Reverant (2015)
Katsoin pääsiäisen kunniaksi Alejandro González Iñárritun ohjaaman elokuvan Revenant (2015). Olin pantannut tätä leffaa pitkään, koska tiesin pitäväni siitä, mutta samalla en löytänyt täydellistä hetkeä keskittyä siihen 100 prosenttisesti. Nyt oli sitten sen aika.
Tositapahtumiin ja sen pohjalta kirjoitettuun romaaniin Revenant: Kostaja (2003) perustuva elokuva kertoo turkismetsästäjä Hugh Classin huikean selviytymis ja kostotarinan Missourijoella, raahautuen 300km karhun raatelemana pakkasessa kosto mielessä.
Leonardo Dicaprio esittää Hugh Classia Oscarin edestä, vaikka vuorosanoja on niukasti. Koska tarinoissa sankarin hienous on aina verrattavissa arkkivihollisen hienouteen, antagonistina nähdään loistava Tom hardy, joka vetää yhden parhaista rooleistaan häikäilemättömänä John Fitzgeraldina.
Olen aina pitänyt leffoista, jotka ovat synkkiä, karuja, likaisia kuvauksia, realistisine haavoitumisineen ja harmaine väriskaaloineen. Tässä on siinä onnistuttu täydellisesti. Kaikki on niin karua, että se on kaunista. Leffa on muuten visuaalisesti todella kaunis ja jokaista ruudulla näkyvää kuvaa on ilo katsella, alusta loppuun. Maisemat ovat järkyttävän hienoja ja kuvakulmat täydellisiä. Visuaalisesti leffa on täydellinen.
Olen myös aina pitänyt kostotarinoista. Siinä on aina jotain tyydyttävää, kun vääryys saadaan kostettua. Tässä simppelistä kostotarinasta on tehty suorastaan taidetta.
Huumoria leffassa ei ole ollenkaan ja onkin hienoa nähdä näin toimiva tarina, ilman väkinäistä ja pakollista hollywood huumoria.
Leffalla on pituutta reippaasti, mutta se lisää elokuvan eeppisyyttä, enkä missään vaiheessa katsellut kelloa.
Suotta minä panttasin tätä niin monta vuotta, olihan se huikea kokemus.
- 22.4.2019 Kai Kumpulainen
Kommentit
Lähetä kommentti