Jojo Rabbit (2019)

 
Taika Waititin ohjaama Thor: Ragnärok oli mielestäni 5 tähden komedia ja loistava parodia edustamastaan supersankarigenrestä. Miehen toinen Hunt for the Wilderpeople on myös mainio elokuva ja erittäin sympaattinen sellainen. Siksi odotukset olivat kohtuu korkealla uusimman Waititi-leffan kohdalla.

Jojo Rabbit (2019)

Jojo on 10-vuotias Hitler-Jugendin jäsen, jonka mielikuvitus kaverina toimii itse Adolf Hitler. Elämä ei ole helppoa toisen maailmansodan loppupuolella natsisaksassa. Isä on ties missä ja Jojo asuu äitinsä kanssa. Yhtenä päivänä hän löytää juutalaistytön piileksimästä heidän asuntonsa seinänvälissä...

Jojo Rabbit edustaa huonoa makua ja mustaa huumoria parhaimmillaan. Se on kekseliäs ja nerokas satiirissaan. Natsi-aatteet ja opit ovat kuvattu lasten näkökulmasta mikä tekee siitä vieläkin naurettavampaa. Elokuvan Natsit kuvataankin idiootteina, jotka eivät kyseenalaista hulluimpiakaan oppeja. 

Elokuvan visuaalinen ilme on hurmaava, samoin puvustukset, lavasteet ja koko maailma. Myös kaikki näyttelijät ovat sympaattisia ja tekevät loistavaa työtä. 

Lapsinäyttelijä Roman Griffin Davis Jojona on sympaattinen, hauska ja uskottava. Toinen lapsinäyttelijä Archie Yates, Jojon pullea ystävä, on vallan ihana. Thomasin McKenzie juutalaistyttö Elsana on myös hurmaava. Ottaen huomioon, että edellä mainituilla ei ole kovinkaan pitkää näyttelijähistoriaa, he tekevät mainiota työtä.



Mielikuvitus Adolfia näyttelee itse Taika Waititi ja hän tekee sen oikein humoristisesti. Rebel Wilson toimii oikean Hitlerin Fräulein Rahmina ja on myöskin hyvin huvittava. Stephen Merchant (Caliban, Logan) on Gestapon idioottiagentti. Myös Sam Rockwell on oikein mainio kyllästyneenä kaapissa elävänä Captain Klenzendorfina. Tämä on mielestäni yksi parhaita Rockwell rooleja. Ja viimeisenä muttei vähäisempänä ihana Scarlett Johansson on Jojon äiti.

Kaiken huumorin ja hulluttelun jälkeen elokuva esittelee myös synkempia puolia ja surullista draamaa mikä nostaa elokuvaa loisteliaisuutta entisestään. Silti siitä lopulta jää hyvä mieli, joten elokuvaa voisi luonnehtia kliseisesti myös hyvän mielen leffaksi.

Omat odotukseni olivat aivan liian korkealla ja alkupuoliskolla en ollut ollenkaan niin mukana kuin olisin halunnut, mutta loppuakohden olin jo aivan myyty ja uskon että ensi katselukerralla leffa vielä paranee, kun tietää millaisesta elokuvasta on kyse. Omat odotukseni olivat täysin kahjossa ja kreisissa pikkukomediassa, mutta elokuva olikin paljon enemmän. Kuten aiemmin mainitsin, se oli mielestäni hurmaava. Tarinan opetus on, että välillä kannattaa kyseenalaistaa auktoriteettien opit, eikä vain totella niitä sokeana. Elokuva perustuu Christine Leunensin vuoden 2008 kirjaan Caging Skies.

Suositellaan katseltavaksi, varsinkin jos aiemmat Taika-leffat ovat toimineet sinulle, tai haluat kevyen mielen hupsua huumoria ja outoilua, draamalla varustettuna.

- Kai Kumpulainen 20.10.2020