Katselin nyt neljännen kerran vuoden 2011 tulkinnan Conan Barbaarista. Elokuvahan on ilmeisesti aika huonona pidetty ja jossain piireissä jopa vihattu, varsinkin ihmisten keskuudessa, joille vuoden 1982 Conan Barbaari elokuva on pyhä. Ja ymmärrän toki sen. Itse olen aina pitänyt elokuvaa viihdyttävänä seikkailupakettina ja ajattelin hieman kirjoittaa ajatuksia siitä, että miltä se näyttää omaan silmään nyt kohta 10-vuotta julkaisemisen jälkeen... Conan The Barbarian (2011) (Luetaan Morgan Freemanin äänellä, koska hän on myös elokuvan kertojaääni): Khalar Zym etsii maagisen luisen kypärän palasia läpi Hyboriaalisen ajan. Hän murhaa Conanin isän ja samalla tuhoaa koko kylän, löytääkseen viimeisen palasen kypärään. Nuori Conan selviää hengissä tästä, minkä jälkeen hän vaeltaa vuosikymmeniä, toimien varkaana, merirosvona ja soturina. Lopulta Conan etsii Khalar Zymiä kosto mielessään. Matkallaan hän joutuu taistelemaan hirviöitä, Zymin kätyreitä ja Mariqueta, voimakasta noitaa vastaan...

 Nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus, että toiminta-, fantasia- tai scifileffan sankarina toimii nainen ja kunnon miehiset miessankarit ovat muinaisaikojen muistoja. Mutta näin ei ollut 80-luvulla ja olikin poikkeuksellista nähdä Red Sonjan kaltainen girl power-elokuva tuona aikana. Varmistaakseen, että leffaa kävisi edes joku muinaissovinisti katsomassa, oli leffaan palkattu mukaan miesten mies Arnold Schwarzenegger. Tämä johti siihen, että leffaa markkinoitiin enempikin Arska-leffana ja suuren suosion saaneiden Conan-leffojen jatkona, kuin pelkkänä Brigitte Nielsen-elokuvana. Vaikka Red Sonja kuuluukin samaan universumiin Conan Barbaarin kanssa ja tämä on selkeä Conan spinoff-elokuva, niin tuotantoyhtyiön oikeuksien puuttuessa Arskan hahmon nimi onkin tällä kertaa Kalidor. Muutaman kerran tämän lapsena nähneenä, en koskaan huomannut, että Conanin nimi olisi muutettu ja tajusin tämän faktan vasta aikuisiässä. Silti pidän tätä jatkumona kahdelle ekalle Conan-elokuvalle. Fanit ovatk

 90-luvulla ennen ensimmäisen Matrixin tuloa, toimintaelokuvat olivat hyvin pitkälti sitä, että toimintasankari syöksyy kahden pistoolin kanssa poikittain halki ilman ja samalla ampuu pahiksia niin pirusti. Yleensä aseiden tehoa on vielä liioiteltu niin, että vastustajat lentävät ilmassa taaksepäin metrikaupalla. Yksi tyylikkäimmistä tällaisista elokuvista on ysäsuosikkini Last Man Standing (1996). Se on myös yksi suosikki Bruce Willis-elokuvista herran kultakaudelta ennen, kun miehen ura lähti alamäkeen 2000 ja 2010-luvuilla. Bruce Willis teki monta loistavaa elokuvaa 80- ja 90-luvuilla ja tämä on yksi niistä, joita olen katsellut nuorena eniten. Se ei ole täydellinen elokuva, mutta se on erittäin tyylikäs, viihdyttävä ja erottuu genressään edukseen. Itseasiassa elokuvan genreä on vaikea määritellä, koska se on sekoitus montaa eri genreä. Elokuvan melko simppeli tarina pohjautuu  Akira Kurosawan Yojimbo – onnensoturi elokuvan tarinaan ja myös toisen sitä lainanneen Sergio Leonen Koura

  Kävin viime yönä katsomassa Christopher Nolanin uusimman elokuvan Tenetin leffateatterissa ja ajattelin kirjoittaa siitä muutaman sanan. Tenet (2020) Juoni lyhykäisyydessään: Protagonistin täytyy pelastaa maailma mielipuolisen miljonäärin suunnitelmalta tuhota se ja samalla pelastaa miljonäärin vaimo ja poika hullun kynsistä. Apuna hän pääsee käyttämään laitetta, joka kääntää ajan suunnan. Samaa laitetta käyttää myös pahis.... ... Eli aikalailla Nolanin versio perus James Bond- juonesta. Ihan ensisekunteilla olin aivan tulessa, koska kuvauspaikkana ensimmäiselle kohtaukselle oli käytetty Tallinnassa sijaitsevaa Linnahallia, jossa juuri kaksi kuukautta siten itse kävin.  Muutenkin kaikki Tallinnassa kuvatut kohtaukset näyttivät tutuilta. Oli todella piristävää nähdä tällaisia maisemia näinkin ison kaliiberin leffassa. Muutenkin elokuva näytti hyvin eurooppalaiselta ja muistutti hyvässä mielessä jotain ruotsalaista, tai norjalaista rikoselokuvaa ulkoisesti. Visuaalisesti elokuva näytt

 Katselin pitkästä aikaa Stallonen Demoliton manin. Olen katsonut elokuvan useasti nuorempana. Sen ilmestyessä se oli yksi lempparileffoista. Muistikuvat olivat hieman synkästä ja rankasta tieteisleffasta, jossa on kumminkin jonkin verran keventävää huumoria. Muistin myös, että leffassa on brutaalia väkivältää. Nuorempana pidin tätä sellaisena "myöhempien aikojen"-Stallone elokuvana ja sisarleffana Judge Dreddille, miehen kasarituotannon ollessa sitä kulta aikaa. Nykyään, kun on taas tämä "ehtoo puolen"-Stallone kausi, on Demolition mankin siirtynyt lähemmäs sitä Stallonen kultakautta. Yllätyin elokuvan tulleen jo 1993. Muistin, että se olisi lähempänä 95-96 vuotta, koska juuri sen ajan leffalta se vaikuttaa. Se mikä tekee tästä elokuvasta sellaisen "myöhempien aikojen"-Stallone elokuvan, on se, että Arskan Last Action Hero-elokuvan tavoin se on alkoi naureskelemaan kasarin koville toimintasankareille ja tekemään heistä parodiaa (kunnioittaen tietenkin). O