9-10-vuoden iässä tuli lueskeltua erittäin jännittävää Kalma-sarjakuvalehteä, jossa DC-comics julkaisi pelottavampia Vertigo-tarinoitaan. Lehden sivuilla nähtiin mm. Neil Gaimanin luoman Sandmanin, Constantinen ja Swamp Thingin karmaisevia seikkailuita. Sandmanin unenomaisten tarinoiden lukeminen jatkui myös myöhemmällä iällä vuosi kausia. Kiitos siitä paikalliskirjaston laadukkaan aikuistensarjakuvaosaston. Sandmanin tarinat olivat sen verran kiehtovia, että melkein kolmekymmentä vuotta odottelin varovaisesti elokuva-adaptaatiota. Nyt, kuin varkain, Netflix julkaisi yllättätyksekseni sarjakuvaan pohjautuvan sarjan. Olin hieman täpinöissäni, mutta koska odotus oli kasvanut niin pitkäaikaiseksi, en uskaltanut olla liian innoissani, ettei tule valtavaa pettymystä... mutta tuliko se silti? The Sandman (Season 1, 2022) Itse sarjakuvassa ei ollut varsinaista jatkuvaa juonta, vaan se koostui erillisistä episodeista ja unenomaisista kauhutarinoista, joissa unien valtias, Morfeus kyläili. Kos

Nicholas Cagen uudehko elokuva "Pig" kertoo kovasta kaverista, jonka possu-kaveri kidnapataan. Hän lähtee pyssyt paukkuen kostoretkella, John Wick-tyyliin. Ainoastaan koira on korvattu possulla ja tyylilaji on hieman taiteellisempi, kuin Wickissä, muuten samaa kauraa. Vai onko... Pig (2021) Nicholas Cage on metsässä asuva hilainen erakko, joka elelee tryffelipossunsa kanssa, keräillen tryffelisieniä ja myyden niitä asiakkaalleen Amirille (Wolff). Eräänä yönä hänen possunsa varastetaan ja hän lähtee kaupunkiin hakemaan possuaan takaisin, apunaan vastahakoinen Amir... Pig onnistuu yllättämään useita kertoja elokuvan aikana. Normaalisti olen kokeneena katsojana oppinut elokuvaa katsoessani  arvailemaan juonia pitkälle etukäteen. Pig on siitä loistava, että se väistää jokaisen ennakkoarvauksen tekemällä asiat aivan toisin. Joka kerta kun luulin tietäväni mitä seuraavaksi käy, leffa veti maton jalkojen alta ja löi tiskiin jotain paljon mielenkiintoisempaa ja tavanomaisesta poikke

Arto Paasilinnan kirjaan perustuva Risto Jarvan elokuva Jäniksen vuosi (1977) on yksi suosikkielokuviani suomalaisesta tarjonnasta. Sen lisäksi olen aina pitänyt todella paljon ranskalais-amerikkalaisesta näyttelijästä Christopher Lambertista . Se mikä on mielestäni todella mielenkiintoista on se, että Ranskassa on tehty vuonna 2006 elokuva Arto Paasilinnan Jäniksen vuodesta ja siinä Litjan tilalla Vatasta näyttelee itse Christopher Lambert. Kun vastaan tuli sattumalta jokin vuosi sitten tieto tästä, oli elokuva pakko hankkia käsiin, nähdäkseni, että minkälaisesta teoksesta on kyse. Nyt vihdoinkin pääsin sen näkemään. Elokuvan on ohjannut Marc Rivière. Jäniksen Vuosi  (Ransk. Le Lièvre de Vatanen, 2006) Tom Vatanen (Lambert) on oravanpyörään kyllästynyt toimittaja. Eräänä päivänä hän työkaverinsa kanssa törmää autolla jänikseen, joka lentää metsään. Huolestunut Vatanen lähtee katsomaan, kuinka jänölle kävi. Jäniksen löytäessään hän tulee siihen tulokseen, että ei enää halua palata au

Kun olin todella nuori, äitini kertoi minulle suosikkielokuvastaan Yksi lensi yli käenpesän . Hän kertoi juonen niin tarkkaan, että minun ei tarvinnut edes katsoa leffaa, kun näin sielunisilmillä tapahtumat. Ehkä sen takia alitajuisesti en ole halunnut sitä visiota pilata ja katsoa tätä, ennen kuin nyt (2018). Olen sitä kyllä vuosikymmenet harkinnut, mutta nyt päätin vihdoinkin ottaa härkää sarvista ja vo i pojat mikä leffa se olikaan, vaikka tiesinkin loppuratkaisun. Yksi lensi yli käenpesän (engl. One Flew Over the Cuckoo's Nest, 1975) "Nippelitieto: Yksi lensi yli käenpesän (engl. One Flew Over the Cuckoo's Nest) on vuonna 1975 ensi-iltansa saanut Miloš Formanin ohjaama elokuva, joka perustuu Ken Keseyn kirjoittamaan samannimiseen romaaniin. Elokuva oli toinen, joka voitti kaikki viisi tärkeintä Oscar-palkintoa (paras elokuva, paras miespääosan esittäjä, paras naispääosan esittäjä, paras ohjaus, paras käsikirjoitus) sitten vuonna 1934 ilmestyneen elokuvan Tapahtui erään

Ghostbusters oli minulle lapsuudessa ja nuoruudessa yhtä kova juttu, kuin monelle muulle ikäiselleni. Katsoin molempia leffoja kymmeniä kertoja, omistin kaikki Suomessa julkaistut sarjakuvat, omistin leluja, katsoin piirrossarjaa (sitä The Real.. versiota) ja pelasin kavereilla videopelejä mm. Commodore 64:lla. Voi sanoa, että olin aika kova fani ja nämä kaverit olivat minun sankareita. Olin jopa niin kova fani, että pidin melko paljon myös vuoden 2016 rebootista, vaikka eihän se mikään "hyvä" elokuva ole, mutta tarpeeksi viihdyttävä, hauska ja täynnä bongailtavaa. Siksi olin melko pettynyt, kun en päässyt elokuvateattereihin näkemään uusinta Ghostbusters elokuvaa vuodelta 2021. No nyt vihdoin sain sen käsiini ja pääsin sen näkemäään, ilman minkäänlaista spoilaantumista. Voi pojat, mikä leffa! Koitan itsekkin välttää spoilereita tekstissä. Ghostbusters: Afterlife (2021) Omituinen (tomu)farmari heittää henkensä ja hänen katkera rahapulassa oleva tyttärensä muuttaa asumaan isän

Tiedätte varmaan sen tunteen, kun miettii päässään jotain vanhempaa elokuvaa, jonka haluaisi katsoa pitkästä aikaa uudelleen ja hetken kuluttua se tuleekin televisiosta tai ilmestyy striimauspalvelun etusivulle. Minulle kävi tämä ilmiö, kun muistelin yhtä elokuvaa, jonka olen viimeksi nähnyt 2000-luvun alussa ja muistikuvat olivat hyvinkin positiiviset. Juuri kun mietin, että mistähän sen saisin käsiini, niin tämä elokuva oli laitettu blu-ray julkaisuna paikallisen kirjaston hyllyyn suosituksiin. Siitä sen sitten nappasin ja jo samana iltana pistin koneeseen pyörimään. Olen aina diggaillut elokuvista, jotka kertovat musiikin historiasta, tai jonkun artistin elämäkerran. Lähinnä rockmusiikki on kiehtonut, koska sillä on niin värikäs historia (muutkin genret ovat toimineet hyvin). Tällä kertaa palattiin aikaan 60-70-luvun taitteeseen, jolloin hippimusiikki sai väistyä glamrockin ja proto-punkin tieltä. Kyseessä on Todd Haynesin (I'm not there) ohjaama Velvet Goldmine, vuodelta 1998.

  Kaikki muistaa 90-luvulta Coolion Gangsta's Paradise biisin ja elokuvan, jolla kappale nousi hititksi, eli Michelle Pheifferin näyttelemän Dangerous Minds - Levottomat sielut . Elokuvassahan opettaja joutuu käyttämään ovelia keinoja saadakseen ghettokoulun luokkalaiset kiinnostumaaan opiskelusta gangstailun ja pahuuksien puuhailun sijaan. Pari vuotta myöhemmin tuli Samuel L. Jacksonin tähdittämä elokuva, jossa oli sama idea, mutta tällä kertaa möyrittiin sellaisessa epätoivon suossa, että Levottomat sielut oli aivan lastenleikkiä näihin ganstereihin verrattuna. Jos Dangerous minds oli enempi opettavainen nuorisoelokuva, niin tämä leffa oli aikuisille suunnattu inhorealistinen totuus samasta aiheesta, jossa ei onnellinen loppu ollut oletettavissa. Kyseessä on Kevin Reynoldsin (Waterworld) ohjaama draamaelokuva One Eight Seven (187-koodi murhalle), vuodelta 1997. Elokuvan tarinan on kirjoittanut opettaja, jonka omiin ja tuttavien omakohtaisiin tapahtumiin tarina perustuu.   One