Ensifiilikset: Tenet (2020)

 

Kävin viime yönä katsomassa Christopher Nolanin uusimman elokuvan Tenetin leffateatterissa ja ajattelin kirjoittaa siitä muutaman sanan.

Tenet (2020)

Juoni lyhykäisyydessään: Protagonistin täytyy pelastaa maailma mielipuolisen miljonäärin suunnitelmalta tuhota se ja samalla pelastaa miljonäärin vaimo ja poika hullun kynsistä. Apuna hän pääsee käyttämään laitetta, joka kääntää ajan suunnan. Samaa laitetta käyttää myös pahis....

... Eli aikalailla Nolanin versio perus James Bond-juonesta.

Ihan ensisekunteilla olin aivan tulessa, koska kuvauspaikkana ensimmäiselle kohtaukselle oli käytetty Tallinnassa sijaitsevaa Linnahallia, jossa juuri kaksi kuukautta siten itse kävin.  Muutenkin kaikki Tallinnassa kuvatut kohtaukset näyttivät tutuilta. Oli todella piristävää nähdä tällaisia maisemia näinkin ison kaliiberin leffassa. Muutenkin elokuva näytti hyvin eurooppalaiselta ja muistutti hyvässä mielessä jotain ruotsalaista, tai norjalaista rikoselokuvaa ulkoisesti. Visuaalisesti elokuva näytti upealta. Vaikka kyseessä on tieteiselokuva, niin kaikki näytti realistiselta ja siltä, että se voisi olla tässä ajassa ja maailmassa. nolanin tunnusmerkki on käyttää paljon selkeitä betonisia ja rautaisia rakennuksia ja simppelin näköisiä kohteitä, mitkä ovat tyylikkäitä kokonaisuuden kannalta. Kuvaus oli todella upeaa. Loppukählinki leffassa oli erittäin upeaa katsottavaa. Samoin äänet ja äänitehosteet, mitkä tulivat kuin tykinsuusta välillä.



Musiikki kuulosti paljon Hans Zimmerin tuotokselta aiemmista Nolan elokuvista, mutta tällä kertaa siitä vastasikin ruotsalainen Ludwig Göransson. Erittäin toimivaa säksätystä ja ambienttia, mutta mitään mukana hyräiltävää ei tälläkään kertaa kuultu. Tässäkin tapauksessa Nolanin maneerit toteutuivat.

Näyttelijöistä Denzel Washintonin poika John David oli ihan hyvä, mutta kovinkaan suurta tunnesidettä ei tähän nimettömään protagonistiin muodostunut. Se tunneside muodostui kumminkin erääseen henkilöön, jonka puolesta jännitti eniten, eli Elizabeth Debickiin, joka näytteli pahiksen vaimoa Katia. Myös pahiksen näyttelijä Kenneth Branagh oli mielestäni aivan huippu ja todella kuumottava tapaus. Michael Caine vilahti myös yhdessä kohtauksessa. Aaron Taylor-Johnson oli myös yksi huomiota herättävistä hahmoista, mutta kyllä täytyy sanoa, että aina kun Robert Pattinson oli ruudulla, niin hän varasti shown.

Taustajuoni oli tavallaan simppeli, mutta kaikki ajan kanssa kikkailu ja sen tuottamat elokuvan säännöt saivat aivot raksuttamaan vielä keskellä yötäkin nukkumaan mennessä. Tuossa aivojumpassa on mielestäni elokuvan suola ja uskon, että uudemmilla katselukerroilla elokuva kasvaa ja paranee entisestään. Mieleeni tulee progressiivinen rock-levy, joka aluksi kuulostaa hieman kiinnostavalta ja et sisäistä heti kaikkea kuultavaa, mutta useammilla kuunteluilla levy avautuu kokoajan ja palkitsee katsojaa yhä enemmän ja enemmän. Toiminta leffassa oli näyttävää, mutta nykyajan hollywood tasolla hillittyä, joten ymmärrän, että toimintaa janoavat eivät halua panostaa tähän elokuvaan useampia katselukertoja, mutta itse odotan jo seuraava näkemistä....

- Kai Kumpulainen 30.9.2020