Tilaajat

Assassin's Creed (2016)


Millainen elokuva saadaan kun otetaan 125 miljoonaa dollaria, Michael Fassbender ja Jeremy Irons. Ei ilmeisesti hyvää, vaikka kaiken jären mukaan tuon pitäisi olla automaattisesti mahtava.

Katselin vihdoinkin ostamani Assassins Creed-elokuvan, vuodelta 2016. Poika on xboxilla pelaillut viimeaikoina näitä ja olen itsekkin aikanaan pc:llä niitä testaillut ja ajattelin, että leffakin saattaisi olla jollain tasolla ok, kun trailerikin näytti oikein hyvältä. Edes viihdyttävää toimintaa luulisi olevan.
Eipä se ollut.

Ensinnäkin jo alussa rupesi ärsyttämään visuaalinen tyyli, joka hetken oli ihan hieno. Eli kaikki henkilöt on kuvattu vastavaloon, tehden niistä melkein siluetteja ja yksityiskohtia on vaikea nähdä. Samoin kasvoja. Kaikki maisemat kuvattu niin, että aurinko on aina laskemassa ja heijastuu kameraan. Samalla ilmassa leijuva pöly ja hiekka peittävät loputkin näkyvyydet. Tämäkin on tehty varmaan cgi:llä ja näyttääkin, että grafiikkaa tehdessä tehot eivät ole riittäneet hienojen paikkojen tekemiseen, niin kaikki on peitetty visuaalisilla kikoilla.

Toiseksi kaikki hienot stuntit ja taistelukohtaukset on pilattu sillä, että kuva leikataan nykyaikaan juuri kun olet näkemässa mitä tapahtuu. Jos assasiini lyö jotain, niin salamannopeasti kuva vaihtuu nykyhetkeen.

Kolmanneksi, vaikka leffaan on saatu kovia näyttelijöitä, niin yksikään ei näyttele vaan seisoo ilmeettömänä paikallaan ja lausuu vuorosanoja ilman mitään tunnetta tai samaistumispintaa. Kenestäkään ei välitä ja kukaan ei ole kiinnostava, pois lukien Fassbender, joka yrittää kaikkensa tehdäkseen tästä jotenkin siedettävän elokuvan, mutta kaikki työ valuu hukkaan. Kaikki ovat vain onttoja puhuvia päitä.

Neljänneksi juoni on sekavasti ja epäkiinnostavasti kerrottu, ja jos et tiedä peleistä mitään, mielenkiinto herpaantuu tosi nopeasti ja tekee mieli kelata.

Viidenneksi koko leffa on yksi iso tyylivirhe. Tästä olisi saanut joko hauskan värikkään seikkailuelokuvan parkour-stunteilla, tai sitten vaikka matrix-tyylisen skifin, koska animus muistuttaa mielestäni matrixia, mutta tässä onkin lähdetty virittämään supervakavaa muka-uskottavaa, harmaata ja synkkää aikuisten thrilleriä, joka yrittää taiteellisuudellaan matkia jotain uutta blade runneria, mutta paukut eivät riitä lähellekkään sen tyylikkyyttä.

Tämä ei ole edes sellainen perus, peleihin perustuva kalkkuna, joka olisi kökköydessään viihdyttävä, vaan laadukas, mutta ontto ja puuduttava 125 miljoonan mokaus.

En spoilaa paljoa, jos sanon, että ihan lopussa, kun ajattelin, että nyt varmaan tulee se loppu kliimaksi ja hienoa toimintaa, niin ukot jää poseeraamaan ja seisomaan katolle ja tuleekin lopputekstit. Se kruunasi kaiken pettymyksen.

Jos jotain positiivista pitää löytää, niin se oli hyvä juttu, että 1400-luvun espanjassa todella puhuttiin espanjaa, Fassbender muistutti välillä, kuinka kovasta näyttelijästä on kyse ja visuaalinen ilme oli hetkittäin ihan siisti. Tästä saisi ainakin hienon trailerin väännettyä.

Unohdettava ja katsomiskelvoton megaleffa.

- Kai Kumpulainen 27.6.2019





Kommentit

Tämän hetken suosituimmat arvostelut

Heikki Silvennoisen muistoa kunnioittaen (1954-2024)

Rendel: Cycle of Revenge (2024)

Jouluelokuva: Die Hard - Vain Kuolleen Ruumini Yli (1988)

Rankataan Jack Ryan-elokuvat

Jurassic Park maratoni, arvostelussa 1, 2 ja 5

Ensifiilikset: Joker: Folie à Deux (2024)

Jouluelokuva : Batman Returns (1992)

Game of Thrones (2011-2019)

Onnellinen Mies (1979)

The Hunt for Red October - Punaisen Lokakuun Metsastys (1989)