Enemy of the State (Valtion vihollinen, 1998)

Teknologian kehittyessä 90-luvun lopulla vainoharhaiset salaliittoteoria- ja isovelivalvoo-elokuvat olivat kovassa huudossa. Thrillereitä kuten Eraser, The Conspiracy Theory ja The Fugitive pulpahti pinnalle. Näistä eniten "hallitus valvoo"-aiheeseen paneutui Tony Scottin ohjaama Enemy of The State, eli Valtion Vihollinen.

Olen viime aikoina käynyt läpi Tony Scottin tuotantoa ja hankin tämän viimeisimpänä, blu-ray julkaisuna. Kävin tämän myös aikoinaan katsomassa elokuvateattereissa ja myöhemminkin sen olen useaan kertaan katsonut. Muistikuvat olivat oikein toimivasta ja viihdyttävästä jännäristä, mutta pitivätkö ne paikkaansa... 

Enemy of the State (Valtion vihollinen, 1998)

Will Smith on Robert Dean, juristi, joka saa vahingossa käsiinsä arkaluontoisen videopätkän tietämättään. Yhtäkkiä hänen pankkikorttinsa suljetaan, maine tahritaan, asunto myllätään ja kohta perässä on koko NSA. Alkaa kiihkeä takaa-ajo satelliiteja, paikannustunnistimia ja valvontakameroita vastaan...

Elokuvan on tuottanut viihdevelho Jerry Bruckheimer ja se menee mielestäni samaan kastiin  Bruckheimerin 90-luvun megatoimintaleffojen kanssa, kuten Grimson Tide, The Rock, Con Air ja Armageddon, sen ollessa noista leffoista vähiten toimintaelokuva ja enempi thrilleri.

Visuaalisesti elokuva on vieläkin ihan hyvän näköinen, mutta ei parasta Tony Scottia. Toimii toki lajissaan. Uutena kikkana elokuvassa on nopeat leikkaukset ja satelliittikuvan zoomaukset taivaalta nopeasti katutasoon. Myös sinertäviä, epäteräviä ja pikselisiä valmontakamerapätkiä käytetään paljon. Muutenkin "hi-tech" teknologia on leffassa hyvin ysäriä, eli kaikki on pikselistä, suttuista ja täysin epäuskottavaa. Esim. valvontakameran pikselimössövalokuvaa voi zoomata, tarkentaa terävämmäksi ja jopa luoda 3d-kuvia kääntämällä valokuvan tilaa ympäri. Ei tuollaista teknologiaa ollut oikeasti vielä tuolloin, mutta sitä kyllä käytettiin useissa samankaltaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa.

Elokuvassa on järkyttävä määrä tuttuja näyttelijöitä, joista useimmat olivat pinnalla juuri 90-luvun lopulla, tai nousemmassa tähdiksi.

Will Smith ei ole tässä leffassa ehkä parhaassa roolissaan, mutta toimii tarpeeksi hyvin, että hän ei onnistu ainakaan pilaamaan elokuvaa. Smith vetää aika perinteistä Smith rooliaan, mihin on totuttu muissakin hänen 90-luvun elokuvissaan.

Will Smithin ärtyneenä salaliittobuddynä nähdään legendaarinen Gene Hackman (Lex Luthor, Superman). Mies onkin kovassa vedossa 68-vuotiaaksi.

Pääpahiksena leffassa nähdään toinen legendaarinen kasvo, eli Jon Voight (Deliverance). Voight sopii rooliin kuin nakutettu. Hän onkin ainoita uskotttavia kasvoja pahispuolella.

Will Smithiä fyysisesti ja koneiden kautta jahtaava NSA:n tiimi sisältää paljon tuttuja kasvoja. Ukot koostuvatkin kaikessa epäuskottavuudessaan lähinnä nuorista koomikoista ja ovat enempi ärsyttäviä, kuin muka cooleja 90-luvun "häxöreitä".



Mukana on sellaisia nimiä, kuin nuori Jack Black, joka edellisvuotena 1997 nähtiin The Jackal-thrillerissä samankaltaisena nörttinä.



Loppuun "pystytukkatiimiin" kuuluu taas koomikko Seth Green, Gary Buseyn poika Jake Busey, Jamie Kennedy, Scott Caan ja Barry Pepper (The Green Mile).

Myös Gabriel Byrne pyörähtää elokuvassa pienessä roolissa. En tiedä onko tarkoituksellista, vai tahatonta, mutta mies muistuttaa taksia ajaessaan melko paljon Robert De Niron Taxi Driver-elokuvan Travis Bickleä.

Myöskin ysärin kuumiin nimiin kuulunut Tom Sizemore tekee roolin hikisenä italialaisena mafiapomona ja on hyvinkin perinteinen vittumainen Tom Sizemore-roolissaan. Jotenkin olen aina digannut hänen habituksestaan. Myös useita muita tuttuja ysärileffojen kasvoja nähdään elokuvassa, mutta jätän ne nyt luettelematta, että säästyy aikaa ja vaivaa.



Alunperin päärooliin suunniteltiin Tom Cruisea, mikä olisi ollut myös toimiva ratkaisu, mutta hän oli kuvaamassa Eye wide shutia samaan aikaan. Will Smith toi oman komediapuolensa elokuvaan ja muutamat koomiset repliikit ovatkin improvisoituja.

Elokuvan musiikeista vastaa Harry Gregson-Williams (Man on Fire, Phone Booth) ja ne ovatkin oikein toimivat lajissaan.

Elokuvasta on olemassa 7 minuuttia pidempi versio, joka on hieman raaempi ja verisempi.

Elokuva oli tälläkin kierroksella oikein viihdyttävä ja mukaansa tempaava. Ainostaan vakoiluteknolgiaa oli aika kovasti syönyt ja se näytti erittäin vanhanaikaiselta, mutta toisaalta aikansa kuvalta. Myös tiimi vakoiluvehkeiden takana oli melko epäuskottava ja se koostui lähinna nuorista tulevista koomikkostaroista, mutta ei se onnistunut kumminkaan pilaamaan elokuvaa. Elokuva ei ole Tony Scottin paras, mutta mielestäni sinkoutuu sinne top kymppiin, ehkä jopa top vitoseen. Siinä on vainoharhaa, jännitystä, toimintaa ja huumoria kaikille, jotka eivät karta Will Smithiä Oscar-skandaalin jälkeen... tai sitä ennen.

"That's my blender."

- Kai Kumpulainen 6.4.2022