The Ritual (2017)
En katso nykyään paljoa kauhuelokuvia, ja tämä leffa on hyvä esimerkki miksi. Mutta palataan siihen myöhemmin...
Etsin tässä päivänä, muutamana uskonlahkoihin ja kultteihin perustuvia leffoja ja tätä ehdoteltiin monelta suunnalta, eli Netflix-tuotanto The RITUAL (2017), mutta ei tämä ollut ollenkaan sitä mitä hain, vaan kyseessä oli aika perinteinen yliluonnollinen kauhuleffa metsän siimeksessä. Kauhujen lisäksi en ole kauhean kova "yliluonnollisten" kauhujen ystävä, koska ne eivät tunnu niin pelottavilta, kuin aidot oikeassa elämässä mahdolliset tilanteet. Joten ehkä tämä alkuasetelmani pilasi vähän kokemusta.
Elokuva on Brittiläisen David Brucknerin ohjaama kertomus ikääntyvästä kaveriporukasta, jotka toteuttavat kuolleen kaverinsa haaveen lähtemällä porukalla haastamaan itseään ja patikoimaan "Ruotsin" metsiin, joiden kuvauspaikkana toimi kyllä Transylvania (erikoinen ratkaisu, koska transylvania kuulostaa paljon pahemmalta paikalta, kuin Ruåtsin metiköt ).
Alussa nähdään kuinka kaksi kaverusta joutuvat viinaostoksilla, pikkukaupassa, ryöstön kohteeksi ja sillä aikaa kun toinen tyypeistä piilottelee hyllyjen välissä, kuin pelkuri, toinen saa surmansa ja pelkuri saa siitä kivat traumat, koska ei hyökännyt apuun puolustamaan. Tämä kohtaus oli mielestäni kuumottavampaa antia leffassa, koska se tuntui todelliselta ja mahdolliselta oikeassa elämässä.
Puolivuotta myöhemmin porukka vaeltelee Ruotsissa ja koska yksi tyyppi loukkaa jalkansa, päättävät he oikaista metsän läpi, joka on tietysti virhe. Yöllä he löytävät metsästä vanhan mökin, jossa päättävät yöpyä, vaikka yläkerrasta löytyy vähintäänkin arveluttavaa kampetta. No yöllä tapahtuukin selittämättömiä asioita ja aamulla kaikki ovat enemmän tai vähemmän kuset housussa. Tässä vaiheessa oli vielä mukava kuumotus päällä ja mietin päissäni, että mihin suuntaan tämä voi johtaa...
SPOILERS!
...pettymyksekseni huomasin, että kyseessä olikin perinteinen monsteri elokuva ja kun tämä tieto avautui eteeni, koko leffa lässähti ja tuntui huijaukselta. Hirviö oli kyllä ihan cool design ja sekoitus ihmisen osia ja kentauria helvetistä, poronsarvilla, mutta se ei ollut mielestäni kovinkaan pelottava saati uskottava ratkaisu. Kaikki tapot metsässä olivat taas melko tylsiä, koska niissä vaan nostettiin jamppa puun oksaan roikkumaan ja mitään mielikuvituksellisempaa ei päässyt tapahtumaan. Hirviö kyllä kiinnosti taustatarultaan ja se paljastuikin Norjalaiseksi taru jumalaksi Moderiksi, joka on lajiltaan Jotun ja samalla Lokin äpärälapsi. Ei sen Marvelin Lokin
Tämä on siis syy miksi en katso paljoa moderneja kauhuelokuvia. Lupaavan alun jälkeen homma lässähtää ja loppuratkaisu on aina pettymys.
Positiivisina puolina oli ainakin se, että kuvauspaikat on melko hienoja ja metsä on kuvattu karusti. Hirviö oli ihan siistin näköinen ja näyttelijät olivat ihan ok tyyppejä ja oli hauska nähdä isot miehet pelkureina parkumassa ja kusemassa housuun, niinkuin oikeassakin elämässä kävisi. Myös hahmojen roolit kääntyivät päälaelleen, koska selvästi koviksesta tulikin pelkuri ja pelkurista se pelot voittava selviytyjä. Muutenkin design oli melko realistisen näköistä, eikä liian jenkkiä, koska Britain. Hirviöstä tuli muuten mieleen ysäri leffa RELIC (1997), joka oli teininä mun suosikki. Siinä oli samanlainen sekasikiö, jonka olomuoto paljastettiin vasta ihan lopussa.
SPOLERIT LOPPUU TÄHÄN!
Leffa ei jäänyt mieleen pyörimään, niinkuin kunnon kauhun kuuluu, mutta Jotunin taustatarina kiinnosti. Tästä tuli samanlainen olo kuin muistakin netflix-leffoista, että budjetti ei päätä huimaa ja tällaisena ei isot studiot sitä olisi välttämättä teattereihin päästäneet.
Elokuva oli kumminkin ihan kelvollinen, eikä harmittanut katsoa sitä. Tämä toimii varmasti kauhun ystäville paremmin.
Elokuva oli kumminkin ihan kelvollinen, eikä harmittanut katsoa sitä. Tämä toimii varmasti kauhun ystäville paremmin.
- Kai Kumpulainen 3.7.2019
Kommentit
Lähetä kommentti