Tekstit

Näytetään tunnisteella jännitys merkityt tekstit.

Tilaajat

Elokuvaprojektori esittää: Danger: Diabolik (1968)

Kuva
Elokuvaprojektori esittää: Danger: Diabolik (1968) Elokuvaprojektori nimistä youtube-kanavaa pitävä Timo Laakso kutsui allekirjoittaneen ja Leffabunkkerista tutun Ville Vesterin eeppiseen elokuvailtaan päämajaansa. Timo olikin rakentanut kotiinsa varsinaisen elokuvateatterin, joten leffoista nauttiminen olikin aivan maksimissaan isolta kankaalta ja huippuäänentoistolla. Ensimmäiseksi elokuvaksi tämä ammattitason elokuvaharrastaja ja guru oli valinnut todella mielenkiintoisen tapauksen, eli Dino De Laurentiisin tuottaman ja itse Mario Bavan ohjaaman italialaisen rikos/toiminta-elokuvan Danger: Diabolik (1968). Tätä en ollutkaan nähnyt aiemmin. Danger: Diabolik perustuu italialaiseen Diabolik sarjakuvaan, joka on saanut alkunsa vuonna 1962 ja sitä on ilmestynyt yli 800 julkaisua. Sarjakuvassa seikkailee Diabolik niminen antisankari ja mestarivaras, joka varastaa rikkailta, keinoja kaihtamatta. Vastassaan hänellä on Tarkastaja Ginko. Sarjakuva on Italian ykkösnimiä ja suunnattu aikuisille

High Life (2018)

Kuva
High Lifea on kuvailtu kauhuscifiksi, joka on yksi lempigenreistäni elokuvien saralla. Sen pääosassa on tuore Batman, eli Robert Pattinson, joka on soittautunut Twilightien jälkeen tekemään pelkkää kultaa, joten mielenkiintoni elokuvaa kohtaan heräsivät, kuin tuhat volttia. Elokuvan hankin käsiini mahdollisimman nopeasti blu-ray julkaisuna, mutta sen voi nyt myös katsoa rajoitetun ajan Yle Areenasta ja löytyypä se myös Hbo maxin tarjonnasta. Tästä näkee jo kauas, että se ei ole tarkoitettu kaikille, mutta kuinka omituisesta teoksesta olikaan kyse... High Life (2018) Ryhmä kuolemaan tuomittuja rikollisia on lähetetty aluksella avaruuteen tieteelliseen kokeeseen, jossa tutkitaan mustan aukon energiaa. Hullu naislääkäri Dibs (Binoche) käyttää vankeja omiin kokeisiinsa, jossa hän yrittää luoda elämää, koska ei itse voi synnytää lasta. Dibs on tuomittu, koska hän on aiemmin tappanut oman miehensä ja lapsensa. Monte (Pattinson) on ainut, joka ei vangeista suostu luovuttamaan siementään Dibsi

Jaws (Tappajahai, 1975)

Kuva
You're gonna need a bigger boat! Tappajahai ei esittelyjä kaipaa. Muksuna kun näin sen ekan kerran, en meinannut uskaltaa sinä kesänä mennä uimaan. Hyvä, että uskalsin laskea jalat sohvalta lattialle, ettei hai nappaa. Tämä Spielbergin mestariteos on saanut monta kehnoa jatko-osaa ja kymmeniä jäljittelijöitä, mutta kuningas pysyy aina vain valtaistuimellaan jo lähes viiden vuosikymmenen ajan. Oli aika kokeilla, vieläkö uimahalut lähtee uusintakatselulla...  Jaws (Tappajahai, 1975) Amityn saarelle saapuu jättimäinen hai, joka syö uhrikseen nuoren naisen, juuri kun lomakausi on alkamassa ja turisteja on tulossa täyttämään rantoja. Kaupungin Pormestari ei rahan himoissaan meinaa uskoa uhkaa ja ruumiita tulee lisää. Kolme pätevää miestä eri lähtökohdista lähtevät hai-jahtiin veneellään. Seuraa taistelu jossa ihminen ja luonto ottavat mittaa toisistaan. "Not Like Going Down The Pond Chasing Blue Gills Or Tommy Cats. This Shark...Swallow You Whole!" Tappajahai on ensimmäisiä bl

Jurassic World Dominion (2022)

Kuva
Jurassic Park vuonna 1993 oli tajunnan räjäyttävä kokemus nuorelle Kaitsulle, niin kuin monelle muullekkin saman ikäiselle. Se myös mullisti elokuvamaailman iäksi. Jatko-osat tuli myös käytyä katsomassa elokuvateatterissa, mutta vuoteen 2000 mennessä, kolmannen osan kohdalla suurin innostus oli jo laskenut. Vuonna 2015 Jurassic Worldin saapuessa, elin sellaisessa elämäntilanteessa, jossa dinot eivät juurikaan kiinnostaneet ja katsoin elokuvan melko hätäisesti, ilman suurempaa panostusta aiheeseen. Myöskään Jurassic Worldin jatko-osaan en päässyt sisälle ja pidin sitä jopa kehnona. Nyt, kun uusimman elokuvan traileri herätti jonkin ihmeellisen pikkupojan sisältäni, päätin katsoa kertaalleen sekä vanhat, että uudet osat ennen elokuvateatteriin menoa. Löysin niistä paljon hyvää ja toisella kierroksella jopa JW 2:nen tuntui erittäin viihdyttävältä hömpältä. Ensimmäinen vuoden 1993 JP pysyi tietysti  mestariteoksena, mutta tajusin minkälaista maailmaa uudet osat edustivat, enkä verrannut n

Old (2021)

Kuva
M. Night Shyamalanin filmografian alkupäähän sijoittuu monia loistavia leffoja, kuten Kuudes Aisti, Särkymätön, Signs ja Kylä. Voittokulku katkesi ja alkoi tulla huteja, hittien väliin. Kokeili hän jopa omaa supersankari-leffauniversumia. Silti lähes jokainen leffa on ollut vähintään viihdyttävä ja jonkinlainen tapaus. Tähän on yleensä ollut syynä elokuvan lopussa nähtävä twisti, joka kääntää kaiken päälaelleen. Nyt oli vihdoinkin aika katsastaa herran uusin tuotos Old, vuodelta 2021. Leffaa on pidetty yleisesti enemmän hutina, kuin hittinä, mutta ajattelin katsoa sen avoimin mielin. Old (2021) Cappan perhe päättää lähteä trooppiseen kohteeseen lomailemaan ja puimaan vanhempien rakoilevaa suhdetta. Paikan päällä opas kertoo heille salaisesta rannasta, jonne hän opastaa vain "hyviä tyyppejä". Rantaa ympäröi korkeat kalliot. Rannalta löytyy muutama muukin ihminen. Pian ihmiset huomaavat, että alueelta ei niin vaan palata ihmisten pariin ja muutakin omituista alkaa tapahtua. Ko