Baby Driver (2017)
Tuli vihdoinkin katsottua netflixistä Edgar Wrighthin uusin leffa Baby Driver (2017).
Leffahan svengas kuin hirvi heti alusta lähtien ja hommaan hyppäs mukaan helposti. Kaikki oli pirun viihdyttävää, mukaansa tempaavaa ja hahmot persoonallisia.
Leffan suola oli mainiossa Babyssä, jota näytteli Ansel Elgort persoonallisesti ja sympaattisesti. Toiseksi suosikikseni nousi aina mainio John Hamm päähiillostajana. Mukana oli toinen toistaan tunnetumpia näyttelijöitä, jotka kaikki olivat omalla tontillaan mainioita mm. Kevin Spacey, Lily James, Elza Gonzalez, Jamie Foxx ja jopa John "punisher" Brenthal kävi murisemassa osuutensa. Mainio kattaus ja hyvä buugi.
Leffan sokerina taas toimi soundtrack, jonka tahdissa toimintakohtaukset menivät ja se toimi yhtenä hahmona ja tärkeänä elementtinä koko leffan ajan. Soundtrack onkin soinut omissa luureissa nyt pari päivää.
Pystyin myös samaistumaan Babyn sampläilyihin, koska. Olen itse sitä joskus harrastanut. Mixtapet oli oikeasti tehnyt suosikkini Kid Koala.
Miinuksena täytyy mainita loppukähinät, joka lässähti perus actioniksi, jollaista on nähty satoja kertoja ennenkin ja oli aika vaisu. Ei sen olisi tarvinnut olla eeppisempi, mutta jotenkin persoonallisempi, niinkuin alkupuoliskon.
Hyvä hyvänmielen toimintakomedia.
- Kai Kumpulainen 20.6.2019
Kommentit
Lähetä kommentti