhukomedia vanhan Gremlinsin tyyliin, jossa on myös vahvoja fantasiaelementtejä. Jo vuosia elokuva on ollut katsomislitallani ja vihdoinkin sain itseäni sarvista kiinni ja katsottua sen pois. Krampus (2015) Elokuva alkaa erillisellä alkuteksti-introlla, joka esittelee meille kaupoissa käyvää joulunajan kaaosta. Materia on

  90-luvun alussa Tim Burton oli synkkien satujensa kanssa ohjaajana aivan kuninkaan asemassa, ainakin meikäläiselle, mutta yksi elokuva sekoitti pahasti pakkaa, eikä siitä edes aina meinaa muistaa, että se on Burtonin tuotos. Kyseessä on 60-luvun Topps-keräilykortti sarjaan pohjautuva, 50-luvun b-elokuville kumartava kauhukomedia, joka omaa satiirinkin aineksiakin. Ihmeellisintä elokuvassa on sen castaus, joka pursuaa 90-luvun kuumimpia näyttelijöitä, toisensa jälkeen. Burtonin elokuvaksi sen tunnistaa absurdista huumorista ja Danny Elfmanin musiikeista. Kyseessä on tietenkin Mars Attacks!, vuodelta 1996. Oli aika ottaa elokuva katseluun pitkästä aikaa. Vaikka olen aina pitänyt tästä, niin jokin tässä myös mättää, mutta mikä? Ack, ack, ack! Mars Attacks! (1996) Amerikan johto huomaa, että maan päälle on laskeutumassa joukko pölykapseleita muistuttavia lentäviä lautasia, ilmeisesti marsista. Selvää ei ole, ovatko he tulossa rauhallisin aikein, mutta amerikkalaiset, Presidenttiä, myöte