Nuorena kollina olin kova fani David Cronenbergin body horror-elokuville, kuten "Scanners", "Fly" ja "Naked Lunch", mutta vaikka olen aina pitänyt miehen töistä, niin täytyy myöntää, että muutamia elokuvia 2007 vuodesta eteenpäin on jäänyt herralta näkemättä ja sen virheen ajattelin korjata tässä lähiaikoina. Nyt katseluun lähti siis vuoden 2012" Cosmopolis", joka body horrorin sijaan edustaa Cronenbergin nykylinjaa, eli draama-thrilleriä. Toki näissä uudemmissakin leffoissa on kaikkea kieroutunutta ja vääristynyttä, eikä Cosmopoliskaan tee siinä poikkeusta, mutta muuten elokuva on melko poikkeava, jos vertaa perinteiseen elokuvakerrontaan. Se on haastava elokuva, joka varmasti jakaa katsojat kahteen ryhmään. Itse olin katsomisen jälkeen tilassa, jossa ajattelin, että "en välttämättä katso tätä enää koskaan" ja  "pitäisikö laittaa heti uudestaan pyörimään". Se on yleensä hyvän Cronenberg leffan merkki. Mutta mistä on kyse...

Vaikka Renny Harli n ohjaa nykyään Luokkakokous kolmosen kaltaisia teoksia, on hänen backcatalooginsa täynnä huikeita elokuvahistoriaan jääneitä elokuvia kuten A Nightmare on Elm Street 4: The Dream Master, The Adventures of Ford Fairlane, Cliffhanger ja jopa Die Hard 2! Näitä elokuvia katsotaan vielä tänäkin päivänä tiuhaan tahtiin ja muistellaan lämmöllä. Huikea suoritus maanmieheltä. Ajattelin verestää muistoja yhdellä Harlin-leffalla, joka mielestäni ylittää kaikki nuo edellä mainitut klassikot ja on mielestäni paras Rennyn filmografiassa. Kyseessä on vuoden 1996 elokuva The Long Kiss Goodnight. The Long Kiss Goodnight (1996) Samatha Caine on koulunopettaja ja pullantuoksuinen perheenäiti, joka ei muista entisestä elämästään mitään. Kun vankilassa lusiva Yksi-silmä Jaakko huomaa hänet televisiosta jouluparaatissa, päättää hän lähteä kostamaan silmän menetyksensä. Samatha taas palkkaa etsivä Henesseyn ottamaan selvää menneisyydestään. Kohta Samatha ja Hennesey huomaavat olevansa ku

Koska Bruce Willis joutui lopettamaan näyttelijänuransa sairautensa takia, päätin kunnioittaa miehen uraa katsomalla yhden sieltä kulta-ajan Willis-elokuvista.  Omissa kirjoissani Striking Distance , tai suomalaisille tutumpi Jokikyttä , kuuluu sinne Bruce Williksen kulta-ajan keskikastiin. Nuorena pojankloppina se ei iskenyt samalla tavalla, kuin toiminnallisemmat Die Hardit yms., joten en ollut sitä katsonut kuin kerran 90-luvun alussa. Oli siis aika tarkistaa pitivätkö muistikuvat paikkaansa, vai oliko kyseessä sittenkin vähemmälle huomiolle jäänyt helmi. Striking Distance (Jokikyttä, 1993) Bruce Willis on Tom Hardy (ei se näyttelijä, hehheh) poliisi, jonka jokainen naisystävä alkaa menettää henkensä mystisen sarjamurhaajan kynsissä. Kun vielä miehen poliisi-isä saa surmansa takaa-ajon timmellyksessä, menee Hardyn kuppi nurin. Vaikka isän "murhaaja" löytyy ja tuomitaan vankilaan, on Hardy varma, että murhaaja on oikeasti joku poliiseista. Tämän takia kaikki poliisi-suvun j

Katselin Ylen uuden rikosdraaman Transport . Sarjan alku oli mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava. Päiväkodin vauvanruuasta löytyy mikrosiru, joka on lähtöisin tunnistamattomasta lemmikkieläimestä. Asiaa lähtee tutkimaan toimittaja Johanna Vainikainen (Emmi Parviainen). Johtolangat johtavat Belgiaan asti. Parhaat roolisuoritukset tekevät mielestäni Pirkko Hämäläinen pankinjohtaja Marianne Rautiaisena ja Antti Virmavirta Kari Hammarénina. Virmavirta on aivan mahtava ahdistavana kiristäjänä. Emmi Parviainen on taas tuttu Salatuista elämistä. Mukana on myös muita Suomen tunnetuimpia nimiä kuten Maria Heiskanen, Arttu Kapulainen, Pekka Strang, Pertti Sveholm ja Ville Virtanen. Mukavaa on myös nähdä pitkästä aikaa 90-luvun suosikkinäyttelijöitä, kuten Jukka Puotila, Santeri Kinnunen sekä Puhtaista valkeista lakanoista tuttu Juhani Laitala . Ulla Raition roolihahmo Sini oli taas hieman ärsyttävä. Juoni oli alussa todella kiinnostava ja mukaansatempaava, tosin ei niin kiinnostava enää,

Teknologian kehittyessä 90-luvun lopulla vainoharhaiset salaliittoteoria- ja isovelivalvoo-elokuvat olivat kovassa huudossa. Thrillereitä kuten Eraser, The Conspiracy Theory ja The Fugitive pulpahti pinnalle. Näistä eniten "hallitus valvoo"-aiheeseen paneutui Tony Scottin ohjaama Enemy of The State, eli Valtion Vihollinen. Olen viime aikoina käynyt läpi Tony Scottin tuotantoa ja hankin tämän viimeisimpänä, blu-ray julkaisuna. Kävin tämän myös aikoinaan katsomassa elokuvateattereissa ja myöhemminkin sen olen useaan kertaan katsonut. Muistikuvat olivat oikein toimivasta ja viihdyttävästä jännäristä, mutta pitivätkö ne paikkaansa...  Enemy of the State (Valtion vihollinen, 1998) Will Smith on Robert Dean, juristi, joka saa vahingossa käsiinsä arkaluontoisen videopätkän tietämättään. Yhtäkkiä hänen pankkikorttinsa suljetaan, maine tahritaan, asunto myllätään ja kohta perässä on koko NSA. Alkaa kiihkeä takaa-ajo satelliiteja, paikannustunnistimia ja valvontakameroita vastaan... E

Jack Ryan , tuo Tom Clancyn oma James Bond. Lukuisten kirjojen lisäksi hahmosta on tehty useita filmatisointeja, mutta ne ovlivat jääneet minulta vuosien varrella vähemmälle huomiolle, kunnes nyt päätin ottaa kaverista selvää ja kaivoin hyllystä Jack Ryan Blu-ray boksin.  Ensimmäisenä vuorossa oli jo legendaariseksi muodostunut Punaisen lokakuun metsästys . Alec Baldwinin näyttelemä Jack Ryan on tässä elokuvassa poikkeuksellisesti lähes sivuhahmona ja pääosaa näyttelee karismaattisesti itse James Bond, eli Sean Connery. Elokuvan on ohjannut John McTiernan , joka tunnetaan ikiklassikoista kuten Die Hard ja Predator. Asettaisin tämän elokuvan noiden leffojen kanssa samaan klassikon asemaan.  Onpahan elokuva myös tällä hetkellä ajankohtainen, koska Sean Connery pääsee ottamaan mittää itse Putinin kanssa. Putin oli tuohon aikaan myös vakooja, ja elokuvan henkilö muistuttaa häntä huomattavan paljon. Putinin on aika "liukastua teehen". The Hunt for Red October - Punaisen Lokaku