Desperado (1995)

Kun mahdollisuuteni  elokuvien vuokraamiseen ala-ja ylä-asteen välissä avautui, niin niitähän piti kantaa kahmalokaupalla joka päivä koulun jälkeen ja uppoutua näihin loputtomiin maailmoihin, joihin en ollut päässyt käsiksi vanhempien kautta, eli äärimmäisen väkivaltaisiin toimintaleffoihin tietysti. Yksi klassikko kautta aikain on hehkuttamani Leon, mutta on myös toinen suosikki, jota en ole syystä tai toisesta niin paljon mainostanut maailmalla. Se on yksi parhaista yhdeksänkymmentäluvun toimintaelokuvista nimeltä Desperado (1995). Tuo elokuva nosti ohjaaja Robert Rodriguezin maailman kartalle, mutta samalla se teki tähtiä näyttelijöistä, kuten Antonio Bandera ja Salma Hayek. Tämä El Mariachi trilogian toinen osa ja softreboot on omissa kirjoissani klassikko, joka teki minusta fanin kaikille elokuvan päänäytelijöille.



Elokuva jatkuu siitä, mihin El Mariachi jäi. Muusikko (Banderas) on menettänyt soittokätensä ja rakkaansa mafiapomo Mucolle. Kosto ei riittänyt vaan nyt hän aikoo asesalkkuineen hävittää kaikki mafiapomot yksitellen, apunaan muusikosta hurjaa tarinaa levittävä ystävä (Steve Buscemi). Seuraavana tappolistalla olisi Bucho (Joaquim de Almeida), mutta tie aseistettujen kätyreiden läpi Buchon luokse on kivinen.



El Mariachiin verrattuna Desperado näyttää visuaalisesti upealta. Toiminta on äärettömän viihdyttävää ja sarjakuvamaista over-the-top sirkusta. Hurttia huumoria viljellään juuri sopivasti, että katsoja viihtyy, mutta elokuva ei muuta komediaksi. Musiikki on loistavaa ja se onkin yksi elokuvan tärkeimmistä tekijöistä tunnelman kannalta. Omistin joskus soundtrackin tästä. Elokuva on kestänyt mielestäni aikaa loistavasti, eikä näytä vanhentuneelta juurikaan.

Elokuva on täynnä ikonisia kohtia, kuten Buscemin alussa kertoma liioiteltu tarina maailman isoimmasta meksikaanista, joka hoitelee koko baarin yksin. Se on yksi lempikohtauksistani elokuvahistoriassa. Toinen on alussa nähtävä Trion soittokohtaus, jossa mainion musiikin lisäksi hoidellaan yksi k-pää. Kolmas on Tarantinon vitsi baarissa. Neljäs on Danny Trejon hahmon toimintakohtaus. Viides on Banderaksen ja Salman pako palavasta kirjastosta (jos ei lempimiskohtausta lasketa) ja kuudes on lopun mittelö, jossa nähdään överitoimintaa ja mielikuvituksellisia kitarasalkku-aseita. Muitakin mahtavia kohtia on, mutta joutuisin selittämään koko elokuvan alusta loppuun. From Dusk till Dawn elokuvassa nähdään toiminnassa yksi alapää-ase, joka tässä vain esitellään ohimennen.



Näyttelijöistä Antonio Banderas on luotu El Mariachin rooliin ja tämän jälkeen hän näyttelikin melkein joka roolissa samaa hahmoa. Selma Hayek on ysäri-ihastukseni ja tajusin katsoessani tämän uudelleen, että se oli tämä elokuva, joka teki ensivaikutuksen minuun. Tässä Hayek on parhaimmillaan ja yllättävän tärkeä elokuvan toimivuuden kannalta. Joaquim de Almeida on oikein uskottava mafiapomo Bucho. Steve Buscemi heittää yhdet parhaimmat lainit koko elokuvassa ja alun kertomus maailman isoimmasta meksikaanista on ihan kultaa. Quentin Tarantino käy pyörähtämässä kuvassa ja kertoo ikimuistetavan kusi-vitsin. Muutenkin Tarantinon henki huokuu koko leffasta ja tarkistamatta faktoja voin kuvitella, että Rodriguez on saanut häneltä apua ja vinkkejä, varsinkin dialogikohtauksiin. Cheech Marin on yksi Rodriguezin luottonäyttelijöistä ja mainio baarimikkona. Danny Trejo heittää yhden ikimuistettavimmista rooleistaan lyhyessä kohtauksessa veitsiä heittelevänä Navajaksena, joka on todella cool hahmo. Hahmon kuolemastakin revitään hyvää huumoria. Alkuperäinen Mariachi Carlos Gallardo on tälläkertaa Campa. Toinen muusikko, joka kantaa arveluttavaa kitarasalkkua.



Tämä elokuva on ikisuosikkejani ja yksi parhaimmista ja viihdyttävimmistä toimintaleffoista, jonka toiminta, komedia ja musiikki toimivat kaikki täydellisessä tasapainossa. Ei suositella katsottavaksi kumminkaan ryppyotsaisesti, vaan huumorilla ja samalla siemaillen kusen lämmintä Cervezaa.

- Kai Kumpulainen 15.4.2020