Jurassic World Dominion (2022)

Jurassic Park vuonna 1993 oli tajunnan räjäyttävä kokemus nuorelle Kaitsulle, niin kuin monelle muullekkin saman ikäiselle. Se myös mullisti elokuvamaailman iäksi. Jatko-osat tuli myös käytyä katsomassa elokuvateatterissa, mutta vuoteen 2000 mennessä, kolmannen osan kohdalla suurin innostus oli jo laskenut. Vuonna 2015 Jurassic Worldin saapuessa, elin sellaisessa elämäntilanteessa, jossa dinot eivät juurikaan kiinnostaneet ja katsoin elokuvan melko hätäisesti, ilman suurempaa panostusta aiheeseen. Myöskään Jurassic Worldin jatko-osaan en päässyt sisälle ja pidin sitä jopa kehnona. Nyt, kun uusimman elokuvan traileri herätti jonkin ihmeellisen pikkupojan sisältäni, päätin katsoa kertaalleen sekä vanhat, että uudet osat ennen elokuvateatteriin menoa. Löysin niistä paljon hyvää ja toisella kierroksella jopa JW 2:nen tuntui erittäin viihdyttävältä hömpältä. Ensimmäinen vuoden 1993 JP pysyi tietysti  mestariteoksena, mutta tajusin minkälaista maailmaa uudet osat edustivat, enkä verrannut niitä liikaa vanhoihin osiin. Olin sopivassa mielentilassa siirtymään kohti teatterikokemusta. Seurakseni otin poikani, joka on elokuvan kohdeyleisöä, jotta saisin parasta seuraa fiilistä nostattamaan. Elokuvan on ohjannut Colin Trevorrow.

Jurassic World Dominion (2022)

Homma jatkuu siitä mihin edellisessä osassa jäätiin, eli dinosaurukset ovat päässeet vapauteen ja vallanneet koko maailman. Kloonilapsi Maisie piilottelee Kanadassa ottovanhempiensa Owenin ja Clairen kanssa, kunnes hänet lopulta kidnapataan salametsästäjien toimesta. Samaan aikaa jättimäiset sirkat syövät ihmisten pelloilta viljat tuhoten suurimman osan sadosta, jättäen kumminkin rauhaan Biosynin tuottamat siemenet...

*Pieniä spoilereita saattaa esiintyä tekstissä.

Elokuvaa katsoessani en todellakaan odottanut, että se ylittäisi Spielbergin ykkösosan millään tasolla, eikä se sitä todellakaan tehnyt, mutta muihin osiin verratessa se onnistui nousemaan todella korkealle listalla. Alkuasetelma elokuvassa on hyvä. Dinot ovat vallanneet maailman ja ihmiset koittavat tulla jotenkin toimeen tämän asian kanssa, vaikka hengenlähtö on lähellä milloin tahansa ja tilanne ei ole hallinnassa. Tällaista ei olla ennen Jurassic Parkeissa nähtykkään.



Elokuvassa onkin yllättävän monipuolinen juoni, tai oikeastaan kaksi sellaista. Siinä missä Jurassic Worldien päähenkilöt seikkailevat Maltalla etsien Maisie Lockwoodia, niin vanhat Jurassic Parkin päähahmot saavat rauhallisempaa puuhastelua geenimanipuloitujen sirkkojen parissa. Mielestäni sirkkajuoni oli mielenkiintoinen ja "uskottava". Se toi mieleeni 90-luvun salaliittoteoriaelokuvat ja x-filesin, hyvällä tavalla. Maltan pimeät dinomarkkinat taas toivat mieleen yhdistelmän Indiana Jonesia ja James Bondia, mutta dinoilla varustettuna. Mielestäni tämä oli uutta, piristävää ja hyvää vaihtelua edellisille osille. Saatiinpa edellisessa osassa esitetyille "laserohjatuille" raptoreillekkin hommaa. Muutenkin elokuva herättää henkiin 80- ja 90-luvun seikkailuelokuvien henkeä, mikä oli omasta mielestäni hyvä juttu. Realistisuus oli tosin lentänyt romukoppaan aikoja sitten, mutta tilalla oli roppakaupalla villejä ideoita, jotka paikkasivat tämän.

Elokuvassa on varsinkin loppupuoliskolla paljon nostalgiaa mukana. Kyynisempi Kaitsu katsoisi otsarypyssä, että nyt tässä vaan yritetään rahastaa, mutta koska homma toimi loistavasti, oli helppo heittäytyä vanhojen hahmojen luomaan tunnelmaan ja katsoa näitä vanhentuneita lapsuuden sankareita suuri hymy kasvoilla. Vanhat näyttelijät Sam Neilistä, Laura Derniin ja Jeff Goldblumiin ovatkin kaikki loistavia näyttelijöitä. He toivat elokuvaan lämpöä ja sen kaivatun sielun.

Pahiksena toimiva Lewis Dodgson (Campbell Scott) on tuttu hahmo ihan ensimmäisestä Jurassic Parkista ja tämänkin hahmon ympyrä sulkeutuu tässä osassa. Mies saikin temmeltää vapaana jo 30-vuotta. Tällä kertaa hahmo on tosin muuntunut enempi Steve Jobsia muistuttavaksi, mutta mielestäni on hyvä, että mies ei ole pelkkä "true evil" pahis, vaan hän uskoo omaan hommaansa, kuin Steve Jobs Appleen. Myös ekan leffan Henry Wu, eli BD Wong on mukana sulkemassa omaa ympyräänsä. 

Uudemmistä leffoista tutuista näyttelijöistä mukana oli tietysti päähahmo Chris Pratt, joka vaan paranee vanhetessaan ja karisma lisääntyy vuosi vuodelta. Ron Howardin tyttö Bryce Dallas Howard on tällä kertaa enempi esillä, kuin aiemmissa osissa ja pääseekin paremmin esiin, kuin ennen. Tai ainakin tällä kertaa panin hänet merkille huomattavasti enemmän kuin ennen. Myös kloonilapsi Maisie Lockwoodin tarina jatkuu edellisestä osasta ja hänen tarinansa saa lihaa luiden ympärille. 

Mukana on myös todella paljon uusia hahmoja, joista osa pääsee enemmän esille ja osa jää statistin rooliin. Näin jälkeenpäin voisi kuvitella, että tälle uudelle ryhmälle saisi ihan oman JP-leffasarjansa kehiteltyä tarvittaessa. Päällimmäiseksi näistä nousi rempseä pilotti  Kayla Watts (DeWanda Wise), joka tuotiin elokuvaan, kuin katsoja jo tuntisi hahmon jostain entuudeltaan, mikä oli hieman hätäistä, eikä hänen taustatarinansa ehtinyt oikein saa lihaa luiden ympärille, mutta hahmo vaikutti muuten mielenkiintoiselta.

Elokuvan oikeat päätähdet, eli dinosaurukset olivat hyvin esille ja niitä oli tällä kertaa todella paljon. Kaikki vanhat dinot olivat tietenkin mukana ja muistelinkin mielessäni niiden latinankielisiä nimiä, joita lapsena opiskeltiin ahkerasti. Muistin suurimman osan edelleen. Vanhojen dinojen lisäksi oli paljon, paljon uusia ja joitakin jopa vielä isompia, mitä ennen on nähty. Isompi on parempi, vai? Uutena juttuna olivat sekä karvaiset, että sulkapeitteen omaavat myöhempien aikojen dinot, mitkä olivat mielenkiintoisia ja ehkä jotenkin jopa aiempaa häiriintyneemmän näköisiä.



Oli myös mukava huomata, että tällä kertaa dinoja oli luotu myös praktikaaliefekteillä ja roboteilla, pelkän CGI:n sijaan. CGI itsessään vaihteli ok-tasosta, uskottavan näköiseen. Raptorit olivat ehkä niitä heikoimpia luomuksia, mutta eivät kumminkaan häirinneet elokuvakokemusta. Miinuksena voisi mainita, että jossain vaiheessa saurusten vaarallisuus alkoi menettää uskottavuuttaan, koska otuksia oli niin paljon, mutta lähes kaikista selvittiin, varsinkin päähahmojen osalta. Hyvä asia mielestäni oli se, että nyt ei ollut mukana mitään keksittyä keinotekoista saurusta, kuten indominus rexiä, vaan kaikki olivat oikeita lajeja. Dinojen designit olivat mielenkiintoisia ja nuorempi Kaitsu ostaisi varmasti niitä leluina suuna päänä. Harmi, että omaa poikaani kiinnostaa enempi skeittaus, kuin lelut, heh.

Tämä on niitä leffoja joita varsinkaan kriitikot eivät tietenkään saa pitää, mutta se selkeästi päihittää muut viimeaikojen "aivot narikkaan" monsteriblockbusterit. Esim. paljon mieluummin katson tätä, kuin viimeisiä Godzilla-leffoja. Siitäkin leffauniversumista ainoastaan Kong: Skull island nousee melkein samalle tasolle, JWD:n päihittäessä sen mielestäni helposti viihdyttävyydessään. Mukana oli myös toimivaa huumoria, jolle tuli naureskeltua, mutta ei onneksi liikaa, että homma menisi aivan parodiaksi.

Elokuva soundtrackin on luonut  Michael Giacchino. Hän olisi mielestäni saanut käyttää enemmän John Williamsin tuttuja säveliä herkistämään lisää nostalgiakanavia. Nämäkin musiikit olivat kyllä toimivia ja toivat elokuvalle oman teeman.

Elokuva oli kaksi ja puolituntia pitkä, mutta missään vaiheessa ei tullut kelloa katseltua ja homma eteni jouhevasti. Ottaen huomioon, että elokuvan kohdeyleisö on  8-12 vuotiaat lapset ja nuoret, enkä enää oleta, että näitä tehtäisiin ikäisilleni vanhoille jarruille, viihdyin elokuvateatterissa erinomaisesti. Myös kohdeyleisöä oleva poikani oli yhtä täpinöissään, kuin minä samanikäisenä vuonna 1993. Mikään ei päihitä mestarillista ykkösosaa (Jurassic Park, 1993), mutta tämä elokuva menee heittämällä parhaaksi osaksi Jurassic Worldien osalta, parantaen jopa niiden asemaa silmissäni. Nyt trilogia tuntuu eheältä kokonaisuudelta, jossa on alku, keskikohta ja loppu. Sen lisäksi se onnistuu loistavasti sitomaan langat vanhalta trilogialta, joka jäi vähän kiikun kaakun, sekavien jatko-osien takia ja vanhat hahmot saavat vihdoinkin tarinansa tyydyttävään päätökseen. Myös verrattaessa alkuperäisen trilogian jatko-osiin, on tässä huomattavasti parempi ja moinipuolisempi juoni.

Elokuva onnistui kaivamaan sisäisen Jurassic parkia rakastavan pikkupojan esiin ja katsoinkin sitä leveä virne naamalla lähes koko keston. Tällaisen tapauksen kanssa ei mielestäni kyynisillä arvosanoilla ja tähdillä ole merkitystä, vaan aidolla nautinnolla. Aion katsoa tämän pian uudelleen. Suositellaan, jos aiemmat Jurassic Worldit ovat toimineet, tai haluat kesääsi jotain kepeää seikkauluhenkeä. Jos nämä asiat eivät ole kuppisi teetä, et varmastikkaan tule pitämään tästäkään elokuvasta sen enempiä. Elokuva on parhaimmillaan nähtynä mahdollisimman isolta kankaalta.

- Kai Kumpulainen 10.6.2022