Paul W.S. Andersonin Resident Evil - elokuvasarja (2002- 2016)

Vuonna 2002 parikymppiselle Kaitsulle ensimmäinen Resident evil leffa oli ihan toimiva pläjäys, jota tuli katseltua useampaankin kertaan. Elokuva perustui löyhästi pelisarjaan ja leffan oli ohjannut mm. Mortal Kombatista (1995) tuttu Paul W. S. Anderson. Tämä oli myös niitä ensimmäisiä DVD-levyjä joita tuli osteltua tuohon aikaan, joten kuvanlaatu ja ääni olivat tuohon aikaan huippuluokkaa. Senkin takia leffaa tuli pyöriteltyä useamman kerran. Mitä vanhemmaksi tulin ja mitä useampia jatko-osia sarjaan kertyi, sen heikomaksi mielenkiinto elokuvia kohtaan meni. Katsoin ne ehkä kerran kaikki, mutta muistikuvat olivat hatarat. Varsinkin tuohon aikaan ollut Zombie-buumi ja sen ylitarjonta vei mielenkiintoa vielä enemmän. Jossain vaiheessa rupesi kaikki Zombie-aiheiset elokuvat tökkimään. Muutama vuosi sitten päätin, että katson ne kaikki uudelleen, joten ostin koko leffasagan kattavan 4k uhd blu-ray boksin. Lähinna myös sen takia, että ekasta elokuvasta ei suomessa julkaistu koskaan kunnon blu-raytä. Sen halusin eniten nähdä uudelleen. No melkein 5 vuotta siinä meni, mutta nyt sain vihdoinkin katsottua kaikki elokuvat yhteen putkeen ja päätin niistä kirjoittaa pienet raportit tännekkin.

Paul W.S. Andersonin Resident Evil - elokuvasarja (2002- 2016)

Resident Evil (2002)

Ensimmäisessä Milla Jovovichin tähdittämässä elokuvassa on edelleen hyvä tunnelma vielä tänäkin päivänä. Se alkaa mysteerinomaisesti, eikä katsoja tiedä juuri sen enempää kuin Millakaan, tai siis muistinsa menettänyt Alice, että mistä on kyse. Juoni alkaa avautua ja homma onkin mukava sekoitus kauhua, toimintaa, mysteeriä ja scifiä. Aikansa industrialmetallimusiikki, sekä leffan score tukevat tätä toiminnallista kauhua täydellisesti. Suosikikseni taitaa nousta ihmisiä leikkaava laser-ansa. Ainut valittamisen aihe elokuvassa on jo aikanaan vaivannut pääörvänkönkäleen, eli "Lickerin" kehno CGI, mikä muistuttaa vanhaa peligrafiikkaa. Örkki on kumminkin elokuvan huipentuma ja se ei näytä kovinkaan hyvältä. Katselin making of-dokkarin, jossa näytettiin miten paljon aikaa ja vaivaa oli käytetty lickerin praktikaalirobottiin.  Animatroninen örkki näyttikin komealta. Harmi, että lopulliseen leffaan siitä ei ole jäänyt kuin millisekuntin väläyksiä. Myös Zombiet olivat vielä tässä vaiheessa lähinnä ihmisiä, joiden kasvot oli vain maalattu valkoisiksi. Myöhemmissä osissa maskeerauksiin tuli paljon eri variaatioita. Elokuva oli kumminkin kaikessa nostalgisuudessaan selkeästi paras näistä kuudesta elokuvasta. Ohjauksesta vastasi Paul W. S. Anderson.

Resident Evil: Apocalypse (2004)

Parin vuoden päästä ilmestyi jatko-osa ekalle Ressulle, joka jäikin pieneen cliffhangeriin. Tässä noustiin maanalaisesta hivestä maanpäälle ja toiminta sijoittui nyt itse Raccoon cityyn. Meno on entistä sarjakuvamaisempaa ja yliampuvampaa. Mukaan tuli pelistä tuttu hahmo Jill. Tämän elokuvan pääörkki oli tällä kertaa peleistä tuttu Nemesis, joka oli miniguneineen ihan siisti ilmestys. Muuten elokuva ei nouse sarjassa suosikikseni. Edellisen elokuvan mysteerin tuntu, sekä kauhuelementit ovat poissaan ja sarjakuvamainen toiminta, sekä yliselittäminen on vallannut kaiken ajan. Myös kummallinen ja sekava hidastustehoste pilasi tunnelmaa rutkasti.  Elokuva jää jälleen odottamaan jatkoa. Ohjauksesta vastasi Alexander Witt, joka ei ole ohjannut juurikaan muuta merkittävää.

Resident Evil: Extinction (2007)

Kolme vuotta myöhemmin ilmestyi tämä "Mad Max"-ressu. Maailma on mennyt siihen jamaan, että lähes kaikki ihmiset ovat kuolleet, tai muuttunet zombeiksi ja itse maapallo on hiekkaa täynnä oleva postapocalyptinen "mad max"-maailma. Leffasta ja sen maailmasta  tulee paljon mieleen pari vuotta myöhemmin ilmestyneet Terminator: Salvation (2009) ja Doomsday (2008). Ilmeisesti tuollaiselle Mad max-tyyliselle leffalle oli taas kysyntää, eikä Fury Road ilmestyisi vielä useaan vuoteen. Tavallaan olen aina pitänyt leffan postaposta maailmasta, mutta tällä kierroksella elokuva ei herättänyt hirveästi tunteita. Mukana oli tälle kertaa peleistä tuttu hahmo Claire ja leffan erikoishirviöinä nähtiin tällä kertaa taivaan peittävä zombie-varislauma. Alice oli saanut yliluonnolisia voimia T-viruksesta ja oli käytännössä supersankari. Toimintaa oli jälleen enemmän kuin kauhua. Tässä vaiheessa kehiin tuli Iain Glenin näyttelemä Dr. Alexander Isaacs. Ohjaajana toimi mm. Highlandereista (1&2) ja musavideoista tuttu Russell Mulcahy. Kaikesta huolimatta tämä nousee top. kolmoseen tästä sagasta.

Resident Evil: Afterlife (2010)

Tämän elokuvan alkukohtaus on yksi elokuvasagan suosikeista. Se on niin häpeämätön Matrix-pastissi, että oksat pois. Milla on pukeutunut kumipukuun, joka on kuin suoraan Matrixista. Hyökkäys hiveen muistuttaa todella paljon Matrix-elokuvia hidastuksineen, taistelukohtauksineen ja seinien hajoamisineen. Myös Wesker-pahis aurinkolaseineen käyttäytyy, kuin Agentti Smith Matrixista. Tästä kaikesta tulee mieleen joko Bollywoodin Matrix-parodia, tai suora ripoffi. Alkukohtaus on hyvin viihdyttävää roskaa siis. Kun tästä kaikesta selvitään, elokuvan luonne ja visuaalinen tyyli muuttuvat täysin. Kaikesta tulee masentavan väritöntä ja epäaidon näköistä. Ihan kuin alkukohtaus olisi joku irrallinen lyhäri ja nyt alkaisi se "oikea" elokuva. Millankin ulkoasu muuttuu täysin. Loppuleffa onkin melko tylsää greenscreen haahuilua kerrostalossa ja huomaa, että tässä on yritetty käyttää 3d-tekniikka mahdollisimman paljon. Se kun oli juuri tuolloin kovasti muodissa leffateattereissa. Voisi puhua jopa 3d-esittelydemosta.  Jälleen kerran Alice kerää ympärilleen uhrattavan ihmisköörin, joilla ei ole persoonallisuutta, eikä heistä kestään välitä pätkääkään. Tällä kertaa speciaaliörkkinä oli Executioner, joka oli erittäin cool ja leffan parasta antia. Se tosin heilui noin 5 min. kuvassa yhteensä. Jos alun matrix kohtausta ei lasketa on loppuelokuva heikointa ressua tähän mennessä. Ohjaajaksi palasi Paul W. S. Anderson.

Resident Evil: Retribution (2012)

Retribution jatkuu suoraan edellisen osan loppukohtauksesta. Tässä vaiheessa kaikki tuntuu täysin turhalta. Pelastettavat ihmiset eivät pelastu, vaan kuolevat aina viimeistään seuraavan elokuvan alussa. Myöskään persoonottomat sivuhenkilöt eivät pysy hengissä kovin pitkään. Saati edes päähenkilö Alice. Mutta ei hätää. Alicea myöten kaikkia hahmoja on kloonattu loputtomasti Umbrella korporaation pesässä ja niitä riittää tapettavaksi. Mielenkiinto ei vaan meinaa katsojalla riittää. Tässä osassa hivessä on monta eri osiota, jotka muistuttavat tunnettuja kaupunkeja, tai niiden osia. Nämä ovat kuin pelin eri tasoja joita suoritetaan läpi non-stop-toimintana. Kauhusta ei voi oikein puhua enää ollenkaan, vaan sarja alkaa olla tasolta toiselle siirtyvää pelimäistä supersankaritoimintaa ilman tippaakaan draamankaarta tai hahmojen kasvua. Kuin tekoäly olisi luonut generaattoristaan geneeristä, tosin aikanaan näyttävää toimintademoa erilaisissa lavasteissa. Aloin olla tässä vaiheessa sarjaa jo vähän kyllästynyt kaiken saman toistoon, varsinkin kun pahiksetkin syntyivät kuoltuaan uudelleen kokoajan ja aina vaan uusia hivejä syntyi ympäri maapalloa. Kaikki oli ihan saman tekevevää. Eikä panokset olleet enää järkeviä. Mukaan tuli nyt peleistä tuttu hahmo Ada Wong ja ensimmäisen osan kuolleita hahmoja putkahteli klooneina muistuttamaan olemassa olostaan. Tämä ei pelastanut tilannetta. Ohj. Paul W. S. Anderson.

Resident Evil: The Final Chapter (2016)

Neljä pitkää vuotta myöhemmin saimme vihdoinkin leffasarjalle päätösjakson, koska saga oli kestänyt jo huimat 15 vuotta, vaikka se olikin mennyt aikoja sitten aivan eri urille, kuin alkuperäinen kauhupelisarja. Milla oli sarjan aikana saanut supervoimia ja menettänyt niitä vuorotellen. Tässä viimeisessä jaksossa Ian Glenin Dr. Alexander Isaacs tekee paluun useampanakin kloonina. Täytyy myöntää, että mies on kyllä hyvää pahisainesta. Ensimmäistä kertaa elokuva näyttää halvalta tv-sarjan jaksolta, siinä missä edelliset osat olivat pienestä budjetistaan huolimatta osanneet näytellä kesän megablockbustereita. Elokuvan tyyli on todella hämärä niin, että mitään ei meinaa nähdä, jos ei katseluhuone ole täysin pimeä. Elokuva on kyllä mukavan likainen ja rosoinen ilmeeltään. Eniten häiritsi nuo sekavat leikkaukset toimintakohtauksissa, jotka toivat mieleen kehnon Bondin, Quantum of Solacen. Myös heiluva käsivarakamera oli tuskaista seurattavaa. Niistä kun ei meinannut saada mitään selvää. Kaikesta huolimatta pidin tästä rehellisen halvan näköisestä leffasta jotenkin enemmän, kuin kahdesta edellisestä, hyvin muovisen oloisesta cgi-efektikarkelosta. Tässä oli jotain semmoista hyvää ysärin roskaleffojen fiilistä. Tätä korosti pahisten taistelutankit, joista tuli myös mieleen tietyt ysärileffat. No leffa ei itsessään ollut kovinkaan mahtava, mutta pidin loppukohtauksessa nähtävästä twististä, joka nivoi kaiken edellä nähdyn yhteen mukavaksi paketiksi. Ensimmäistä kertaa juoni oli jotenkin edes mielenkiintoinen. Jälleen kerran mukana oli jotain sivuhahmoja, joita tapettiin menemään pitkin leffaa, mutta niistä ei jäänyt mitään mieleen. olin kumminkin tyytyväinen, että leffasarja tuli vihdoinkin päätökseen ja pääsin katselemaan jotain vähän fiksumpaa välillä. Liekkö olen tullut vähän liian vanhaksi näille ressuille, ollekseni kohdeyleisöä. Ohj. Paul W. S. Anderson.

Katsottuani kaikki kuusi elokuvaa yhteen putkeen, täytyy todeta, että nämä elokuvat ovat varmasti sanakirjassa siinä kohdassa, jossa käsitellään aihetta "aivot narikkaan-elokuva". Ne eivät antaneet minkäänlaisia tunnelatauksia, siinä mielessä, että hahmoille olisi rakennettu jonkinlaista draamankaarta tai kasvua. Suurin osa hahmoista oli vain siksi mukana, että niitä saataisiin tapettua eri keinoin, mutta kuolemat eivät sinänsä tuntuneet missään, koska hahmot olivat niin kasvottomia. Samoin pahikset olivat pahoja vain sen takia, että ne olivat tarinan pahiksia. Todella geneerisiä ja persoonottomia sellaisia. Voisi puhua lauantaiaamun piirrossarja pahiksista. Leffoja voisi kuvailla siten, että mitä syntyy kuin 12-15 vuotiaat pojat miettivät, mikä heidän mielestään on siistiä, tai oli siistiä elokuvissaa vuosina 2002-2015. No tietenkin Zombiet, laserit, möröt, matrix hidastukset ja joka jaksossa alasti vilahtava Milla Jovovich. Pienissä erissä tämmöinen videopelimäinen viihdekimara voi toimiakkin, varsinkin kaveriporukassa ja tuopin ääressä, mutta jos näitä katsoo 6 kappaletta putkeen analysoiden näkemäänsä, voi se tuntua turhan raskaalta matkalta. Jäi näistä allekirjoittaneelle käteen roppakaupalla hyviä biisejä, joita bongailin pitkin elokuvia. Ihan heti en jaksa näitä uudelleen katsoa. Enkä taida jaksaa katsoa muitakaan Resident evil aiheisia elokuvia, sarjoja tai animaatioita mitä näiden jälkeen on tullut. Ainakaan tänä vuonna. Ensimmäiselle osalle jätän paikan sydämeeni siksi, koska se nostalgisuudessaan muistuttaa hyvistä nuoruusajoista.

- Kai Kumpulainen 31.5.2025