Tilaajat

Pay The Ghost (2015)



Tuli katsottu pitkästä aikaa  elokuva televisiosta. Laitoin vain telkun auki ja Nicholas Cage siellä hääräili jotain kiinnostavaa, ja hups. 2 tuntia elämästä meni sinne mainoskatkoineen. En ole katsonut televisiosta suorana lähetyksenä elokuvaa vuosikausiin. No jotain jännää tässä tapauksessa oli, kun se piti saattaa loppuun, vaikka välillä meinasi usko loppua ja seuraava työpäiväkin kärsi valvomisesta. Kyseessä on Uli Edelin ohjaama Pay The Ghost, vuodelta 2015.

Elokuvan alussa Nico Cage lähtee poikansa kanssa katsomaan New Yorkin kaduille Halloween-kulkuetta, mutta pahaksi onneksi pieni poitsu katoaa väkijoukkoon ja Cage ei häntä löydä, vaikka kuinka etsii. Perheen äiti Sarah Wayne Callies (Prison Break) siitä suivaantuu ja välit Cageen huononevat. Vuoden päivät Cage etsii poikaansa huonolla menestyksellä, kunnes hän rupeaa näkemään ja kuulemaan outoja asioita. Äitikin saadaan mukaan etsintä reissulle, kun hän pääsee todistamaan yliluonnollisia asioita...

Elokuva meni nopeasti eteenpäin ja se oli helppo katsoa, mutta toisaalta se ei herättänyt vahvoja tunteita mihinkään suuntaan. Kutsun tällaisia höttöjä "kevyt kauhuksi", jossa jännimmillään nähdään joku Jump scare, tyyliin: mies katsoo ulos ikkunasta tarkkaavaisesti kunnes ikkunaan välähtää pelottava naama ja kova ääni. Efektit olivat ihan ok, mutta hieman juustoisen näköiset välillä. Mieleeni tulikin elokuvan cgi:stä Cagen toinen leffa Ghost Rider. Myös New Yorkissa lentelevät korppikotkat olivat enempi huvittavia, kuin pelottavia. Jotenkin ne eivät istu katukuvaan. 

Tarina oli aika kliseinen ja geneerinen yliluonnollinen kummittelu. Hommasta puuttui vaaran tuntua ja munaa. Loppuun olisin toivonut jotain shokeeraavaa käännettä, mutta tässä mentiinkin turvallisesti happy end-linjalla. 

Kyllä tämän kerran katsoo vaivattomasti, mutta helposti hukkuu unohdettavien suohon. Päänäyttelijät tekivät tästä katsottavan, ja he olivatkin oikein hyviä, kaiken epäuskottavuuden keskellä. Jos olet kova Cage-fani, niin saat tästä enemmän irti, mutta paatuneet kauhun katsojat älkää vaivautuko.

- Kai Kumpulainen 28,11,2019






Kommentit

Tämän hetken suosituimmat arvostelut

Heikki Silvennoisen muistoa kunnioittaen (1954-2024)

Rendel: Cycle of Revenge (2024)

Jouluelokuva: Die Hard - Vain Kuolleen Ruumini Yli (1988)

Rankataan Jack Ryan-elokuvat

Jurassic Park maratoni, arvostelussa 1, 2 ja 5

Ensifiilikset: Joker: Folie à Deux (2024)

Jouluelokuva : Batman Returns (1992)

Onnellinen Mies (1979)

Game of Thrones (2011-2019)

The Hunt for Red October - Punaisen Lokakuun Metsastys (1989)