Road (2009)
Minulla on joku ihmeellinen fiksaatio harmaisiin, karuihin, synkkiin ja ilottomiin elokuviin ja aina välillä haluan katsoa jotain todella ankeaa ja masentavaa. Siksi tiesin pitäväni John Hillcoatin ohjaamasta postapocalyptisestä draamasta TIE (the road, 2009). Jostain syystä kumminkin venytin elokuvan katsomista 10 vuotta ja blu-ray lepäsi kaapissa pitkään. Nyt tuntui siltä että olisi sopiva hetki katsoa tämä pois, kun päiväkin on niin harmaa.
Elokuvassa Viggo Mortensen vaeltaa loputtomassa harmaassa ja rappeutuneessa postapocalyptisessä maailmassa poikansa Kodi Smit-McPheen kanssa yrittäen selviytyä nälästä ja kannibaaleista. Matkalla tulee vastaan mm. Robert Duvall ja Guy Pearce. Charlize Theron nähdään takautumissa perheen äitinä.
Tarina on karu, mutta kiehtova. Vaikka leffa on hidastempoinen draama, ei missään vaiheessa ehtinyt tulla tylsää. Elokuva on sukua myöhemmin julkaistulle Maggielle, joka toi zombiet realistiseen maailmaan. Tämä voisi sitten olla mad max tuotuna oikean maailmaan, ilman fantasiaa ja viihdepläjäystä. Samana vuonna ilmestyi myös Book of eli, joka vaikutti tämän sukulaiselta, mutta olikin lopulta enempi sitä toiminta osastoa. Tässä leffassa ei ole voittajia ja hyvän ja pahan raja on häilyvä, vaikka se teemana onkin. Kokoajan kiikutaan sillä rajoilla, että kannattaisiko pienen pojankin vaan laittaa luoti päähän, vai jatkaa matkaa vielä hetken.
Olin kuullut, että elokuva on raskas, varsinkin jos on omia lapsia, mutta olin tähän ilmeisesti henkisesti valmistautunut, koska se ei jättänyt mitään pahempia olotiloja.
Maisemat olivat karuudessaan ja harmaudessaan todella hienoja ja kauniisti kuvattu. Oikeaa rappiotaidetta. Tällaisesta olen diggaillut aika pitkään.
Tämä oli hieno leffa ja kokemus, mutta seuraavaan kertaan saattaa mennä taas se 10-vuotta ennen kun katson uudelleen. Suosittelen ainoastaan tämän henkisten leffojen ystäville.
- 14.6.2019 Kai Kumpulainen
Kommentit
Lähetä kommentti